BERLIINI Berliinissä saattaa kirjaimellisesti kompastua historiaan.
Pyöräilen esikoiseni kanssa kohti päiväkotia, kun joudumme jarruttamaan äkillisesti. Reitti on sama kuin joka aamu, mutta nyt keskelle katua on ilmestynyt kynttilöitä ja kukkia.
Ne on laskettu katuun upotettujen messinkilaattojen viereen. Syynä on päivämäärä 9. marraskuuta, joka on Saksassa sekä häpeän että ilon muistopäivä.
Marraskuun 9. päivä vuonna 1938 alkoi kristalliyö ja juutalaisten väkivaltainen vainoaminen levisi. Vainottuja juutalaisia muistavat messinkilaatat on kiillotettu vuosipäivän kunniaksi.
Samana päivämääränä vuonna 1989 vuorossa oli ilo, kun Berliinin muuri murtui rauhanomaisesti.
Kysyin viisivuotiaalta, tietääkö hän syyn messinkilaattoihin ja kynttilöihin.
Tätä on arki Berliinissä. Historia ja vuosipäivät ei jää juhlapuheisiin vaan ne tulevat syliin jatkuvasti keskellä arkea.
Berliinin ydinkeskustaan on merkitty katukivetyksellä linja, jota pitkin muuri jakoi Berliiniä, Saksaa ja Eurooppaa kahteen leiriin kylmän sodan aikana. Vähäeleinen muistomerkki hätkähdyttää aina uudestaan.
Berliinin peruskoulut nimetään usein historiallisten henkilöiden eikä kaupunginosien mukaan. Nimi ei ole vain koriste vaan osa koulun identiteettiä.
Ystäväperheen lapsi käy tunnetun simpanssitutkija Jane Goodallin mukaan nimettyä peruskoulua. Nimi on valittu, koska lapsille halutaan opettaa uteliaisuutta ja painottaa luonnontieteitä. Esikuva Goodall käy toisinaan koulussa puhumassa.
Myös edesmenneiden esikuvien perintö vaikuttaa yhä. Viime vuonna Mannheimin kaupunki sakotti perheitä, joiden lapset olivat lintsanneet osallistuakseen perjantaisiin ilmastomielenosoituksiin. Saksassa on koulupakko, minkä vuoksi luvattomista poissaoloista voidaan sakottaa.
Moni koki sakottamisen erityisen pöyristyttävänä, sillä sakot annettiin Schollin sisarusten mukaan nimetyn lukion opiskelijoille. Sisarukset Sophie ja Hans Scholl tunnetaan Saksassa natsiajan vastarintataistelijoina, jotka nousivat Adolf Hitleriä vastaan.
Niin alkoi keskustelu, minkälainen vastarinta tänä päivänä on oikeutettua.
Myös ajankohtaiset tapahtumat otetaan osaksi opetusta.
Berliinin koulut osallistuivat marraskuun alussa hiljaiseen hetkeen, jota vietettiin Ranskassa tapetun opettajan Samuel Patyn muistoksi. 18-vuotias mies tappoi Patyn erityisen raa’asti, kun tämä oli näyttänyt oppitunnilla Muhammed-pilakuvia.
Hiljainen hetki ei tarkoittanut Berliinissä vain vaikenemista. Spandaun kaupunginosan peruskoulun muistohetkessä olivat mukana rabbi ja imaami.
Imaami tiedusteli oppilailta, ajatteliko joku, että ihmisen saa tappaa uskonnollisista syistä. Yksi oppilaista piti tätä oikeutettuna jauhkaili omaa opettajaansa myöhemmin.
Imaami sekä koulu pystyivät heti puuttumaan asiaan, koska asiasta kysyttiin suoraan.
Berliini elää jatkuvasti vereslihalla historian suhteen. Samalla 3,8 miljoonaa hyvin erilaisista taustoista tulevaa ihmistä yrittää elää yhdessä nykypäivää. Jännitteitä on paljon.
Haastattelin aiemmin tänä vuonna holokaustista selvinneiden yhteisössä kasvanutta kirjailijaa Deborah Feldmania, joka jätti Yhdysvallat ja muutti Berliiniin. Kysyin, että eikö jatkuva muistutus historian julmuuksista tee Berliinistä rankkaa asuinpaikkaa.
Feldmanin mukaan kokemus on päinvastainen. Koska historia on jatkuvasti läsnä, holokaustin jättämä trauma ei ole vain hänen taakkansa.
–Täällä kaikki jakavat sen, Feldman sanoi ja kertoi tunteen olevan hyvin rauhoittava.
Saavumme esikoisen kanssa päiväkodille.
Yhden lapsen vanhempi on liimannut päiväkodin oveen vetoomuksen, jolla yritetään estää suursijoittajaa ostamasta heidän asuintaloaan. Kutsu tukimielenosoitukseen on jo saapunut sähköpostiin.
Vetoomus saa jäädä päiväkodin oveen.
Se ei tarkoita, että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä tai tukisivat aloitetta. Vetoomus näyttää enemmän kutsulta osallistua keskusteluun, olla osa yhteiskuntaa.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23:een saakka.