Béla IV

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bela IV)
8 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 18. elokuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Béla IV
Béla IV kuvattuna teoksessa Chronica Hungarorum
Unkarin kuningas
Valtakausi 1235–1270
Edeltäjä Andreas II
Seuraaja Tapani V
Syntynyt 1206
Kuollut 3. toukokuuta 1270
Budapest
Puoliso Maria Laskaris
Lapset Tapani V
Pyhä Margaret
Suku Árpád
Isä Andreas II
Äiti Meranian Gertrude
Uskonto roomalaiskatolilaisuus

Béla IV (1206 – 3. toukokuuta 1270) oli Unkarin kuningas vuodesta 1235 kuolemaansa saakka vuoteen 1270.

Kuninkaan asema oli heikentynyt merkittävästi Bélan isä Andreas II:n kaudella ja Bélan yritykset vahvistaa kuninkaan asemaa loppuivat mongolien sotaretkeen Unkariin. Mongolit voittivat unkarilaiset Muhin taistelussa vuonna 1241 ja maa sekä sen väestö kärsi huomattavia tuhoja aina vuoteen 1242 asti. Lopulta mongolit kuitenkin vetäytyivät. Valtakautensa loppupuolella Béla ajautui valtakamppailuun poikaansa Tapani V:ttä vastaan. Tapanista tuli maan kuningas Bélan kuoltua vuonna 1270.

Béla IV:n sinetti

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Béla IV:n isä oli Unkarin kuningas Andreas II ja äitinsä tämän ensimmäinen puoliso herttuatar Gertrude von Merenian.[1] Hänen sisariaan olivat Elisabet Pyhä ja Violanta Unkarilainen.

Vuosina 1225–1235 Béla toimi isänsä Andreas II nimittämänä Transilvanian herttuana. Virka oli uusi ja Béla johti maakuntaa yhdessä lähes vuosittain vaihtuvien voivodien kanssa.[2]

Unkarin kuninkaan asema oli heikentynyt Bélan isän valtakauden aikana. Kuningas oli ostanut maan mahtimiehiä puolelleen suurilla maalahjoituksilla, joka vahvisti paikallisten mahtimiesten asemaa kuninkaaseen nähden ja romutti maan vanhan linnaläänijärjestelmän. Béla alkoi arvostella isänsä politiikkaa vielä tämän eläessä ja Bélasta tuli maansa kuningas isänsä kuoltua vuonna 1235.[3]

Kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muhin taistelu, Chronicum Pictum 1358

Valtaan noustessaan Béla ryhtyi keskittämään valtaa omiin käsiinsä. Hänen isänsä hallitusajan neuvonantajia erotettiin ja maalahjoituksia peruutettiin. Tukea kuningas sai kirkolta ja alemmalta aatelistolta, kun taas ylimystö vastusti kehitystä kiihkeästi. Vallan keskittäminen kuninkaalle loppui kuitenkin pian yllättävän ulkoisen uhan takia. Tšingis-kaanin johtamat mongolit olivat luomassa suurta valtakuntaa ja he olivat nyt saapumassa Unkarin rajoille. Kiova oli valloitettu vuonna 1240.[3]

Béla yritti saada liittolaisia mongoleja vastaan kumaaneista, mutta hieman ennen mongolien saapumista he lähtivät Unkarista kiihtyneen väkijoukon surmattua erään heidän ruhtinaistaan. Liittolaisia ei saatu myöskään lännestä, kun samaan aikaan Saksan keisari Fredrik II ja paavi Gregorius IX kiistelivät toistensa kanssa. Batu-kaanin johtamat mongolit vyöryivät lopulta Karpaattien läpi ja he voittivat unkarilaiset Muhin taistelussa 11. huhtikuuta 1241. Béla IV joutui pakenemaan perheineen mongolien tieltä ensin Itävaltaan, sitten Zagrebiin ja lopulta Trogirin linnoitettuun kaupunkiin Dalmatiaan. Batu-kaani ja hänen joukkonsa lähtivät lopulta Unkarista takaisin Mongoliaan kesällä vuonna 1242 suurkaani Ögödein kuoltua. Unkari oli menettänyt arviolta 15–20 % väestöstään mongolien hyökkäystä seuranneissa taisteluissa, taudeissa ja nälänhädässä.[3]

