Vuoden 1964 kunnallisvaalit järjestettiin 4.–5. lokakuuta ja niissä valittiin 12 325 valtuutettua 545 itsenäiseen kuntaan. Ehdokkaita asetettiin yhteensä 51 707. Vaaleissa sovellettiin ensimmäistä kertaa uutta vaalilakia, joka siirsi vaalivalmistelut tilapäisiltä lautakunnilta kunnanhallituksille.[1] Vaalit jouduttiin keväällä 1965 uusimaan KuivaniemelläPohjois-Pohjanmaalla äänestysepäselvyyksien vuoksi.
Ahvenanmaalla kunnallisvaalit suoritettiin jo 3. syyskuuta 1963. Vaaleja ei käyty lainkaan Houtskarissa, Iniössä, Haapasaarella, Björköbyssä, Brändössä, Kumlingessa, Lumparlandissa, Sottungassa ja Vårdössä, koska näissä kunnissa ehdokkaita ilmaantui vain valittavien verran, jolloin kaikki ehdokkaat julistettiin valituiksi.[1]Oulun seudulla vaalit käytiin seuraavan vuoden alussa voimaan tulleen uuden kuntajaon mukaisesti, sillä Oulujoen kunta lakkautettiin ja se liitettiin pääosin Ouluun, mutta osittain myös muihin naapurikuntiin. Lisäksi vuoden 1965 alussa tapahtui pari kuntamuodon muutosta, kun Vammalan kauppala muutettiin kaupungiksi ja Ylivieskan kunta kauppalaksi.