Vironmaan kuvernementti
| Vironmaan kuvernementti Эстляндская губерния |
|||
|---|---|---|---|
1721–1917 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Pääkaupunki | Reval | ||
| Väkiluku (1897) | 412 716 | ||
| Historia | |||
| – Perustettiin | 9. kesäkuuta 1719 | ||
| – Uudenkaupungin rauha | 30. syyskuuta 1921 | ||
| – Lakkautettiin | 12. huhtikuuta 1917 | ||
| Kielet | viro, venäjä, saksa, ruotsi | ||
| Valuutta | Venäjän rupla | ||
| Edeltäjä |
 Viron herttuakunta |
||
| Seuraaja |
 Viron kuvernementti |
||
.svg)
Vironmaan kuvernementti[1] (vir. Eestimaa kubermang, ven. Эстля́ндская губе́рния, Estljandskaja gubernija) oli vuosina 1721–1917 Venäjän keisarikunnan kuvernementti. Viron kuvernementin alue kattoi Vironmaan eli nykyisen Pohjois-Viron. Alueen hallintokeskus oli Rääveli eli nykyinen Tallinna.
Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Viron kuvernementtiin yhdistettiin Liivinmaan kuvernementin pohjoisosat ja näin muodostettiin Viron autonominen kuvernementti, joka itsenäistyi 1918 Viron tasavallaksi.[2]
Hallinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vironmaan kuvernementin johdossa oli venäläinen kenraalikuvernööri, jonka apuna oli kenraalikuvernöörinvirasto. Virasto jakautui venäläiseen ja saksalaiseen kansliaan, joista venäläinen kanslia hoiti yhteydenpidon Pietarin senaattiin ja saksalainen Baltian viranomaisiin. Hallinnon alempana tasona olivat piirit, joiden alueet noudattivat karkeasti perinteistä maakuntajakoa.[3]
Lähes kaikki Vironmaan kuvernementin asiat kuuluivat 1700-luvulla Vironmaan maapäivien päätösvallan alaisuuteen. Poikkeuksia olivat vain Venäjän valtakunnan ja kaupunkien asiat. Kaikilla aatelismatrikkeliin merkityillä suvuilla oli edustusoikeus maapäivillä. Maapäivät valitsi keskuudestaan ritarikunnan päämiehen ja 12-jäsenisen maaneuvoskollegion, joka oli toimeenpaneva elin. Kokoontumisrytmiksi vakiintui 1700-luvun kuluessa joka kolmas vuosi.[3]
Venäjän ote Vironmaan kuvernementtiin oli aluksi varsin löyhä, ja saksalainen aateli sai maapäivien kautta hallita tahtonsa mukaan keskusvallan juurikaan sekaantumatta asioihin. Tilanne alkoi muuttua vasta 1760-luvun jälkeen.[3]
Maanomistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pietari Suuri peruutti Ruotsin vallan aikana tehdyt maaomaisuuden reduktiot, mikä tarkoitti sitä, että Ruotsin kruunun omaisuudeksi 1600-luvun lopulla julistetut maat palautettiin kartanoiden ja aatelissukujen yksityisomistukseen. Samalla Ruotsin aatelille vuoteen 1710 asti kuuluneet maat annettiin pääosin saksalaisten haltuun. Siten lähes kaikki viljelymaa kuului kuului 1700-luvulla yksityiskartanoiden alaisuuteen joko suoraan kartanonmaina tai kartanoiden alaisina talonpoikaistiluksina.[3]
Maaorjuus lakkautettiin Vironmaan kuvernementissa vuonna 1816 Vironmaan maapäivien säätämällä lailla. Uusi maatalouslaki saattoi voimaan sopimussuhteet maanomistajien ja talonpoikien välille. Samalla se vahvisti aatelin maanomistusoikeuden. Talonpojat eivät saaneet ostaa viljelemäänsä maata, vaan heidät piti maksaa maasta vuokraa maanomistajille.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tietosanakirja, osa 10, p. 1372. Helsinki 1919.
- ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia 10, s. 7899 (s.v. ”Viro”). Helsinki 1981. ISBN 951-1-06271-9
- ↑ a b c d Alenius, Kari: Viron, Latvian ja Liettuan historia, s. 129-130. Atena Kustannus Oy, 2000. ISBN 951-796-216-9.
- ↑ Kasekamp, Andres: Baltian historia, s. 103-104. Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-411-8.
| ||||||||||