Unkarin jälleenrakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Béla IV:llä oli nyt edessään pahoin tuhoutuneen maansa jälleenrakentaminen ja hän tarvitsi sen tehdäkseen ylimystön tuen. Béla alkoi antaa isänsä tapaan suuria maalahjoituksia ja ylimystön oikeuksia loukanneita toimenpiteitä peruttiin. Väestökadon koettelemille alueille kutsuttiin uusia asukkaita. Maahan uudelleen kutsuttuja kumaaneja asutettiin Tonavan ja Tiszan väliselle tasangolle. Reinin ja Moselin alueelta saapui siirtolaisia Transsilvaniaan, jonne saapui myös leviävää valakialaisten asutusta. Unkarin kauppa vilkastui uusien maahanmuuttajien myötä ja Unkariin kehkeytyi myös uusi länsieurooppalainen kaupunkilaitos.[3]

Béla IV siirsi maansa pääkaupungin vanhasta Esztergomista Budaan. Mongolien sotaretkestä selviytyneet vanhan Budan (Óbuda) ja Pestin asukkaat siirrettiin uudelle Linnavuorelle. Maan paroneille kuningas ei kyennyt luomaan vastavoimaa ja maa jakautui keskenään kiistelevien paronien tukialueisiin. Aatelisto pakotti Bélan vahvistamaan isänsä aikanaan solmiman kultaisen bullan, jolla aatelisto oli saanut vapauksia ja oikeuksia. Aateliset saivat myös oikeuden osallistua Székesfehérvárissa pidettävään valtakunnalliseen kokoukseen, mitä pidetään Unkarin valtiopäivälaitoksen alkuna.[3]

Béla IV pyrki vahvistamaan maatansa ulkopoliittisesti mongolien sotaretken jälkeen. Avioliittojen kautta hän loi suhteita Ranskan ja Napolin Anjou-sukuun. Unkarin valtaa yritettiin levittää Itävaltaan. Maan viimeinen Babenberg-suvun ruhtinas Fredrik II Riitaisa sai surmansa taistelussa unkarilaisia vastaan vuonna 1246 ja unkarilaiset miehittivät Steiermarkin alueen. Pian unkarilaiset joutuivat kuitenkin vetäytymään Böömin kuningas Ottokar II:n uhkaamana.[3] Sotia käytiin myös Nemanjić-dynastian hallitsemaa Serbiaa vastaan ja Zadar Dalmatiassa menetettiin Venetsialle.[1]

Béla pyrki luomaan tiiviimpiä suhteita kumaaneihin, joiden hän uskoi voivan auttaa mahdollisen uuden mongolien sotaretken varalta. Bélan poika István (tuleva Tapani V) otti vuonna 1255 puolisokseen kumaaniprinsessa Erzsébetin eli Elisabetin. Béla ajautui sittemmin valtataisteluun oman poikansa kanssa ja maan aateli päätyi tukemaan Tapania isäänsä vastaan.[3] Béla kuoli 64-vuotiaana 3. toukokuuta 1270.[1] Hänen samanikäinen puolisonsa kuningatar Maria kuoli alle kaksi kuukautta myöhemmin.

Hänen poikansa Tapani V hallitsi maata vain kahden vuoden ajan.[3]

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Béla IV:n puoliso oli keisari Theodoros I Laskariksen ja Anna Komnena Angeluksen toiseksi vanhin tytär Maria Laskaris (n. 1206–16/24. kesäkuuta 1270).[1] Heille syntyi kymmenen lasta:[1] Kolmesta heidän tyttärestään tuli pyhimyksiä.

