Kriketti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kriketti
Alkuperämaa Englanti
Piirteet
Tyyppi pallopeli
Joukkueen koko 11
Varusteet maila
pallo
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö Kansainvälinen krikettineuvosto

Kriketti on vanha englantilainen, varsinkin anglosaksisissa maissa suosittu[1] mailapallopeli, jota pelataan 11-henkisin joukkuein suurella kentällä tavoitteena tehdä mahdollisimman monta juoksua hieman baseballin tai pesäpallon tavoin.[2]

Krikettiä pelataan mailalla ja pallolla 11-henkisin joukkuein. Kenttä on ovaalin muotoinen ja sen keskellä on 20,12 metriä (22 jaardia) pitkä ja 3,04 metriä (10 jalkaa) leveä suorakulmainen keskialue (pitch), jonka molemmissa päissä on kolmesta pystyyn asetetusta kepistä (stump) ja niiden päällä olevasta kahdesta poikittaisesta pienemmästä kepistä tai palikasta (bails) koostuva hila eli portti (wicket). Joukkueet syöttävät ja lyövät vuoron perään. Vuoroparia kutsutaan nimellä innings sekä yksikössä että monikossa. Riippuen sovitusta ottelun kestosta kummallakin joukkueella on yksi tai kaksi inningsiä. Syöttäjä (bowler) syöttää pallon käsi suorana tarkoituksenaan osua hilaan niin että keppien päällä olevat palikat putoavat, mikä on yksi tapa "polttaa" eli saada ulos (out) lyöjä (batsman), joka yrittää lyödä palloa ja estää sen osuminen hilaan. Syöttäjä syöttää peräkkäin kuuden syötön sarjan, jota kutsutaan nimellä over eli syöttövuoro, minkä jälkeen vaihdetaan toiseen hilaan ja saman joukkueen toinen pelaaja syöttää. [3]

Kentällä on samaan aikaan kaksi lyöjää. Lyöjän tarkoituksena on palloa lyömällä estää syöttäjää osumasta pallolla hiloihin. Lyönti voi olla luonteeltaan puolustava tai hyökkäävä. Puolustavan lyönnin tarkoituksena on suojata vain hilaa siten, ettei hila/portti mene rikki (eli palikat putoavat keppien päältä), jolloin lyöjä palaisi. Mikäli lyönti on hyökkäävä ja se onnistuu, hän ja toinen lyöjä (nonstriker) juoksevat vastakkaisille hiloille, mistä seuraa yksi juoksu (run). Lyöjät voivat jatkaa juoksemista niin pitkään kuin pystyvät. Mikäli lyöjä onnistuu lyömään pallon ilmassa kentän rajojen ulkopuolelle, saa joukkue kuusi juoksua. Kentän pintaan osuneesta mutta rajojen yli menevästä lyönnistä saa neljä juoksua. Enemmän juoksuja tehnyt joukkue voittaa ottelun. Mikäli joukkueet eivät ehdi pelata vuoroparejaan määräaikaan mennessä, tuomitaan ottelu tasapeliksi. Yli sadan menevät pistemäärät ovat kriketissä yleisiä.[3]

Koska kriketti on erityisen suosittua entisen Brittiläisen imperiumin alueilla – mukaan lukien väkiluvultaan suuret maat Intia ja Pakistan – kriketin on arvioitu olevan koko maailman toiseksi suosituin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen.lähde? Arvioiden mukaan yli 3 miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa krikettiä.lähde?

Kriketin uskotaan syntyneen mahdollisesti jo 1200-luvun alussa maaseudulla pelatuista peleistä, joissa hilana toimi lammaskarsinan portti, joka koostui kahdesta pystytolpasta ja poikittaisesta rimasta joka lepäsi niiden päällä vaoissa, mutta irtosi jos porttia lyötiin. Vuodelta 1706 peräisin olevian tietojen mukaan porttien väli eli "keskialue" oli nykyisen kokoinen eli n. 20 metriä. Pallona käytettiin alkuaikoina luultavasti kiveä. Nykyisenlainen pallo otettiin käyttöön jo 1600-luvulla: painoltaan 140–170 grammaa (5–6 unssia). Paino määriteltiin virallisesti vuonna 1774. Maila muistutti alkujaan muodoltaan nykyaikaista maahockeyn mailaa, mutta oli kooltaan isompi ja painavampi. Suora maila kehitettiin pienessä Hambledonin kylässä eteläisessä Englannissa, ja sittemmin mailan koko on pienentynyt ajan myötä mukautumaan paremmin käytettyihin ja kehittyneisiin syöttötekniikoihin.[4]

