Liettuan nationalistinen liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liettuan nationalistisen liiton tunnus vuosina 1926—1940.

Liettuan nationalistinen liitto (liett. Lietuvių tautininkų sąjunga, LTS, tai Tautininkai) oli liettualainen nationalistinen, oikeistolainen ja eräiltä osa-alueiltaan myös fasistinen puolue. Puolue perustettiin vuonna 1924, kun kansallinen edistyspuolue ja Liettuan maanviljelijöiden yhdistys yhdistyivät. Nationalistinen liitto toimi johtavana puolueena Liettuassa vuoden 1926 vallankaappauksen jälkeen vuodesta 1926 vuoteen 1940. Puolue perustettiin uudelleen Liettuan itsenäistyttyä vuonna 1990.

Valtionhoitajapuolue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue ei nauttinut laajaa suosiota, ja vuonna 1926 se sai Seimasiin ainoastaan kolme paikkaa 85:stä. Silti puolueen johtajat Antanas Smetona ja Augustinas Voldemaras olivat tunnettuja ja vaikutusvaltaisia henkilöitä. Puolue oli vahvasti konservatiivinen ja nationalistinen, ja se korosti vahvan armeijan ja johtajan merkitystä.

Vuonna 1926 Liettuan puolustusvoimat toteutti sotilaallisen vallankaappauksen, jossa demokraattisesti valittu sosiaalidemokraattisen puolueen ja talonpoikien kansallisen liiton muodostama hallitus syrjäytettiin. Smetonasta tuli maan presidentti ja Voldemarasista pääministeri. Puolue muodosti yhdessä kristillisdemokraattien kanssa uuden hallituksen. Puolueiden välillä ilmeni kuitenkin pian jännitteitä, sillä kristillisdemokraatit olivat odottaneet vallankaappauksen olevan ainoastaan tilapäinen, minkä jälkeen järjestettäisiin uudet vaalit. Huhtikuussa 1927 Smetona hajotti Seimasin, ja toukokuussa kristillisdemokraatit jättivät hallituspaikan. Näin nationalistisesta liitosta tuli ainoa vallassa oleva puolue 13 vuodeksi. Se järjestäytyi 1930-luvulla uudelleen Italian fasistipuolueen mallin mukaan.[1] Puolue kiellettiin Neuvostoliiton miehitettyä maan vuonna 1940.

Liettuan uuden itsenäisyyden aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 Nationalistinen liitto perustettiin uudelleen. Puolueen suosio jäi kuitenkin alhaiseksi: parlamenttivaaleissa 1992 puolue sai Seimasiin neljä paikkaa, vuoden 1996 vaaleissa kolme paikkaa. Vuodesta 2000 puolue ei enää saanut edustajia. Sama tapahtui myös kunnallisvaaleissa.

11. maaliskuuta 2008 puolue yhdistyi osaksi Kotimaan liittoa.

  • Simas Sužiedėlis, (1970-1978). Encyclopedia Lituanica. IV. Boston, Massachusetts. sivu 35 (englanniksi)
  • Puolueen historiikki (liettuaksi)
  1. Alenius, Kari: Viron, Latvian ja Liettuan historia, s. 213. Atena Kustannus Oy, 2000. ISBN 951-796-216-9.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.