ABB lahjoittaa yhteensä miljoona euroa neljälle suomalaiselle yliopistolle.
Yksi lahjoituksen saaneista on Vaasan yliopisto, joka saa 150 tuhatta euroa. Lahjoituksillä halutaan tukea pääasiassa tekniikan koulutusta.
Lahjoituksensa saavat Vaasan yliopiston lisäksi myös Aalto-yliopisto (360 000 euroa), LUT-yliopisto (220 000 euroa), Tampereen yliopisto (270 000 euroa).
Lahjoituskokonaisuudella ABB osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan, jonka perusteella valtio pääomittaa yliopistoja 67 miljoonalla eurolla.
Vaasan varainhankintakampanjan tavoitteena on saada kerättyä 5-7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan.
Varainhankintakampanjassa jokainen lahjoitettu euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. Varainkeruukampanja jatkuu kesäkuun loppuun saakka.
Lisää Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.