Pekka Viljakainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Viljakainen
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1972 (ikä 52)
Joroinen, Suomi
Puoliso Anastasia Injushina
Lapset Kaksi lasta

Pekka Viljakainen (s. 20. huhtikuuta 1972 Joroinen)[1] on venäläisen Skolkovo-hankkeen neuvonantaja ja Tieto Oyj:n suurin henkilöomistaja.

Viljakainen on naimisissa pianisti Anastasia Injushinan kanssa ja hänellä on kaksi lasta.[2] Hän asuu nykyään kotikylälleen Joroisten Kaitaisiin rakennuttamassaan "Savon Pariisissa", jossa on kartanorakennuksen oman helikopterikentän lisäksi esimerkiksi ortodoksinen rukoushuone eli tsasouna, sekä Esplanadin puiston kopio.[3]

Viljakainen opiskeli Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa.[1]

Liiketoiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljakainen perusti 14-vuotiaana uusteknologiayritys Oy Visual Systems Ltd:n, jonka myi vuonna 1998 TietoEnatorille.[4] Kauppasumma oli 400 miljoonaa markkaa, josta Viljakainen itse sai puolet ja hänen sukunsa toisen puolikkaan. Viljakainen otti koko summan osakkeina, mikä teki hänestä Tiedon suurimman yksityisen omistajan. Samalla hän aloitti yrityksen strategisista asiakassuhteista vastaavana johtajana. Tässä tehtävässä hän toimi, kunnes irtisanoutui marraskuussa 2010.[2]

Viljakainen oli rakennuttamassa Kaitaisiin Pihlas Resort -luksuslomakylää. Hankkeessa on ollut Viljakaisen lisäksi sijoittajina joukko julkisuudenhenkilöitä, kuten Jasper Pääkkönen ja Valtteri Bottas. Lomakylä aukesi syyskuussa 2023 lukuisten aikatauluista myöhästymisten jälkeen.[5][6][7][8]

Viljakaisen liiketoimintaan kuuluu myös kalankasvatusta tekevä Finnforel Oy.[9]

Venäjä-suhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljakaisen rakennuttama tsasouna Kaitaisissa.

Viljakaiselle on myönnetty Venäjän federaation Ystävyyden kunniamerkki vuonna 2016 [10] ja hän kertoi vuonna 2017 tapaavansa presidentti Vladimir Putinia useita kertoja vuodessa. Viljakainen on teknologiakeskus Skolkovon neuvonantaja ja hän on ollut myös Venäjän postihallituksen jäsen.[4][11]

Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 Viljakainen jatkoi pääministeri Dmitri Medvedevin neuvonantajana, piti Ukrainan ongelmana maan jakautumista useisiin etnisiin ryhmiin, ja myöhemmin varoitti suomalaisia tarpeettomasta "Venäjä-hysteriasta".[12][13][14] Viljakainen oli Venäjän johdon neuvonantaja vielä vuonna 2021.[15][16]

Helmikuussa 2022 Viljakainen kommentoi yllättyneensä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja pidättäytyi kommentoimasta sotaa tarkemmin.[17][18] Saman vuoden marraskuussa hän kertoi olevansa yleisesti aina sotaa vastaan, ja toivovansa että rauha saataisiin pian. Medvedeviin hän ei ollut haastattelun aikaan ollut yhteydessä yli vuoteen.[19]