Ensimmäiset maininnat 11-miehisin joukkuein pelatusta ottelusta ovat vuodelta 1697 Sussexista. Ensimmäinen kreivikuntien välinen ottelu käytiin Dartfordissa vuonna 1709, kun Kent kohtasi Surreyn. Luultavasti näihin aikoihin kirjoitettiin ensimmäiset säännöt. Vanhimmat säilyneet säännöt ovat vuodelta 1744. 1700-luvun alkuun asti krikettiä pelattiin vain Englannin eteläosissa, mutta sittemmin lajin suosio laajeni muualle maahan. Lontoossa pelattiin vuonna 1744 historiankirjoihin jäänyt ottelu Kentin ja muun Englannin välillä. Otteluihin kuului olennaisena osana vedonlyönti ja suuret yleisömäärät.[5]

Edellä mainitun Hambledonin joukkue, joka pelasi ottelunsa Hampshiressa, oli Englannin johtava krikettijoukkue 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, ennen kuin valta-asema vaihtui lontoolaiselle Marylebone Cricket Clubille (MCC). MCC julkaisi uudistetut krikettisäännöt vuonna 1788. Vuonna 1814 MCC, tai "Lord's", kuten seura perustajansa Thomas Lordin mukaan tunnettiin, muutti St. John's Woodin kentälle, mistä sittemmin muodostui maailma kriketin päämaja. Vuonna 1836 pohjoiset ja eteläiset kreivikunnat pelasivat ensi kertaa vastakkain. Vuonna 1846 nottinghamilaisen William Clarken perustama All-England XI alkoi kierrellä maata, ja vuonna 1852 joukko huipputason ammattilaispelaajia irtautui joukkueesta ja muodosti kilpailevan United All-England XI:n. Pitkän aikaa kaikki parhaat pelaajat pelasivat jommassakummassa näistä joukkueista, ja niiden pelaajista koottiin ensimmäinen ulkomaiden kiertueen vuonna 1859 tehnyt Englannin joukkue.[5]

Vuonna 1969 MCC:n tilalle perustettiin lajin englantilaiseksi kattojärjestöksi The Cricket Council. MCC:llä kuitenkin säilyi yhä vastuu lajin sääntöjen päättämisestä. Cricket Council koostuu seuraavista osista: TCCB (Test and County Cricket Board), NCA (National Cricket Association) sekä MCC. TCCB vastaa test-otteluista ja Englannin maajoukkueesta. Vuonna 1997 uudelleenjärjestelyä tehtiin jälleen, kun kaikki toimielimet siirtyivät yhteisen Englannin ja Walesin liiton ECB:n (England and Wales Cricket Board) alaisuuteen.[6]

Lajin kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöttämisen ja välineiden kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Donald Bradman pelaamassa 1900-luvun alkupuoliskolla.

Syöttäminen tehtiin 1800-luvun alkuvuosiin saakka alakautta. Yleisin tapa oli korkea roikkupallo. Ajan myötä syöttäjät ryhtyivät syöttämään entistä ylempää, minkä johdosta vuonna 1835 sääntöjä muutettiin ja määriteltiin niin, ettei kämmen saa nousta olkapään tason yläpuolelle. Ajan myötä syötöt kovenivat ja syöttötavat liikkuivat säännön rajamailla. Vuonna 1862 Englannin ja Surreyn välisessä ottelussa Lontoon Kennington Ovalilla Surreyn joukkue marssi ulos kentällä protestiksi, koska tuomari ei ollut heidän mielestään puuttunut vastustajan sääntöjenvastaisiin syöttöihin. Kiista koski tulkintaa, saako käsivarsi nousta olkapäätason yläpuolelle. Tapauksen seurauksena päätettiin vuonna 1864 sallia syöttäminen yläkautta, jolloin syötöt muuttuivat entistä kovemmiksi ja lyöjälle hankalammiksi.[7]

Ajan myötä lyöjät kehittivät suojakseen suojakäsineitä sekä muita varusteita ja käyttöön tulivat rottinkiset mailanvarret. Kentät olivat kuitenkin epätasaisia ja ainoastaan parhaat lyöjät pystyivät lyömään maan kautta pomppaavia kovia ja vaikeasti ennakoitavissa olevia syöttöjä. Ajan myötä kentät kehittyivät, kuten myös lyöjien taito ja tekniikka. 1900-luvulle tultaessa tehtyjen juoksujen määrä nousi niin suureksi, että sääntöjä päätettiin muuttaa ja lyöjää kiellettiin suojaamasta hilaa vartalollaan.[7]

