Espoo Ciné

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Espoo Cinén logo.
Espoo Ciné Kino Tapiolassa elokuussa 2024

Espoo Ciné International Film Festival on eurooppalaisen elokuvan festivaali, jota on järjestetty vuodesta 1990 Espoossa. Alun perin festivaali oli kuusipäiväinen tapahtuma elokuun loppupuolella, mutta vuonna 2017 festivaalin ajankohta siirtyi toukokuun alkuun[1] ja 2019 se muuttui seitsenpäiväiseksi. Koronapandemian takia Espoo Cinén vuosien 2020 ja 2021 festivaalit järjestettiin poikkeuksellisesti elokuun lopussa. Vuonna 2022 festivaali siirrettiin pysyvästi takaisin elokuuhun. Elokuvafestivaalin järjestämisestä vastaa Espoon elokuvajuhlat ry (Esbo filmfestival rf), joka perustettiin 1989.

Espoo Cinéssä esitetään 70–100 pitkää uutta eurooppalaista elokuvaa sekä juhlistetaan kotimaista elokuvaa Kotimainen juhlaelokuva - ja Pohjoismaiset lyhytelokuvat -näytöksien muodossa (Nordic shorts). Lisäksi Espoo Ciné on ensimmäisenä suomalaisista elokuvafestivaaleista nostanut esille LGBT-elokuvia koostaen oman näytöskokonaisuuden niille vuodesta 2001 alkaen.

Ohjelmistoon on myös kuulunut ulkoilmanäytös aina vuoden 2017 ajankohdan muutokseen asti. Ulkoilmanäytökset tulivat takaisin ohjelmistoon vuonna 2021.

Vuonna 2017 kuitenkin perustettiin Ciné kylässä -näytöskokonaisuus, jossa festivaalivieraat pääsevät ennakkoon näkemään festivaalin elokuvatarjontaa kotimaisten lyhytelokuvien muodossa espoolaisten omissa kodeissa. Vuosina 1999–2013 Espoo Ciné oli mukana eurooppalaisessa Méliès International Festivals Federation -festivaaliverkostossa jakamassa Méliès d’Argent -palkintoa parhaalle eurooppalaiselle fantasiaelokuvalle.

Lisäksi osana festivaalia on järjestetty koululaisnäytöksiä, joista vuonna 2017 muodostui Junior Ciné näytöskokonaisuuden kasvettua. Nykyään Junior Ciné tarjoaa näytöksien lisäksi opetusmateriaalia sekä työpajoja opettajille ja päiväkoti- ja koululaisryhmille viiden päivän ajan Espoo Cinén festivaaliviikolla.

Espoo Cinén pääasiallisina esityspaikkoina ovat Espoon Tapiolassa sijaitsevat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola sekä Espoon kulttuurikeskuksen Tapiola- ja Louhisali. Vuodesta 2010 alkaen festivaali laajeni järjestäen näytöksiä myös Leppävaaran Finnkino Sellossa (entinen Bio Rex Sello) ja Matinkylän Finnkino Omenassa. Vuosittain elokuvafestivaalilla käy noin 20 000 elokuvan ystävää ja vierailijaa[2].

  1. Elokuvafestivaali Espoo Ciné siirtyy ensi vuonna toukokuulle Yle Uutiset. Viitattu 12.1.2017.
  2. Espoo Ciné keräsi ennätysyleisön Yle Uutiset. Viitattu 14.6.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]