  1. a b Palojärvi, Eeva: Venäjän talousvallan ytimessä. Helsingin Sanomat, 14.4.2017. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b Jensen, Hanna: Paronin mailla. Talouselämä Platinum, 2013, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  3. Miljonäärin jyhkeä kartano ”Savon Pariisissa” saa kylkeensä Espan puiston kopion – ”Arkkitehdit kysyivät, oletko tosissasi” Ilta-Sanomat. 4.12.2021. Viitattu 15.8.2022.
  4. a b Liukkonen, Juho: Liikemies, joka ponnisti tietokonenörtistä Venäjän poliittisen johdon neuvonantajaksi Yle Uutiset. 1.8.2014. Viitattu 1.8.2014.
  5. Perttu Pitkänen: It-miljonäärin ylellinen lomakylä Joroisissa lykkäytyy jo toista kertaa – sijoittajina joukko julkkiksia Ilta-Sanomat. 11.3.2023. Viitattu 13.2.2024.
  6. Perttu Pitkänen: Jasper Pääkkönen, Valtteri Bottas, Iivo Niskanen ja Chaim Zabludowicz sijoittavat miljonäärin luksuslomakylään Ilta-Sanomat. 7.9.2022. Viitattu 13.2.2024.
  7. Arja Reinikainen: Luksuslomakylä Pihlas Resort on nyt virallisesti avattu – "Kun olin lapsi, tätä paikkaa kutsuttiin Turusen pöpeliköksi" Itä-Savo. 5.9.2023. Viitattu 13.2.2024.
  8. Sanna Sommers: Pekka Viljakaisen hotelliyhtiön maksuhäiriöputki jatkuu – velkoja käsitelty käräjillä, julkkissijoittajat vaitonaisina Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. 13.6.2024. Viitattu 13.6.2024.
  9. Finnforel investoi 45 miljoonaa uusiin tuotantolaitoksiin ja perustaa kirjolohen valintajalostuskeskuksen | Finnforel Oy www.sttinfo.fi. Viitattu 19.8.2022.
  10. Suomalainen sai Putinilta ystävyyden kunniamerkin 9.6.2016. Iltalehti. Viitattu 18.12.2016.
  11. Eeva Palojärvi HS: Tehtävä Kremlissä – liikemies Pekka Viljakainen kiipesi Venäjän talousvallan ytimeen, hoiti Medvedeville joulukalan ja rakensi Joroisiin ylellisen datšan Helsingin Sanomat. 14.4.2017. Viitattu 15.8.2022.
  12. Pekka Viljakainen loi maailmalle verkkopankin, ja nyt hän varoittaa suomalaisia Venäjä-hysteriasta: "En näe Venäjällä mitään riskiä, mitä ei ole kansainvälisillä markkinoilla yleensä" Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 15.8.2022.
  13. Medvedevin savolaiskaveri – "Venäläisten kanssa pitää osata sienestää" Yle Uutiset. 16.6.2016. Viitattu 19.8.2022.
  14. Tarja Kuittinen: Medvedevin suomalainen neuvonantaja Ylelle: Jenkitkin sotivat ympäri maailmaa Ilta-Sanomat. 5.3.2014. Viitattu 19.8.2022.
  15. Kari Toiviainen: Pekka Viljakainen ja tehtävä Kremlissä - Viljakainen on mukana Venäjällä sen takia, että voi auttaa Suomea ja suomalaisia yrityksiä Juvan Lehti. 1.6.2021. Viitattu 7.11.2023.
  16. Heikki Haapavaara: Pekka Viljakainen luotsaa venäläisiä Slushiin Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. 7.11.2023. Viitattu 8.11.2023.
  17. Perttu Pitkänen: Venäjä-yhteyksistään tunnettu monimiljonääri Pekka Viljakainen on seurannut sotaa ”kauhunsekaisin tuntein” Ilta-Sanomat. 6.3.2022. Viitattu 15.8.2022.
  18. Martti Ripaoja: ”Seuraan tilannetta kauhuissani”, sanoo Venäjä-investointien puolesta rumpua lyönyt liikemies Pekka Viljakainen (Käyttäjätunnuksella) Savon Sanomat. 5.3.2022. Viitattu 19.8.2022.
  19. Medvedevin neuvonantajana toiminut suomalaismiljonääri vihaa tihkuvista lausunnoista: ”Se on ihan eri mies” Ilta-Sanomat. 5.11.2022. Viitattu 13.2.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]