  • Pyhä Kinga (5. maaliskuuta 1224 – 24. heinäkuuta 1292), tunnetaan myös nimellä Kunigunda. Avioitui Puolan suurherttua Bolesław V Siveän (1226–1279) kanssa. He tekivät molemminpuolisen siveyslupauksen eikä avioliittoa koskaan pantu täytäntöön eikä heillä siten ollut jälkeläisiä. Puolisonsa kuoleman jälkeen Kunigundasta tuli nunna ja abbedissa. Paavi Johannes Paavali II julisti hänet pyhimykseksi vuonna 1999.
  • Margaret (n. 1225 – 20. huhtikuuta 1242), kihlattiin ranskalaisen ritari Guillaume de Saint-Omerin (k. 1242) kanssa, kuoli 19-vuotiaana paetessaan perheensä kanssa Muhin taistelun jälkeen mongolivalloittajia
  • Anna (n. 1226 – vuoden 1270/1274 jälkeen), avioitui Tšernigovin ruhtinas ja Slavonian käskynhaltija Rostislav Mihailovitšin kanssa, heille syntyi viisi lasta
  • Katariina (n. 1229–1242), kuoli 13-vuotiaana paetessaan perheensä kanssa Muhin taistelun jälkeen mongolivalloittajia
  • Autuas Unkarin Yolanda (n. 1235–1298), avioitui Ison-Puolan herttua Bolesławin kanssa, heille syntyi kolme lasta. Hänestä tuli puolisonsa kuoleman jälkeen vuonna 1279 nunna ja abbedissa, hänet on julistettu autuaaksi eli suorittu beautifikaatio sekä asetettu pyhimysehdokkaaksi.
  • Elisabeth (n. 1236 – 24. lokakuuta 1271), avioitui Ala-Baijerin herttua Henrik XIII:n kanssa, heille syntyi kymmenen lasta. Heidän poikansa oli Unkarin kuningas Otto.
  • Konstanzia (n. 1237 – vuoden 1252 jälkeen), avioitui Galitsian kuningas Leo I:n kanssa, heille syntyi kolme lasta
  • István, Tapani V (joulukuu 1239 – 6. elokuuta 1272), avioitui 1255 kumaaniprinsessa Erzsébetin eli Elisabetin (s. noin 1239) kanssa, seurasi isäänsä kuninkaana ja hallitsi kaksi vuotta. Heille syntyi kuusi lasta, joista yksi oli Ladislaus IV.
  • Pyhä Margareta (27. tammikuuta 1242 – 18. tammikuuta 1271), nimettiin vanhemman sisaren mukaan. Roomalaiskatolisen kirkon kanonisoima vuonna 1943. Margitinsaari Budapestissa on nimetty hänen mukaansa, koska sinne hänen vanhempansa perustivat kuninkaallisen luostarin.
  • Béla, Slavonian, Kroatian ja Dalmatian herttua (n. 1249–1269), avioitui maakreivitär Kunigunde von Brandenburgin (k. 1292), Brandenburgin maakreivi Otto III:n ja Böömin prinsessa Beatricen tyttären kanssa. Leskeydyttään Kunigunde avioitui uudelleen Limburgin herttua Waleran IV:n kanssa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Béla IV Encyclopaedia Britannica. Viitattu 31.1.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Harjula, Mirko: Romanian historia, s. 241. Norderstedt, Saksa: Books on demand GmbH, 2009. ISBN 978-952-92-5264-0.
  3. ↑ a b c d e f g h Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 42–45. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
Edeltäjä:
Andreas II 		Unkarin kuningas
1235–1270 		Seuraaja:
Tapani V
Transilvanian vaakuna Transilvanian herttua
1225–1235 		Seuraaja:
Tapani V
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Béla_IV&oldid=22660564”