sola

Katso myös: Sola, söla

Suomi

sola

Substantiivi

sola (10)

1. kapea kuilu korkeiden pinnanmuodostumien tai rakenteiden välissä

   Tie kulkee vuorten välisessä solassa.

   Rakennusten välinen sola on varattu palokujalle.

Ääntäminen

• IPA: /ˈsolɑ/
• tavutus: so‧la

Etymologia

• suomenruotsin murresanasta svala, vrt. muinaisruotsin svali, ruotsin svale, tanskan svale, norjan sval ja islannin svalar

Käännökset

1. kapea reitti korkeiden pinnanmuodostumien tai rakenteiden välissä

englanti: pass espanja: puerto m., desfiladero m., garganta f., quebrada f., barranca f.

ranska: col m. venäjä: ущелье n.

Liittyvät sanat

• kuja, kujanne

Yhdyssanat

• kitasola, kulkusola, luhtisola, navetansola, porttisola, satulasola, sola-aukko, suusola, vuorisola

Aiheesta muualla

• sola Kielitoimiston sanakirjassa
• sola Tieteen termipankissa

Englanti

Substantiivi

sola

1. (taivutusmuoto) monikkomuoto sanasta solum

Espanja

Adjektiivi

sola

1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Esperanto

Adverbi

sola

1. yksin

Ido

Adverbi

sola

1. yksin

Italia

Adjektiivi

sola

1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Substantiivi

sola

1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Latina

Substantiivi

sola

1. (taivutusmuoto) monikkomuoto sanasta solum
2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivimuoto sanasta solum

Puola

Substantiivi

sola f.

1. meriantura (Solea solea)