Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook
Skip to main content

Etelä-Sudan hukkuu ja kuivuu samaan aikaan, kun ilmastokriisi kiristää otettaan. Ennennäkemätön tulvakriisi on nielaissut suuria osia maasta, kun taas toiset osat kamppailevat tuhoisan kuivuuden kanssa.

Yli 7 miljoonaa ihmistä kärsii ruokaturvan puutteesta, ja 1.65 miljoonaa lasta on aliravittu.

Samaan aikaan yli 500 000 Sudanin konfliktia pakenevaa ihmistä saapui Etelä-Sudaniin vuoden 2023 aikana. Heistä 83 prosenttia oli eteläsudanilaisia, jotka palasivat maahan jossa on yli 360 000 pakolaista ja 2 miljoonaa maan sisäisesti siirtymään joutunutta henkilöä, ja missä toimeentulomahdollisuudet ovat rajalliset.

Moninkertaistuvien häiriöiden vuoksi pienviljelijöiden on monilla alueilla mahdotonta kasvattaa riittävästi ruokaa. Lisäksi monet ihmiset Etelä-Sudanissa eivät pysty hankkimaan peruselintarvikkeita tuontirajoituksista johtuen, jättäen heidät riippuvaiseksi humanitaarisesta avusta.

Vaikka suuri osa WFP:n toimista keskittyy ihmisten elossa pitämiseen, työskentelemme myös konflikteista ja ilmastosta kärsivien yhteisöjen kanssa pitkän aikavälin ratkaisujen toteuttamiseksi nälän vähentämiseksi.

Sekä humanitaarisen avun että sopeutumiskyvyn parantamisen rahoitustaso ei pysy kasvavien tarpeiden tahdissa. Tämä tarkoittaa, että WFP voi tarjota vain puolikkaita annoksia ja että sen on asetettava etusijalle henkeä pelastava apu niille, jotka ovat lähimpänä nälänhätää.

 

Mitä YK:n World Food Programme tekee vastatakseen Etelä-Sudanin kriisiin

Ruoka-avustus
WFP pyrkii yhteistyökumppaneineen tavoittamaan apua tarvitsevat ihmiset nopean toiminnan joukkojensa avulla. Joukot ovat suorittaneet jopa 400 tehtävää Etelä-Sudanin haastavissa kenttätilanteissa sen jälkeen, kun yhtenäistetyt nopean toiminnan mekanismit (IRRM) perustettiin. Yhteistyössä perustettujen hätäjoukkojen avulla WFP tavoittaa kuukausittain 500 000 ihmistä, joiden tavoittaminen onnistuu vain ilmateitse.
Ilmastoresilienssi
WFP on tukenut infrastruktuurin, kuten patojen ja teiden, kunnostamista laajojen tulvien koettelemilla alueilla. Olemme lisäksi tukeneet perheitä tulvia kestävien viljelykasvien, kuten riisin, viljelyssä ja elintärkeiden viljojen tuotannon lisäämisessä.
Käteisavustukset
WFP kasvattaa käteisavustusten määrää Etelä-Sudanissa, navigoiden samalla maan epävakaassa poliittisessa tilanteessa, turvallisuusongelmien sekä inflaation keskellä. Käteisavustukset voimaannuttavat vastaanottajat antamalla heille mahdollisuuden valita mitä he eniten tarvitsevat, paranten samalla toiminnan kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta sekä vähentämällä tarvetta ruoan kuljetukselle ja säilytykselle. Vuonna 2021 WFP siirsi lähes 53 miljoonaa euroa käteistä.
Kouluruoka
Kouluruokailu tukee lasten terveellistä ja tuottavaa oppimisympäristöä. Missä WFP on tarjonnut kouluaterioita, kouluun ilmoittautumis- ja läsnäololuvut ovat nousseet jopa 80 prosenttia. Vuonna 2024 WFP pyrkii auttamaan yli 400 000 lasta kouluaterioilla ja erityisillä kotiin vietävillä annoksilla, joilla kannustetaan tyttöjä osallistumaan koulunkäyntiin.
Ravitsemus
WFP ja UNICEF ovat jatkaneet menestyksekästä yhteistyötään ravitsemuksellisten toimenpiteiden tehostamiseksi Etelä-Sudanissa. WFP on tarjonnut hoitoa aliravituille lapsille sekä raskaana oleville ja imettäville äideille. Lisäksi WFP on kouluttanut yhteisöjen vapaaehtoisia ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Jatkamme tiedon levittämistä läpi Etelä-Sudanin yhdessä 12 000 vapaaehtoisemme kanssa.

Miten sinä voit auttaa?

Perheet Etelä-Sudanissa tarvitsevat ruokaa epätoivoisesti. Pian voi olla jo liian myöhäistä, ja siksi meidän on toimittava heti. WFP tarvitsee kiireesti rahoitusta varmistaakseen ruoka-avustuksen jatkuvuuden. Tee lahjoitus jo tänään.
Lahjoita nyt