Sosiaaliliberalismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiaaliliberalismi on klassisesta liberalismista 1800-luvun lopulla kehittynyt aate, jossa otettiin mukaan hyvinvointivaltiolle kuuluvia tehtäviä. Sosiaaliliberalistisen moraalin mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta moralisoida kansalaisiaan, mutta yhteiskunnan tehtäviin kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen kaikille kansalaisilleen. Sosiaaliliberalismi kehittyi klassisesta liberalismista, kun teollisuusyhteiskunnassa alkoi esiintyä sosiaalisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja työttömyyttä ja valtiolla nähtiin rooli ongelmien korjaamisessa.

Sosiaaliliberaalit puolueet ovat yleensä keskustalaisia ja keskusta-vasemmistolaisia. Suomen Keskusta ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue[1] määrittelevät ideologiansa sosiaaliliberalismiksi. Myös Vihreän liiton entinen puheenjohtaja Ville Niinistö[2] ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen[3] kuvaavat puolueitaan sosiaaliliberaaleiksi. Jopa ennen hyvin konservatiivinen Kansallinen Kokoomus on liukunut merkittävästi sosiaaliliberalismin suuntaan.[4] Suurissa liberaaleissa demokratioissa kuten Yhdysvalloissa ja Japanissa on suuria sosiaaliliberaaleja puolueita, kuten Yhdysvaltain demokraattinen puolue sekä Japanin demokraattinen puolue. Jotkut sosiaaliliberaalit puolueet ovat omaksuneet populistisia piirteitä kuten Viron keskustapuolue.

Sosiaaliliberalismista on, erotuksena edeltävästä klassisesta liberalismista, käytetty myös termiä uusi liberalismi, mutta sitä ei pidä sekoittaa termiin uusliberalismi, joka tarkoittaa klassisen liberalismin nykysovelluksia.

Yksi tapa nähdä sosiaaliliberalismi onkin jakaa liberaalit yhtäältä klassisiin tai markkina- ja toisaalta sosiaaliliberaaleihin. Molemmat kannattavat arvoliberalismia, mutta talousliberalismista sosiaaliliberaalit tekevät eräitä poikkeuksia katsoen siten lisäävänsä yksilöiden todellista valinnanvapautta.

Tyypillisesti sosiaaliliberaaleilla tarkoitetaan niitä, jotka kannattavat vapaata markkinataloutta ja yksilönvapautta mutta jotka eräistä markkinalibertaareista poiketen vaativat verorahoitteista sosiaaliturvaa sekä tarpeellisiksi katsomiaan markkinahäiriöiden tai negatiivisten ulkoisvaikutusten korjausmekanismeja, esimerkiksi kilpailulainsäädäntöä, kuluttajansuojelua ja työsuojelua laein. Useimmat nykyiset sosiaaliliberaalit näkevät, että veronmaksajien rahoilla järjestettäisiin sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus, mutta että näiden tuotantoa on perusteltua vaihtelevissa määrin yksityistää. Sosiaaliliberaalien keskuudessa on vaihtelevia käsityksiä siitä, mitkä edut kuuluvat perusterveydenhuoltoon, julkisesti rahoitettavaan koulutukseen ja sivistykseen sekä kuinka suuri sosiaaliturvan tulisi olla ja miltä osin se olisi esimerkiksi yksityisin vakuutuksin järjestettävää.

Sosiaaliliberaalinen vapauskäsitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliliberalismin varhaisen vaikuttajan Leonard Hobhousen mukaan klassisen liberalismin vapauskäsite on liian kapea, sillä ihmiset eivät arvosta vapautta sen itsensä takia, vaan keinona jonkun hyvän asian toteuttamiseen. Hobhouse katsoi, ettei aikakauden klassista liberalismia noudattanut, räikeiden sosiaalisten ongelmien leimaama, Britannia tarjonnut kaikille riittävää mahdollisuutta ”toteuttaa itseään”, jolloin vapaus oli merkityksetöntä. Täten valtion oli säänneltävä taloutta selvästi enemmän, kuin klassiset liberalistit esittivät, jotta liberalismin ihanteet voisivat toteutua myös tosiasiassa. Hobhouse piti myös klassisen liberalismin valtionvastaista taistelua vanhentuneena: se oli hänen mielestään tarkoituksenmukaista taisteltaessa sääty- ja kuningasvaltaa vastaan, mutta ei enää yhteiskunnan demokratisoiduttua.[5]

  • Saastamoinen, Kari: Eurooppalainen liberalismi: Etiikka, talous ja politiikka. Atena. Jyväskylä, 1998.
  1. Mera tillsammans 2019 sfp.fi.
  2. Ville Niinistö Vihreät – De Gröna. 30.3.2015. Viitattu 28.10.2017.
  3. Ei luokkapuolue, eikä etujärjestö vaan arvopuolue – Jutta Urpilainen:… archive.is. 22.12.2014. Arkistoitu 22.12.2014. Viitattu 28.10.2017.
  4. [http://www.ennenjanyt.net/4-01/smolander.htm#N_16_ Integratiivinen nationalismi – porvarillisen Suomen hyvinvointi-ideologia toisen maailmansodan jälkeen?] Ennen ja nyt. 1.1.2001. Viitattu 26.6.2018.
  5. Saastamoinen 1998, s. 161–165.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Th. Rein: ”Liberalismi ja socialismi”. Teoksessa Työväenkysymyksestä sosiaalipolitiikkaan. Gaudeamus. Helsinki, 2001, 101–125. – Sittemmin nuorsuomalaisen Thiodolf Reinin vuonna 1878 julkaistu tasapainoileva vertailu ”smithiläisistä” ja ”socialistisista” kannoista.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]