Pelin nopeuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulla yritettiin monin tavoin helpottaa peliä syöttäjän kannalta ja nopeuttaa peliä. 1950-luvulle tultaessa kriketti oli kuitenkin kehittynyt luonteeltaan hidastempoiseksi ja puolustavaksi peliksi, ja yleisömäärät olivat laskussa. Tähän ratkaisuksi kehitettiin yhden päivän mittainen pelimuoto (one-day t. limited overs), jossa nimensä mukaisesti syöttövuorojen määrä on rajattu, tavallisimmin viiteenkymmeneen kumpaakin joukkuetta kohti. Myös ulkopelaajille asetettiin rajoituksia. Ensimmäisen kerran pelimuoto oli maaottelussa käytössä kun perinteinen test-muotoinen ottelu viivästyi useita päiviä vesisateen vuoksi ja ainoastaan yksi pelipäivä oli jäljellä. Ottelumuoto saavutti suuren yleisösuosion ja kehitti lajia viihdyttävämpään suuntaan. Vuonna 2003 otettiin käyttöön erityinen Twenty20-muoto yhden päivän pelistä, jossa syöttövuorojen määrä on rajattu kahteenkymmeneen. Twenty20 nousi pian suosiossa perinteisen pitkän test-ottelun ohi maailmanlaajuisesti.[7]

Lajin leviäminen kansainvälisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Test-maat
Maa Vuosi
Englanti Englanti 1877
Australia Australia 1877
Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka 1879
Länsi-Intia 1928
Uusi-Seelanti Uusi-Seelanti 1930
Intia Intia 1932
Pakistan Pakistan 1952
Sri Lanka Sri Lanka 1982
Zimbabwe Zimbabwe 1992
Bangladesh Bangladesh 2000

Englantilaiset pelasivat krikettiä missä tahansa löytyi kenttä ja saatiin jalkeille kaksi joukkueellista pelaajia. Vuonna 1909 Englanti, Australia ja Etelä-Afrikka perustivat Imperial Cricket Conferencen, johon vuonna 1926 liittyivät Intia, Uusi-Seelanti ja Länsi-Intia, ja Pakistan vuonna 1952. Vuonna 1965 liiton nimi muutettiin muotoon International Cricket Conference. Seuraavana liiton täysjäsenyyden saivat Sri Lanka vuonna 1981, Zimbabwe vuonna 1992 ja Bangladesh vuonna 2000. Nämä maat ovat ns. test-maita. Liitännäisjäseniksi liittyivät vuonna 1965 Yhdysvallat ja Fidži, myöhemmin Bermuda, Alankomaat, Tanska, Itä-Afrikka, Malesia, Kanada, Gibraltar, Hongkong, Papua-Uusi-Guinea, Argentiina, Israel, Singapore, Länsi-Afrikka ja Kenia. 1984 toissijaisiksi liitännäisjäseniksi liittyivät Italia, Sveitsi, Bahamasaaret, Ranska ja Nepal. Vuonna 1989 ICC:n nimi muutettiin muotoon International Cricket Council. Liitto asetti tavoitteekseen kriketin levittämisen maailmanlaajuiseksi urheilulajiksi, ja lajin pariin onkin tullut uusia maita eri puolilta maailmaa, mm. Japani, Kenia, Kreikka, Saksa, Nepal, Namibia ja Uganda. Vuosisadan loppuun mennessä krikettiä pelattiin yli sadassa maassa.[8]

Test-otteluilla tarkoitetaan pisintä kriketin pelimuotoa, jota pelaavat ainoastaan parhaat maajoukkueet parhaista pelaajista koostuvilla joukkueilla[9]. Ensimmäinen test-ottelu pelattiin Englannin ja Australian välillä Melbournessa vuonna 1877. Ottelun voitti kotijoukkue Australia. Australia voitti myös joukkueitten toisen kohtaamisen Lontoossa vuonna 1882, minkä johdosta Sporting Times kirjoitti, että englantilainen kriketti on polttohaudattu ja tuhkat viety Australiaan. Tästä sai nimensä Englannin ja Australian välinen lähes jokavuotinen kohtaaminen "The Ashes" (suom. tuhkat), joka on yhä tänäkin päivänä eräs kansainvälisen kriketin suurimmista tapahtumista[10].[11]

The Ashes -ottelu vuodelta 1933. Kuvassa näkyy Englannin bodyline-syöttötaktiikka, jossa ulkopelaajat ovat kerääntyneet valmiiksi ottamaan pallon kiinni.

