Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Viimeinen matka

Pieneläintuhkaamojen määrä on kasvanut moninkertaiseksi. Katso, miltä rakkaan perhenjäsenen viimeinen matka voi näyttää.

Yrittäjä Elina Kemppainen sai ajatuksen pieneläintuhkaamon perustamisesta pari vuotta sitten, kun hän mietti, mitä maaseudun rauhassa voisi tehdä.

Pieneläintuhkaamolle on kysyntää, koska myös lemmikeiden tuhkaaminen on yleistynyt. Lemmikkejä arvostetaan ja siksi ne halutaan myös haudata kunnioittaen.

Kun asiakas tuo lemmikkinsä Kemppaisen tuhkattavaksi, taival alkaa vastaanottotilasta. Sieltä lemmikki jatkaa viimeiselle matkalleen.

Kerran asiakas silitteli vielä kerran parasta kaveriaan ja kertoi, että tällainen ystävyys kestää pidempään kuin monet avioliitot.

Elina Kemppainen

Useat asiakkaat haluavat lemmikkinsä tuhkat mukaansa uurnassa.

Joskus metsästyskoiran tuhkaa halutaan koruun mukaan metsälle.

Osa taas haluaa muistoksi tupsun lemmikin karvaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana pieneläintuhkaamoiden määrä on kasvanut huomattavasti, arvioi Uudellamaalla toimivan Suomen eläintuhkauksen yrittäjä Petri Stenberg.

Lemmikit ovat tänä päivänä usein kuin perheenjäseniä ja niistä pidetään hyvää huolta myös elämän lopputaipaleella.

Hyrynsalmen tuhkaamossa eläin tuhkataan keraamisessa uunissa, joka kuumenee polttoöljyllä jopa 1300 asteeseen.

Suurin osa tuhkattavista lemmikeistä on koiria ja kissoja, mutta myös muita lemmikkieläimiä tuhkataan.

Kemppaisen asiakkaista lähes kaikki valitsevat yksilötuhkauksen, jotta oman eläimen tuhkan voi saada mukaansa uurnassa tai maatuvassa pussissa.

Jos lemmikin tuhkaa ei halua mukaansa, täällä se sirotellaan 150-vuotiaaseen muistometsään.

10–20 kilogramman eläimen tuhkaaminen yksin maksaa noin 120 euroa.

Monet Kemppaisen asiakkaista tuovat lemmikkinsä ja noutavat tuhkat itse. Kuitenkaan itse tuhkausta he eivät halua nähdä.

Kainuulaisella Elina Kemppaisella on lemmikkinä labradorinnoutaja, jonka hän aikoo itse tuhkata, kun sen aika tulee.

Se on paras viimeinen palvelus, jonka voin antaa.

Elina Kemppainen

Tekijät

Teksti, kuvat ja videotAntti Tauriainen

Julkaistu 4.12.2021 20:15