Euroopan unionin budjetti
Euroopan unionin budjetti tarkoittaa Euroopan unionin talousarviota, jolla rahoitetaan pääasiassa EU:n toiminta, maataloustuet ja erityisesti köyhien jäsenvaltioiden alueellista kehittämistä. Vuonna 2008 EU:n budjetti on 129,1 miljardia euroa, mikä muodostaa noin prosentin EU-alueen bruttokansantuotteesta.
Rahoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Budjetin rahoitus muodostuu omista varoista, valtioiden arvonlisäverotulojen ja bruttokansantulojen prosenttiosuuksista sekä muista tuloista.
Omat varat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]EU:n omat varat muodostuvat maataloustuotteiden tuontimaksuista ja muista EU:n rajojen tullimaksuista.
Osuus arvonlisäverotuloista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäsenvaltiot maksavat vaihtelevan suuruisen prosenttiosuuden arvonlisäverotuloistaan.
Osuus bruttokansantulosta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bruttokansantulon osuus muodostaa suurimman osan budjetin rahoituksesta. Jäsenvaltiot maksavat vaihtelevan suuruisen prosenttiosuuden bruttokansantulostaan.
Muut tulot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muut tulot muodostavat noin prosentin budjetista. Muut tulot sisältävät korkotulot talletuksista ja myöhästyneistä maksuista, maksut erilaisilta järjestöiltä, ja käyttämättä jääneet varat aikaisemmasta budjetista.
Budjetin jakautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Budjetti jakautuu vuonna 2008 seuraavasti:
- Kestävä kasvu 44,9 % (kilpailukyvyn lisääminen, köyhien jäsenmaiden alueellinen kehittäminen)
- Luonnonvarat 42,7 % (maataloustuet)
- EU maailmanlaajuisena toimijana 5,7 % (ulkopolitiikka)
- Hallinto 5,6 %
- Kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus 1,0 %
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://www.eurooppa-tiedotus.fi/public/default.aspx?nodeid=37769&contentlan=1&culture=fi-FI (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|