Etelä-Afrikka pelasi ensimmäiset test-ottelunsa Englannissa vuonna 1907 ja kohtasi myös Australian, joka hallitsi otteluita maailmansotien välillä tähtipelaajanaan sittemmin aateloitu Donald Bradman. Sotien välillä test-maiden joukkoon liittyivät Länsi-Intia, Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikka. Englannin ja Australian väliset suhteet kokivat kolauksen 1932–1933 Australiassa käytyjen kohtaamisten myötä. Englannin kapteeni D. R. Jardine oli kehittänyt syöttötaktiikan, jossa pallo syötetään kovaa lähelle tai kohti lyöjää, ja lyöjän takana oleva ulkopelaaja ottaa pallon kiinni. Taktiikan tarkoituksena oli puolustautua Bradmanin tehokkuutta vastaan, mutta syötöt vammauttivat useita Australian pelaajia, mikä aiheutti polemiikkia. Englanti voitti ottelusarjan 3–1, mutta syöttötaktiikka kiellettiin pian otteluiden jälkeen.[11]

Toisen maailmansodan jälkeen Englanti pelasi joka kesä kotonaan test-otteluita, yleensä Australiaa vastaan. Vuonna 1952 Pakistan liittyi test-maiden joukkoon. Test-otteluita pelattiin tulevina vuosina hyvin ahkerasti. Ensimmäisten 500 test-ottelun pelaamiseen meni kaikkiaan 84 vuotta, mutta toinen 500 pelattiin 23 vuoden aikana. Vuonna 1982 Sri Lanka liittyi test-maiden joukkoon, aikana jolloin johtava maajoukkue oli Länsi-Intia (Karibianmeren englanninkielisten saarten yhteisjoukkue[12]). Vuonna 1992 test-maiden joukkoon liittyi Zimbabwe ja kymmenentenä ja toistaiseksi viimeisimpänä Bangladesh vuonna 2000.[11]

Test-ottelut ovat kestoltaan hyvin pitkiä, ja yhden päivän 50 (alkujaan 60) overiin joukkuetta kohti rajoitettu ottelumuoto perustettiin tälle vastapainoksi. Pelimuodon maaotteluita alettiin pelata vuonna 1972, ja ottelumuodolla käytävät maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensi kerran vuonna 1975. Tapahtuma keräsi suuren suosion ja MM-kisoja ruvettiin pelaamaan neljän vuoden välein.[11]

Test-kriketti kohtasi 1900-luvun loppupuoliskolla useita vastoinkäymisiä. Etelä-Afrikan Englannin-vierailu 1969–1970 jouduttiin perumaan, kun maan rotuerottelupolitiikka kohtasi vastustusta. Vuosina 1977 ja 1979 australialainen televisiopomo Kerry Packer palkkasi lukuisia maailman huippupelaajia järjestämiinsä yksityisotteluihin. Hankalien neuvottelijen ja oikeusprosessien jälkeen pelaajat palasivat ruotuun, mutta kaupallisuus oli saanut jalansijaa kriketissä. Vuonna 1982 12 englantilaista pelaajaa teki sopimukset kaupallisesti tuetusta Etelä-Afrikan kiertueesta, josta kullekin maksettiin 50 000 puntaa, minkä johdosta pelaajat saivat pelikiellon test-otteluihin kolmeksi vuodeksi. Myös intialaiset ja srilankalaiset pelaajat tekivät Etelä-Afrikan kiertueen ja saivat rangaistuksensa. Test-maita uhkasi lopullinen kahtiajakautuminen, mutta lopulta jännitteet purkautuivat vuonna 1990, kun Etelä-Afrikka luopui rotuerottelupolitiikastaan.[11]

Viimeisimmän skandaalinsa test-kriketti kohtasi vuonna 1999, kun monien intialaisten ja pakistanilaisten pelaajien havaittiin syyllistyneen sopupeleihin ja yhteistyöhön vedonlyöntitoimistojen kanssa, jotka olivat tarjonneet heille rahaa huonosti pelaamisesta. Vyyhdin purkautumisen johdosta useat pelaajat saivat elinikäisen pelikiellon ja kriketin maine koki pahan kolauksen.[11]

Krikettikenttä
Hila
Keskialue (pitch)

Krikettikentän kokoa ja muotoa ei ole säännöissä määritelty[13], ja kenttien koko vaihteleekin mm. 2,2 hehtaarin kokoisesta Lord'sin kentästä pienempiin ruohoalueisiin. Krikettikentän pintamateriaalina paras on hyvin hoidettu luonnonnurmi, mutta kentän pinta voi olla myös esimerkiksi tekonurmea.[14]

