Andrzej Lepper

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andrzej Lepper

Andrzej Zbigniew Lepper (13. kesäkuuta 19545. elokuuta 2011) oli puolalainen poliitikko ja Puolan tasavallan itsepuolustus -puolueen (Samoobrona Rzeczpospolitej Polskiej) johtaja. Hän toimi maatalous- ja maaseudun kehitysministerinä sekä varapääministerinä Jarosław Kaczyńskin hallituksessa 5. toukokuuta 2006 – 22. syyskuuta 2006 ja uudelleen 16. lokakuuta 2006 – 9. heinäkuuta 2007.

Lepper syntyi pienessä Stowięcinon kylässä. Hän kävi valtion maatalousoppilaitosta, muttei valmistunut. Hänellä oli sikatila Zielnowon kylässä, joka markkinatalouteen siirryttäessä ajautui velkoihin. Lepper oli aiemmin kommunistisen puolueen jäsen. Vuonna 1992 hän perusti vaikeuksiin joutuneiden maanviljelijöiden oikeuksia puolustavan Itsepuolustus-liikkeen. Hän pyrki presidentiksi 1995, jolloin sai 1,5 % äänistä. Vuonna 2000 Itsepuolustus järjesti laajan teidentukkimiskampanjana. Lepper pyrki uudelleen presidentiksi samana vuonna, jolloin sai 3,05 % äänistä. Vuoden 2001 parlamenttivaaleissa puolue ja Lepper pääsivät kuitenkin Sejmiin. Vuoden 2005 presidentinvaaleissa hän sai jo 15,1 % äänistä.

Lepper on tunnettu vahvan populistisesta kampanjoinnistaan ja kansalaistottelemattomuuskampanjoista. Häntä on syytetty pahoinpitelyistä, teiden tukkimisesta ja viljan kumoamisesta rautatiekiskoille hallituksen vastaisissa protesteissa.[1] Hän vastusti ankarasti Puolan liittymistä Euroopan unioniin ja yhtenä harvoista Puolan poliitikoista vastustanut liittymistä Yhdysvaltain johtamiin sotiin.

Lepper valittiin vasemmiston äänillä Sejmin varapuhemieheksi 2001, mutta hänet erotettiin hänen rikottuaan rajoituksia puheiden pituudesta. Toukokuussa 2001 hänet tuomittiin 16 kuukaudeksi vankeuteen hänen kutsuttuaan valtiovarainministeri Leszek Balcerowiczia ”bandiitiksi” ja presidentti Kwaśniewskia vätykseksi. Lepper on vedonnut tuomiosta.

Puolan liityttyä Euroopan unioniin Lepper oli Euroopan parlamentin jäsen touko–heinäkuussa 2004.[2]

Joulukuussa 2006 puolueen naisjäsen syytti Lepperiä seksuaalisten palvelusten vaatimisesta vastineeksi asemasta alueellisessa puoluetoimistossa. Syytösten jälkeen muutama muukin nainen väitti samaa.[3] Lepper hyväksyi myös kunniatohtoriuden yksityiseltä ukrainalaiselta ”yliopistolta”, jonka juutalaisjärjestöt väittävät levittävän antisemitismia.[4]

Lepperin puolue sai 13 % äänistä ja 56 paikkaa syyskuun 2005 vaaleissa, jolloin siitä tuli kolmanneksi suurin puolue. Lepper oli jälleen mukana presidentinvaaleissa, joissa jäi kolmanneksi. Parlamenttivaalien jälkeen Itsepuolustus pääsi PiSin hallitukseen, jossa Lepper oli varapääministerinä. Riitelyn jälkeen pääministeri Kaczyński pyysi presidentti Kaczyńskia erottamaan hänet, mutta hallituskriisin jälkeen hän palasi aikaisempaan asemaansa. 9. heinäkuuta 2007 Lepper erotettiin uudelleen.

Hän oli naimisissa Irena Leszczewskan kanssa ja heillä on kolme lasta: poika Tomasz sekä tytöt Małgorzata ja Renata.[5][6] Nuoruudessa hän harjoitteli nyrkkeilyä Czarni Słupskissa.[5]

Lepper löydettiin kuolleena työhuoneestaan 5. elokuuta 2011.[7] Hänen kerrottiin hirttäytyneen.[8]

  1. Populists joining coalition in Poland IHT. Viitattu 25.7.2007.
  2. Andrzej Lepper Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 16.6.2024.
  3. Kącki, Marcin: Praca za seks w Samoobronie Gazeta Wyborcza. 12.3.2006. Viitattu 5.8.2011.
  4. ADL Condemns Polish Deputy PM For Accepting Honor From Anti-Semitic University 1.2.2007. ADL. Viitattu 5.8.2011.
  5. a b Bokser nabiera wagi samoobrona.org.pl. 1999. Samoobrona/Itsepuolustus. Arkistoitu 17.3.2010. Viitattu 16.11.2015. (puolaksi)
  6. Irena Boguszewska: Zobacz jak mieszkają Irena i Andrzej Lepper gk24.pl. 24.2.2009. Głos Koszaliński. Viitattu 16.11.2015. (puolaksi)
  7. Poland's Andrzej Lepper dead BBC News. 5.8.2011. Viitattu 5.8.2011.
  8. Polish populist Andrzej Lepper found dead at 57 San Diego Union-Tribune 3.9.2016, viitattu 30.8.2024 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]