Johan Floderus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johan Floderus
Vankila, jossa Floderusta pidettiin.
Vankila, jossa Floderusta pidettiin.
Henkilötiedot
Syntynyt10. syyskuuta 1990 (ikä 33)
Kungälv, Ruotsi
Ammatti virkamies

Johan Floderus (s. 10. syyskuuta 1990 Kungälv) on ruotsalainen virkamies, joka oli vangittuna Iranissa huhtikuusta 2022 kesäkuuhun 2024. Euroopan komissiossa työskennellyt Floderus pidätettiin lomamatkalla, ja häntä syytettiin vakoilusta Israelin hyväksi.[1] Ruotsalaisen uutistoimisto Tidningarnas Telegrambyrån tietojen mukaan asialla olisi ollut yhteys hieman aiemmin Ruotsissa annettuun iranilaisen Hamid Nourin elinkautiseen tuomioon, jonka Nouri sai osallisuudestaan poliittisten vankien surmaamiseen Iranissa 1988.[2] Ruotsi ja Euroopan unioni vaativat toistuvasti Irania vapauttamaan Floderuksen, ja ihmisoikeusjärjestöt syyttivät Irania panttivankidiplomatiasta. Oikeudenkäynti Floderusta vastaan alkoi joulukuussa 2023, ja tammikuussa 2024 syyttäjä vaati Floderukselle kuolemantuomiota.[3]

Floderus ja toinen pidätetty ruotsalainen Saeed Azizi vapautettiin kesäkuussa 2024, kun Ruotsi palautti Hamid Nourin Iraniin.[4]

  1. Callstam, Dennis Jörnmark: Matts och Kerstins son är fängslad i Iran – sedan 565 dagar Aftonbladet. 3.11.2023. Viitattu 29.1.2024. (ruotsiksi)
  2. Oikeudenkäynti ruotsalaisdiplomaattia vastaan alkoi Teheranissa Helsingin Sanomat. 9.12.2023. Viitattu 29.1.2024.
  3. Ortamo, Simo & Wilhelmus, Leonard: Iranin syyttäjä vaatii ruotsalaiselle diplomaatille kuolemantuomiota Yle Uutiset. 28.1.2024. Viitattu 29.1.2024.
  4. Iranista vapautettu ruotsalaisdiplomaatti: Olen seitsemännessä taivaassa Yle Uutiset. 16.6.2024. Viitattu 17.6.2024. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]