Hila (wicket) on portti, joka koostuu kolmesta 71,1 senttimetriä korkeasta yhtä paksusta (n. 3 cm) pystyyn asetetusta kepistä pystyasennossa asetettuna sellaiselle etäisyydelle toisistaan, ettei pallo mahdu niiden välistä. Keppien päällä on kaksi sorvattua puupalikkaa (bails), jotka ovat pituudeltaan 11,1 senttimetrin mittaisia. Koko hila eli portti on leveydeltään 22,86 senttimetriä. Kentän keskialueella eli syöttökaistalla tai syöttöalueella (pitch) on kaksi hilaa, yksi sen kummassakin päissä.[14]

Keskialue on 20,12 metriä pitkä ja 3,05 metriä leveä alue kentän keskellä. Se rajautuu molemmissa päissä pesään, jäljempänä selostettuun syöttalueen viivaan ja sivuilla kuviteltuihin viivoihin, jotka ovat sivusuunnalla 1,52 metrin etäisyydellä keskimmäisestä kepistä.[15] 1,32 metriä keskimmäisestä kepistä molempiin suuntiin ulottuu syöttöalueen/pesän raja (bowling crease), joka yhdessä samansuuntaisen, hilojen 4 jalan etäisyydellä etupuolella olevan viivan kanssa osoittaa alueen, jolla syöttäjän takajalan täytyy syöttäessä olla. 18,9 metrin päässä hiloista toiseen päähän on merkitty lisäksi popping crease, joka osoittaa alueen, jolla lyöjä on juostessaan "turvassa" eli pesässä, ainoastaan mailan tarvitsee koskettaa aluetta.[14]

Maila ja pallo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krikettimailoja eri aikakausilta.
Krikettipallo

Krikettimaila on melan muotoinen. Mailan lapa on valmistettu pajupuusta ja sen enimmäisleveys on 10,8 senttimetriä. Mailan pituus kahva mukaan luettuna saa olla enimmillään 96,5 senttimetriä. Miesten peleissä käytettävä pallo saa uutena painaa vähintään 155 grammaa (5 1/2 unssia) ja enintään 163 grammaa (5 3/4 unssia), ja olla ympärysmitaltaan 22,9 senttimetriä (9 tuumaa)[16]. Pallon sisus on korkkia. Vanhastaan pallo on päällystetty punaisella nahalla, mutta nykyisin käytetään usein valkoista palloa. Perinteisesti koko ottelu pelattiin samalla pallolla, eikä se ole tavatonta tänäkään päivänä, mikä aiheuttaa oman elementtinsä pallon ominaisuuksien muuttuessa ottelun edetessä.[14]

Varusteet ja vaatetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krikettivaatetus on kehittynyt miesten muodin virtausten mukana. 1700-luvun alussa kriketinpelaajat käyttivät kolmikulmaisia päähineitä, polvihousuja, silkkisiä sukkia ja solkikenkiä. Asusteet olivat nykyaikaista värikkäämpiä, ja vasta 1800-luvun lopulla vakiintui käyttöön nykyaikana kriketissä käytettävä asukokonaisuus, johon kuuluu valkoiset housut ja paita sekä V-kaula-aukkoinen neulepusero. Aikojen saatossa lukuisat erilaiset päähinet ovat olleet muodissa aina silintereistä olkihattuihin. Värillinen lippalakki tuli käyttöön 1880-luvulla, samaten muotiin tulivat valkoiset nahkakengät, mistä lähtien kriketinpelaajat ovat käyttäneet valkoisia kenkiä. Vasta 1900-luvulla kriketissä on yhden päivän mittaisissa otteluissa ruvettu käyttämään värikkäämpää vaatetusta.[14]

Syöttöjen kovenemisen myötä kriketinpelaajat ottivat käyttöön suojaavia varusteita. Lyöjällä on käytössään vaaleat säärisuojat, vatsasuoja sekä sormia suojaavat käsineet. Lyöjä voi myös käyttää muita suojia, mm. kypärää. Hilavahti käyttää myös säärisuojia ja suojakäsineitä, kun muut ulkopelaajat ovat paljain käsin.[14]

Yksi joukkueen pelaajista toimii kapteenina. Ottelua tuomitsee kaksi tuomaria, toinen sijoittuu syöttäjän hilan taakse, toinen noin 15 metriä lyöjästä. Ottelussa joukkueen tavoitteena on tehdä enemmän juoksuja kuin vastustajajoukkue. Ottelun alussa heitetään kolikkoa, ja kolikonheiton voittava kapteeni valitsee aloittaako ulko- vai sisävuorossa. Sisävuorossa olevan joukkueen kaksi lyöjää ovat yhtä aikaa kentällä ja pyrkivät tekemään mahdollisimman monta juoksua. [17]

