Ydintorpedo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mark 45 -ydintorpedo

Ydintorpedo on ydinaseella varustettu torpedo. Tavanomaisen räjähteen sijasta ydinkärjen omaava torpedo aiheuttaa valtavan räjähdyksen. Ydintorpedot laukaistaan yleensä ydinsukellusveneistä.

Ydintorpedoja kehitettiin kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen asekilvan johdosta. Neuvostoliitto aloitti omat projektinsa vuosina 1949–1950. 1950-luvulla otettiin käyttöön muutama malli, joista tunnetuimmat ovat T-5 ja T-15, mutta muutama muukin vähemmän tunnettu ydintorpedoprojekti, kuten ASB-30 oli olemassa. T-5 oli sukellusveneestä ammuttava 533 mm:n torpedo, jonka viiden kilotonnin ydinkärjellä olisi voinut tuhota vihollisen laivoja ja mahdollisesti sukellusveneitä.[1][2]

T-15 puolestaan oli valtava 1 550 mm:n torpedo, jonka kuljettamalla vetykärjellä olisi voinut tuhota vihollisen satamia, laivastotukikohtia tai jopa rannikkokaupunkeja. Lähellä rantaa räjäytettävä ydinase aiheuttaisi valtavan tsunamin, joka olisi tuhoisa rannikon kohteita vastaan. Kun jopa Neuvostoliiton laivastolta salassa pidetty T-15 esiteltiin amiraali Nikolai Kuznetsoville, ei hän väitetysti pitänyt sitä kovin tarpeellisena, koska se olisi vaatinut varta vasten suunnitellun sukellusveneen, eikä sitä pidetty kovin hyödyllisenä suurimpien kaupunkien ollessa kauempana sisämaassa tai liian hyvin puolustettuja.[1][2]

Yhdysvaltojen ydintorpedo oli vuonna 1963 esitelty Mark 45, joka suunniteltiin laivojen ja sukellusveneiden tuhoamiseen. Sen aseena oli 11:n kilotonnin W34-ydinkärki.[2]

Venäjä on kehittänyt 2010-luvulta alkaen uutta vedenalaista ydinaseenkuljetusrobottia, Poseidonia (2M39, koodinimeltään Status-6), jota on kutsuttu uuden ajan ydintorpedoksi. Se saa voimansa ydinreaktorista. Presidentti Vladimir Putin esitteli sen vuonna 2019 yhtenä uusista ”superaseistaan”. Poseidon on todennäköisesti suunniteltu iskemään suoraan rannikkokohteita vastaan tai vaihtoehtoisesti aiheuttamaan massiivinen radioaktiivinen tsunami rannikolle. Ydinkärjen epäillään olevan likainen, eli räjähtäessään se aiheuttaisi pahan ja pitkäaikaisen saastumisen. Laite voi tiettävästi pysyä pitkään veden alla ja suorittaa iskun vasta pitkän ajan päästä. Tällä kyvyllä Venäjä on uhakaillut länsimaita.[3]

  1. a b Norman Polmar: Armaments and Innovation – The Big Torpedo United States Naval Institute. Viitattu 8.9.2024. (englanniksi)
  2. a b c Logan Nye: Nuclear torpedoes are a ridiculously awesome thing We Are The Mighty. 23.4.2021. Viitattu 8.9.2024. (englanniksi)
  3. Thomas Newdick: Russia Has Built Its First Production Batch Of Poseidon Nuclear Torpedoes: Report The War Zone. 16.1.2023. Viitattu 8.9.2024. (englanniksi)