Keinoliha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäinen keinohampurilaispihvi vuonna 2013.

Keinoliha (synteettinen liha, tankkiliha, tekoliha, in vitro -liha) on bioreaktorissa eläimen kantasoluista kasvatettua lihaa. Menetelmä muistuttaa biologisissa tutkimuksissa käytettyjä soluviljelyä ja kudosviljelyä. Keinolihaa kasvatetaan steriilisti bioreaktorissa, johon syötetään sopivaa ravintoliuosta, joka sisältää myös kasvutekijöitä ja happea. Myös lämpötila on säädelty.

Keinolihan on tarkoitus tuottaa proteiinia yhä kasvavalle väestölle resursseja säästäen. Keinolihan tuotannosta aiheutuviin päästöihin vaikuttaa se millaisia energianlähteitä tuotannossa hyödynnetään. Uusiutuvia energianlähteitä hyödynnettäessä, keinolihan tuotannossa päästään jopa 80% pienempään hiilijalanjälkeen. Perinteiseen lihaan verrattuna, keinolihan kasvattaminen vie kasvatettavasta eläinlajista riippuen n. 63%-95% vähemmän maa-alaa, ja ilmastovaikutukset ovat 17%-92% pienemmät. [1]

Keinoliha oli aluksi hyvin kallista, mutta hinta on pudonnut ajan kuluessa. Maailman ensimmäisen keinolihahampurilaisen valmistanut alankomaalainen professori Mark Post arvioi, että vuonna 2015 oli mahdollista tuottaa keinolihaa 80 dollarin kilohinnalla ja että muutaman vuoden päästä hinta voisi olla kilpailukykyinen tavallisen lihan kanssa.[2]

NASA aloitti keinolihan tutkimuksen löytääkseen astronauteille ruokaa avaruuslentojen ajaksi.

Winston Churchill arveli 1930-luvulla, että viidenkymmenen vuoden päästä ei enää kasvatettaisi kokonaisia kanoja vaan vain syötäviä osia sopivalla alustalla.lähde?

PETA tarjosi vuonna 2008 miljoonan dollarin palkinnon sille, joka tuo ensimmäisenä laboratoriossa kasvatettua kananlihaa myyntiin.

Annos pastaa Just Eatin keinokanalla singaporelaisessa ravintolassa.

Marraskuussa 2020 Yhdysvaltalainen yritys Just sai Singaporessa viranomaisten luvan myydä bioreaktorissa tuotettua keinolihaa kuluttajille.[3]

Yhdysvalloissa ensimmäiset yritykset saivat luvan myydä keinolihaa vuonna 2023. Upside Foods ja Good Meat valmistavat kananlihaa kasvattamalla sitä bioreaktorissa kanoista tai kananmunista otetuista kantasoluista.[4]

Britannia hyväksyi laboratoriossa kasvatetun lihan myynnin lemmikinruokana vuonna 2024.[5]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:in vitro meat
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.