Sisävuoro (innings) voi päättyä kolmella tavalla:

  1. kun 10 lyöjää on poltettu (dismissal);
  2. kun sisävuorossa olevan joukkueen kapteeni ennen tätä päättää lopettaa vuoron (katsoo että joukkueella on riittävästi juoksuja, ja haluaa varmistaa ottelun loppumisen aikarajan kuluessa – kesken jäänyt ottelu tuomittaisiin tasan);
  3. yhden vuoroparin ottelussa, kun syöttövuorojen (over) enimmäismäärä tulee täyteen.[17]

Ottelun voittaja ratkaistaan tehtyjen juoksujen perusteella kun ennalta päätetty määrä vuoropareja on pelattu. Test-ottelut kestävät viisi päivää (30 pelituntia), muut korkean tason (first-class) ottelut kolmesta neljään päivään, muut ottelut yhden päivän.[17]

Ulkovuorossa oleva joukkue sijoittuu kentälle omille paikoilleen. Yksi ulkovuorossa oleva pelaaja on syöttäjä (bowler), yksi on hilavahti (wicketkeeper), loput yhdeksän pelaajaa ottaa kentältä paikkansa kapteenin tai syöttäjän ohjeiden mukaan. Ensimmäinen lyöjä puolustaa hilaa lyömällä syötettyä palloa. Hänen parinsa on syöttäjän puoleisen hilan pääsä.[17]

Lyöjän ensisijaisena tavoitteena on estää syöttäjää osumasta pallolla hilaan. Kun palloon tulee hyvä osuma, on mahdollista tehdä juoksuja (run) ennen kuin ulkopelaaja saa pallon kiinni ja heitettyä sillä hilan rikki (pudotettua vähintään toisen poikittaispalikoista). Lyöjän ei ole pakko juosta, vaikka hän osuisi palloon. Mikäli lyöjä saa hyvän osuman ja päättää juosta, tapahtuu se siten että hän ja keskialueen toisessa päässä oleva lyöjä juoksevat vastakkaisille hiloille. Juoksu syntyy, kun kumpikin koskettaa mailallaan kentän pintaa vastakkaisen puolen rajan takana (popping crease). Juoksuja voi tehdä niin monta putkeen kuin on aikaa. Mikäli juoksuja tehdään pariton määrä, lyöjien paikka ja tämän myötä lyöjä vaihtuu, kun taas parillisen määrän tapauksessa jäävät lyöjät alkuperäisiin päihinsä ja sama lyöjä jatkaa. Jos pallo menee lyönnistä rajojen ulkopuolelle osuttuaan sitä ennen kenttään joukkueelle merkitään neljä juoksua. Vastaavasti suoraan ilmassa kentän ulkopuolelle menneestä lyönnistä saa kuusi juoksua. Mikäli jompikumpi lyöjä ei ole juostessaan ehtinyt "pesään" ennen kuin hila hajoaa heitetystä pallosta, tai jos palloa kädessään pitävä syöttäjä tai hilavahti sen hajottaa, syntyy palo.[18]

Ainoastaan lyönnistä tulleet juoksut lasketaan lyöjän tilastoihin, mutta joukkue voi saada juoksuja myös muista syistä:

  1. jos syöttö menee ohi hilasta, eikä lyöjä kosketa palloa mailallaan, mutta lyöjät ehtivät silti juoksemaan (byes)
  2. samoin kuin ensimmäisessä kohdassa, mutta pallo koskettaa lyöjää muualle kuin mailaan (leg byes)
  3. kun pallo syötetään lyöjän ulottumattomiin (wides)
  4. syöttö on sääntöjen vastainen (no balls)[19]

Syöttösarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöttäjä syöttää kerrallaan kuuden syötön sarjan, jota kutsutaan nimellä over. Siihen ei lasketa vääriä syöttöjä (wides ja no balls). Kuuden syötön jälkeen lyöjät pysyvät entisillä paikoillaan, mutta uusi syöttäjä aloittaa oman kuuden syötön sarjansa vastakkaisen hilan luota. Yhden päivän otteluissa yhden syöttäjän overien määrä on rajattu kymmeneen.[20]

Kriketissä on kymmenen erilaista tapaa, jolla lyöjä voi palaa (dismissal), eli hänet tuomitaan ulos (out). Seuraavassa tavat lueteltuna yleisimmästä harvinaisimpaan:

