Tamperelaisille Minna ja Mari Minkkiselle syntyy alkuvuodesta vauva.
Marin vatsassa kasvava lapsi on hartaasti toivottu. Pariskunta on ollut yhdessä neljä ja puoli vuotta, ja alusta saakka on ollut selvää, että molemmat haaveilevat perheestä. Naisparin kohdalla haaveen toteuttaminen vaatii suunnittelua.
– Puhuimme kaikenlaisista vaihtoehdoista sijaislapsista adoptioon. Joku ilta Minna sitten ehdotti, voisiko lapsi kuitenkin olla meidän oma, jos se vaan onnistuisi, Mari muistelee.
Elämässäni ovat olleet hämmentävän paljon läsnä keskustelut sukusoluista.
Minna Minkkinen
Oman lapsen yrittäminen tarkoitti lahjoitettujen sukusolujen käyttämistä. Aihe itsessään oli tuttu, sillä Minna luovutti kolmekymppisenä munasoluja useampaan kertaan.
– Kaikki, mitä irtoaa, on annettu, hän vitsailee.
Saman lahjoittajan sukusoluilla voidaan koettaa saada lapsia jopa viiteen eri perheeseen. Minna Minkkinen ehti luovuttaa ainakin neljäkymmentä solua, ja jos kaikki on mennyt hyvin, useammassa perheessä voi olla joku niiden avulla alkunsa saanut.
Sukusolu on sana, jonka myös tuleva lapsi oppii. Hänelle tullaan kertomaan avoimesti, miten hänet on saatettu alkuun. Minnaa huvittaa, ettei keskustelu varmaan tuota vaikeuksia, sillä terminologia on niin tuttu.
– Olen miettinyt, että elämässäni ovat olleet hämmentävän paljon läsnä keskustelut sukusoluista.
Riittävätkö rahat lapseen?
Minkkisten pitkä polku pariskunnasta perheeksi alkoi yksityisellä klinikalla. Keväällä 2019 julkisen puolen hoidot eivät vielä olleet auenneet itsellisille naisille ja naispareille. Haaveen rinnalla kulki siis kylmä realismi: oli ajateltava rahaa.
Ystävistä löytyi pariskuntia, jotka olivat laittaneet lapsihaaveeseen kiinni jopa kymmeniä tuhansia euroja. Miten budjetoidaan ihmiselämän isoin toive?
– Niinpä. Se on tosi kallista. Ajattelimme, että mennään niin kauan kuin rahaa riittää, yksi lasku kerrallaan, naiset muistelevat.
Säästötili tyhjeni hoitokertojen myötä, mutta lasta ei kuulunut. Päätös julkisen puolen hoitojen avautumisesta syksyllä 2019 oli huojentava.
– Takana oli jo kolme inseminaatiota, ja sitä oli henkisesti tosi väsynyt. Olisimme ehkä luovuttaneet siinä kohtaa, koska rahat olivat loppu, Mari sanoo.
Siittiöistä on valtava pula
Julkisten hedelmöityshoitojen avautuminen toi valtavalle määrälle naisia tasa-arvoisen mahdollisuuden yrittää lasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Lähetteitä alettiin kirjoittaa.
Taysin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla lahjasolupankin kartuttaminen aloitettiin vuonna 2019 nollapisteestä. Alussa jännitettiin, löytyykö luovuttajia, mutta toiminta lähti hyvin käyntiin. Naisparien ja etenkin yksin lasta yrittävien naisten määrä on kuitenkin tarkoittanut sitä, että etenkin siittiöiden tarve on valtava.
– Tällä hetkellä siittiöt riittävät juuri ja juuri. Lähetemäärät ovat kasvussa, ja jossain kohtaa saattaa syntyä jonoa, kuvailee osastonylilääkäri Katja Ahinko.
Jonoa syntyi myös koronapandemian myötä, kun poliklinikka keväällä 2020 suljettiin hetkeksi kokonaan.
– Toiminta oli kuusi viikkoa keskeytettynä, koeputkihedelmöitykset sitäkin pitempään. Syksyllä 2020 tehtiin paljon töitä ja jonot saatiin purettua, Ahinko sanoo.
Surullisen kevään käännekohta
Poliklinikan koronasulku osui Minna ja Mari Minkkisen hedelmöityshoitopolun varrelle. Se oli vain yksi takaiskuista. Vaikka julkisiin hoitoihin pääseminen oli ollut onnenpotku, lopputulosta se ei vielä taannut. Puoleentoista vuoteen mahtui loputtomalta tuntuva määrä epäonnistuneita yrityksiä.
Keväällä 2020 inseminaatioista oli siirrytty koeputkihedelmöitys- eli IVF-vaiheeseen. Hoidot eivät kuitenkaan olleet päällimmäisenä pariskunnan mielessä, sillä kevät oli raskas lähipiiriin osuneen tragedian vuoksi.
– Tapahtui surullisia asioita, ja aika meni sumussa. Emme ehtineet ajattelemaan omaa tilannettamme, vaikka aiemmin olimme tottuneet laskemaan päiviä jatkuvasti.
Raskaustestipäivät olivat rytmittäneet pariskunnan arkea, mutta nyt testin ajankohta ei ollut sopiva. Päivä kului hautajaisissa, ja testi jäi väliin ensimmäistä kertaa ikinä.
– Henkinen kapasiteetti ei olisi riittänyt siihen, että tulos olisi negatiivinen, eikä oikeastaan siihenkään, että se olisi positiivinen, Minna sanoo.
Surutalossa ehdittiin sivuta asiaa. Minna muistaa vitsailleensa ystävän kanssa, että jos joskus, niin nyt tärppää.
Kun testi viimein tehtiin, siihen piirtyi kaksi viivaa.
Useamman sovelluksen voimin
Pitkä odotus on valmentanut pettymyksiin, ja niinpä pariskunta iloitsi uutisesta varovasti ja pysytteli rakenneultraan saakka jalat maassa.
– Sitten sitä huomaa yhtäkkiä, että ei se enää pysykään piilossa. Että vaikka kuinka yrittäisi, niin lähtee vähän keulimaan niitä haavejuttuja, Mari hymyilee.
Vauvan tuloon on pari kuukautta, ja vihdoin on lupa hössöttää. Nyt availlaan äitiyspakkausta ja vahditaan, etteivät kissat livahda makuuhuoneessa odottavaan kehtoon. Hoitopöydän kulmalla säilytetään enää hetken aikaa toimistotarvikkeita. Tulevien äitien puhelimista löytyy useampi raskaussovellus, joita vertaillaan.
Pieniä vaatteita on kertynyt ystäviltä, ja muutama liian söpö ohitettavaksi on tarttunut naisten matkaan omillakin ostosreissuilla. Pieniä potkuhousuja taittelevaa Maria naurattaa Minnan ykköshankinta: pesutorni.
– Jahka Minna saa vielä pakastimen tyhjennettyä, vauva voi tulla.
Vaikka kuinka yrittäisi, niin lähtee vähän keulimaan niitä haavejuttuja.
Mari Minkkinen
Kun kuuntelee kokemuksia munasolun luovuttamisesta ja katselee oman lapsen tuloon valmistautuvan parin onnea, on vaikea olla ajattelematta vastalahja-aspektia. Näin Minnakin ajattelee.
– Tapani olla maailmassa on tämä, että koen olevani sekä saamassa että antamassa. Tämä tuntuu vastalahjalta, ja olen meidän lahjoittajallemme todella kiitollinen. Olen myös ajatellut lämmöllä niitä perheitä, joille olen ehkä mahdollistanut saman omien sukusolujeni kautta.
