Oona Airola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oona Airola
Henkilötiedot
Syntynyt13. heinäkuuta 1988 (ikä 36)
Kokkola
Ammatti näyttelijä, laulaja
Näyttelijä
Aktiivisena 2013–
Merkittävät roolit

Raija Mäki
(Hymyilevä mies)

Anni
(Oma maa)

Ella Kallio
(Hotel Swan Helsinki)
Palkinnot

Parhaan naissivuosan Jussi

Parhaan naispääosan Jussi

Aiheesta muualla
www.oonaairola.com
IMDb
Elonet

Oona Irina Airola[1] (s. 13. heinäkuuta 1988 Kokkola[2]) on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä ja laulaja. Airola valmistui vuonna 2015 Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi.[2] Hän opiskeli pop/jazz-laulua sekä kansanmusiikkia Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ennen opintoja Teatterikorkeakoulussa.[3]

Airola on toiminut laulajana Ykspihlajan Kino -orkesterissa sekä laulajana ja lauluntekijänä Lada Nuevossa, jonka perustajajäsen hän myös on. Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa hän julkaisi vuonna 2013 albumin Ole rohkea, sydän.[2][4]

Vuonna 2016 sai ensi-iltansa elokuva Hymyilevä mies, jossa Airola näyttelee. Hän sai elokuvasta parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon.[5] Airola näyttelee naispääosaa vuonna 2018 ensi-iltansa saanessa Markku Pölösen romanttisessa draamaelokuvassa Oma maa.[6] Airola palkittiin tästäkin roolistaan Jussi-palkinnolla.[7]

Airola näyttelee pääosaa televisiosarjassa Hotel Swan Helsinki.[8]

Syksyllä 2021 Airola näytteli Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa Niin kuin taivaassa.[8]

Kesällä 2024 Airola esitti Maarit Hurmerintaa Yleisradion kuunnelmasarjassa Maarit – nälkää ja rakkautta.[9]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Airola on viisilapsisesta perheestä Kokkolasta. Oona Airolan äiti on toimittaja Outi Airola. Hänen sisaruksistaan myös sisar Anna on näyttelijä, sisar Laura toimittaja/lauluntekijä, sisar Sara sirkustaiteilija ja veli Aaro muusikko.[10]

Oona Airolan puoliso on näyttelijä Leo Sjöman (ent. Honkonen)[11] ja he saivat lapsen keväällä 2022.[12]

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2016 Sorceress Katya
Hymyilevä mies Raija Mäki
2018 Oma maa Anni
2019 Aurora Kinky
Koirat eivät käytä housuja Satu
2023 Neljä pientä aikuista Enni
2024 Ohjus Niina

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Televisiosarjat
Vuosi Nimi Rooli
2018 Meidän pitää puhua useita rooleja
2019 Suden hetki Kati
Sorjonen Rebekka Koskelinen
2020– Hotel Swan Helsinki Ella Kallio / Ella Svanström
2020 Paratiisi
Makkari Venla
Eristyksissä Carita
2021 Rahti Maria
Hautalehto – Kylmä syli Jonna Holm
2022 Made in Finland Vuokko Salminen
Helsinki-syndrooma Hanna Raivio
2024 Hautalehto – Rakennus 31 Jonna Holm
  • Maarit – nälkää ja rakkautta (Yle, 2024)
  1. Airola, Oona London: ISNI International Agency. Viitattu 20.3.2024.
  2. a b c Flinkman, Vilma: Hymyilevä mies -leffan tähti Oona Airola: ”Raivostuttaa, että samat ihmiset ensin lannistavat ja sitten tulevat ylistämään” Me Naiset. 4.10.2016. Viitattu 29.3.2018.
  3. Biografia Oona Airola oonaairola.com. Arkistoitu 30.3.2018. Viitattu 29.3.2018.
  4. Ole rohkea, sydän Discogs-palvelussa
  5. Topelius, Taneli: Oona Airolalle naissivuosa-Jussi nyrkkeilydraamasta Ilta-Sanomat. 24.3.2017. Viitattu 29.3.2018.
  6. Oma maa -elokuva saa ensi-iltansa viikon päästä: Katso kohtaus elokuvasta jo nyt! iltalehti.fi. Viitattu 19.10.2018.
  7. Uransa toisen Jussi-palkinnon voittaneen Oona Airolan ensimmäiselle Jussille kävi köpelösti: "Minun piti käydä vaihtamassa se" MTV Uutiset. 23.3.2019. Viitattu 28.3.2019.
  8. a b Muistatko Hymyilevä mies -elokuvan Raijan? Oona Airola nähdään vuoden sisällä hotellinjohtajana, poliisina ja musikaalin pääosassa www.iltalehti.fi. Viitattu 28.4.2021.
  9. Yleisradion tulevan kesän audiodraama Maarit – nälkää ja rakkautta kertoo Maarit Hurmerinnasta Yle. 28.3.2024. Viitattu 26.7.2024.
  10. Näyttelijä Oona Airola elää unelmaansa: Humisevan harjun Cathy on ensimmäinen päärooli suuressa teatterissa – ensimmäinen leffarooli vei Cannesiin Yle Uutiset. Viitattu 20.1.2020.
  11. Jussi-palkittu Oona Airola tekee ensimmäisen tv-pääroolinsa uudessa draamasarjassa – vastanäyttelijäksi valikoitui sattumalta oma aviomies Ilta-Sanomat. 21.2.2020. Viitattu 23.2.2020.
  12. Näyttelijä Oona Airola yllättää: Tuli kaikessa hiljaisuudessa äidiksi! www.iltalehti.fi. Viitattu 29.1.2024.