  1. Jos ulkopelaaja saa lyönnistä kopin suoraan ilmasta
  2. Jos syöttäjä saa hajotettua hilan syötöllään
  3. Jos lyöjä estää pallon osumisen hilaan muulla ruumiinosalla kuin kädellään hilojen välisellä linjalla ilman että pallo on ensiksi osunut mailaan tai käteen ennen kuin pallo on koskettanut tai olisi voinut koskettaa kenttää hilojen välisellä linjalla tai sen ulkopuolella, jos pallo olisi voinut osua hilaan (lbw, leg before wicket). Lisäksi lyöjä voidaan samalla perusteella tuomita ulos, jos hän muuten estää pallon kulun hilan ulkopuolella yrittämättä osua siihen mailallaan.
  4. Jos ulkokentällä olevat pelaajat hajottavat hilan pallolla lyöjän ollessa pois pesästään (run out). Mikäli lyöjät juostessaan ovat menneet toistensa ohi, tuomitaan palaneeksi lyöjä, joka on juoksemassa ko. hilalle. Jos ovat vasta toisiaan kohti juoksemassa, palaa lähempänä hajotettua hilaa ollut.
  5. Jos lyöjä on poissa pesästään ja palloa kädessään pitävä hilavahti hajottaa hilan. (stumped)
  6. Jos lyöjä hajottaa hilan mailallaan tai millä tahansa ruumiinsa osalla lyödessään tai juostessaan. (hit wicket)
  7. Jos lyöjä tahallaan koskettaa palloa kädellään, jolla hän ei pitele mailaa.
  8. Jos lyöjä lyö palloa, jota hän on jo lyönyt tai joka on jo pysähtynyt kosketuksesta mihin tahansa kohtaan hänen ruumistaan.
  9. Jos lyöjä tahallisesti estää vastustajajoukkueen toimintaa (myös puheella)
  10. Lyöntivuoroon tuleva lyöjä palaa, jos hän tahallisesti viivyttelee yli kaksi minuuttia saapuakseen lyömään.

Palamisen syystä riippumatta lyöjä ei pala, jos vastapuoli ei sitä tuomarilta vaadi ja vasta tämän seurauksena tuomari niin tuomitse. Tilanteessa, jossa lyöjä sääntöjen mukaan palaisi, täytyy ulkovuorossa olevan joukkueen siis erikseen tuomarille huomauttaa asiasta kysymällä "How's that?" (lausutaan howzat, [haʊzat]). Pelaaja voi myös oma-aloitteisesti myöntää palaneensa.[21]

Ulkopelaajien sijoittuminen kentälle ja paikkojen nimitykset englannin kielellä.

Taktiikka ja tekniikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti katsottuna syöttäjän ensisijaisena tehtävänä on lyöjän polttaminen ja toissijaisesti estää juoksujen tekeminen. Näiden seikkojen painopiste kuitenkin vaihtelee hieman pelimuodon mukaan. Lyöjän tehtävä on suojella hilaa ja tehdä juoksuja. Muiden ulkopelaajien tehtävänä on niin ikään ensijaisesti polttaa juoksija ja toissijaisesti estää juoksujen syntyminen.[22]

Ulkopelaajien sijoittuminen kentälle on eräs keskeisimpiä asioita kriketin taktiikassa. Tästä päättää joukkueen kapteeni, ja siihen vaikuttavat monet asiat kuten syöttäjän syöttötekniikka, lyöjä, kentän kunto, ottelun tilanne ja ennalta määritelty taktiikka. Joukkueen 11 pelaajasta yksi on syöttäjä ja yksi hilavahti, muut ulkopelaajat kapteeni voi ryhmittää mielensä mukaan kentälle ja vaihtaa ryhmitystä koska tahansa. Kriketissä lyönti voi lähteä mihin suuntaan tahansa, joten mahdollisuuksia on lukuisia. Taktisesti kenttä on jaettu lyöjän ympärille sektoreihin (leg) hänen lyöntiasentonsa (rintamasuunta) ja kätisyytensä mukaisesti. Kuitenkin yhden päivän kriketissä on tiettyjä rajoituksia ulkopelaajien sijoittumiselle.[22]

Hyvältä ulkopelaajalta vaadittavia ominaisuuksia ovat juoksunopeus, reaktionopeus ja heiton nopeus ja tarkkuus. Tärkeää on myös osata ennakoida lyönnin lähtösuunta ja lyönnin lentorata.[23]

