C. C. DeVille

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta C.C. DeVille)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
C. C. DeVille
C. C. DeVille Poisonin konsertissa vuonna 2008.
C. C. DeVille Poisonin konsertissa vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt14. toukokuuta 1962 (ikä 62)
Muusikko
Aktiivisena 1984
Tyylilajit hard rock, glam metal
Soittimet Gibson Flying V
Yhtyeet Poison (1984–1991, 1999–)
Samantha 7 (2000–)
Levy-yhtiöt useita
Aiheesta muualla
www.planetdeville.com

C. C. DeVille (oik. Bruce Anthony Johanneson, s. 14. toukokuuta 1962 Brooklyn, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen muusikko, joka on Poison-yhtyeen alkuperäiskitaristi. Hän on soittanut yhtyeessä vuosina 1984–1991 ja uudelleen vuodesta 1999 eteenpäin. Vuonna 2000 hän perusti Samantha 7 -nimisen yhtyeen, joka on julkaissut yhden albumin.

DeVille syntyi tavalliseen brooklynilaiseen perheeseen, jolla oli pieni kolmen makuuhuoneen ja yhden suuren ruokailutilan kokoinen talo. Hänen naapurissaan asui myöhemmin yli kymmenen vuotta DeVilleä aiemmin menestykseen kirittänyt Kissin rumpali Peter Criss. DeVille löysi kymmenen vanhana vanhoja musiikkilehtiä, joiden kannessa komeilivat legendaariset yhtyeet. DeVille alkoi kuunella muun muassa Led Zeppeliniä, Black Sabbathia, The Rolling Stonesia, David Bowiea, Aerosmithiä, Van Halenia, Cheap Trickiä, Queenia mutta tärkeimpänä hän piti Kissiä. 18 vuoden ikäisenä hän perusti ensimmäisen yhtyeensä Lacen, joka teki yhden demon vuonna 1978. Samoihin aikoihin hän tutustui myös Bret Michaelsiin, jonka DeVille myöhemmin otti Poisonin laulajaksi, sillä hän oli vaikuttunut tämän taidoista. Hän muutti vuonna 1981 Los Angelesiin ja soitti useissa yhtyeissä, muun muassa St. James and Roxx Regimessä, joka myöhemmin muutti nimensä Stryperiksi.

Menestysvuodet (1983–1991)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 DeVille kasasi Bobby Dallin kanssa yhtyeen nimeltä Poison. Dall tunsi erään DeVillelle ihan oudon kaverin nimeltä Rikki Rockett, joka tuli yhtyeen rumpaliksi. Yhtye etsi laulajaa ja DeVille muisti 1970-luvun lopulla tapaamansa kaverin nimeltä Bret Michaels. Poison ei saavuttanut kovin isoa suosiota aluksi, mutta vuonna 1985 yhtye solmi levytyssopimuksen ja julkaisi albumin Look What the Cat Dragged In vuonna 1986. Albumi oli oikea kassamagneetti, ja fanit ovatkin sanoneet sen olleen bändin historian paras levy. Toinen albumi Open Up and Say...Ahh! julkaistiin 1988, mutta se ei ollut edeltäjänsä veroinen vaikka siltä nousikin monia klassikkobiisejä yhtyeelle. Flesh & Blood julkaistiin 1990, joka oli toistaiseksi viimeinen studioalbumi Poisonin riveissä. Vuonna 1991 kiertueen päätyttyä hän erosi yhtyeestä, koska hänellä oli erimielisyyksiä Rockettin kanssa sekä erittäin pahoja alkoholi ja huume-ongelmia. DeVille vetäytyi musiikkimaailmasta vuoteen 1999.

Paluu lavoille Poisonin kanssa (1999–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 yhtyeen alkuperäinen kokoonpano palasi yhteen, ja julkaisi levyn Crack a Smile vuonna 2000. Samana vuonna DeVille perusti Samantha 7 -nimisen yhtyeen. Se julkaisi myös albumin, joka koostui pääasiassa DeVillen kirjoittamista ylijäämäkappaleista Poisonille. Vuonna 2002 yhtye julkaisi studioalbumin Hollyweird, joka menestyi kohtalaisen hyvin. Uutta studioalbumia Poisonilta on kaavailtu vuodelle 2009, sillä Hollyweird on tällä hetkellä yhtyeen uusin studioalbumi. Vuonna 2003 yhtye julkaisi kokoelman nimeltä Best Of Ballads And Blues, vuonna 2006 kokoelman The Best of Poison: 20 Years of Rock, ja vuonna 2007 cover-albumin Poison'd. Samantha 7:n kanssa hän julkaisi toisen levytyksen vuonna 2005, joka on 7-kappaleinen EP-levy. Samantha 7 lopetti soittamisen vuonna 2007, koska DeVilleltä ei jäänyt aikaa yhtyeelle kiireidensä takia Poisonin kanssa.

Muiden artistien levyillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]