Piirroskuvasarja pallon syöttämisestä

Syöttäjä syöttää (bowl) pallon vaakatasossa. Syötön voi tehdä vasemmalla tai oikealla kädellä, mutta käden asennon täytyy pysyä samana, joten lähes poikkeuksetta syöttö tehdään käsi suorana yläkautta. Syöttäjä voi ottaa vauhtia syöttöönsä mista suunnasta tahansa syöttörajan takaa. Tavallisesti pallo syötetään pompun kautta, mutta se ei kuitenkaan ole sääntöjen mukaan välttämätöntä. Pyrkimyksenä on että pallo pomppaisi juuri lyöjän etupuolella, mutta asiaan vaikuttavat paljon lyöjän sijoittuminen ja taito sekä kentän kunto. Syötössä keskeistä on myös syötön suunta. Taitava syöttäjä saa sormillaan palloon kierrettä, minkä tarkoituksena on vaikeuttaa lyöntiä, koska pallo pomppaa kentän pinnasta arvaamattomaan suuntaan tai vaikeassa kulmassa. Sisäkierteisessä syötössä pallo kiertää lyöjää kohti ja ulkokierteisessä hänestä poispäin. Taitava syöttäjä voi saada palloin pomppaamaan eri suuntaan kuin lyöjä aavistaa. Tarpeeksi kovaan (135 km/h) syöttöön saa kierteen ilman sormia, mikä tekee lyömisestä vaikeampaa, koska suuntaa ei pysty syöttäjän liikkeistä tai otteesta pallosta aavistamaan.[24]

Syöttäjän ohella hilavahti (wicketkeeper) on tärkeässä osassa ulkovuorossa. Hän on sijoittuneena lyöjän hilan taakse. Hilavahti keskittyy jokaiseen syöttöön ja on valmiina pysäyttämään ohi tulevat pallot, vastaanottaa pallon kiinni saaneiden ulkopelaajien heitot ja hajottaa hilan mahdollisimman nopeasti jos lyöjä on päättänyt tehdä juoksuja.[25]

Lyöjä voi lyödä sekä oikea- että vasenkätisesti. Hyvässä lyönnissä maila osuu palloon kohtisuoraan (maila pystyssä), hiljaisemmissa syötöissä voi myös lyödä maila vaakatasossa.

Kriketti Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen kriketti

Suomessa kriketti on marginaalilaji. Vuonna 2021 Suomessa oli noin tuhat seuratason krikettiharrastajaa ja Suomessa krikettiä pelataan SM-sarjassa.[26]

  1. kriketti MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0. 2009. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy. Viitattu 29.11.2009.
  2. kriketti (kriketti) MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja 1.0. 2009. Gummerus Kustannus Oy. Viitattu 29.11.2009.
  3. a b Encyclopædia Britannica: cricket (Introduction) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  4. Encyclopædia Britannica: cricket (Origins) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  5. a b Encyclopædia Britannica: cricket (The early years) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  6. Encyclopædia Britannica: cricket (The Cricket Council and the ECB) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  7. a b c Encyclopædia Britannica: cricket (Technical development) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  8. Encyclopædia Britannica: cricket (International cricket) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  9. Cricket Explained: Test Match Cricket (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Lord's: The Ashes (englanniksi)
  11. a b c d e f Encyclopædia Britannica: cricket (Test matches) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  12. http://www.windiescricket.com/
  13. Laws of Cricket: Law 19 (Boundaries) (Arkistoitu – Internet Archive) (Lord's) (englanniksi)
  14. a b c d e f Encyclopædia Britannica: cricket (Field of play, equipment, and dress) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  15. Laws of Cricket: Law 7 (The pitch) (Arkistoitu – Internet Archive) (Lord's) (englanniksi)
  16. Laws of Cricket: Law 5 (The ball) (Arkistoitu – Internet Archive) (Lord's) (englanniksi)
  17. a b c d Encyclopædia Britannica: cricket (Rules of the game) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  18. Encyclopædia Britannica: cricket (Runs) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  19. Encyclopædia Britannica: cricket (Extras) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  20. Encyclopædia Britannica: cricket (Overs) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  21. Encyclopædia Britannica: cricket (Methods of dismissal) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  22. a b Encyclopædia Britannica: cricket (Strategy and technique) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  23. Encyclopædia Britannica: cricket (Fielding) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  24. Encyclopædia Britannica: cricket (Bowling) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  25. Marcus K. Williams, Rex Alston, Ed.: cricket (Wicketkeepint) Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.12.2009. (englanniksi)
  26. Maailman toiseksi suurin urheilulaji nostaa profiiliaan Suomessa Suomi ulkomailla -sivusto. 25.7.2011. Viitattu 21.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]