Moni suomalainen vetäytyy pian lomalle. Talven työt tuntuvat kropassa, mielessä ja sielussakin. Varsinkin viime vuodet ovat pitäneet meitä kovilla. Olemme kantaneet harteilla koronaa, sotaa ja syvenevää ympäristökriisiä... ja samalla elämän pyörä sen kuin pyörii eteenpäin.
Viimeisiä työviestejä lähettäessä katse kiertää jo valoisan kesäyön järvenselkää. Samalla miettii, miten hyvältä taas tuntuu, kun väsynyt ruumis pääsee kesäsaunan lämpöön.
Silloin on niin perillä kuin tässä maailmassa voi vain olla. Kylpemällä kuorma kevenee ja elämän kuona huuhtoutuu.
Sauna on kuulunut elämäämme tuhansien vuosien ajan. Se on osa suomalaisten identiteettiä, mutta se ei ole suomalainen keksintö tai meidän yksityisomaisuuttamme. Sauna on yhteistä itämerensuomalaisten kansojen historiaa ja kylpykulttuuri on elänyt usealla mantereella.
Esiäitimme ja -isämme osasivat tervehtiä saunan ovella löylyn henkeä.
Suomensukuiset kansat loivat oman saunakulttuurin. Saunan lämmössä on synnytetty, koettu aikuistumisrituaalit, parannettu sairauksia sekä pesty ja puettu ruumiit. Sauna on kuulunut elämän taitekohtiin, alkuun ja loppuun.
Saunomiseen liittyvät tärkeät avainsanat tunnettiin jo vanhemmalla pronssikaudella. Sauna on yksi harvoista sanoista, joka on omaksuttu nykysuomesta maailman kieliin. Sauna on läsnä Kalevalan runoissa: ”Sauna lämpöinen lähetä, jotta, huono, hoivan saisin”. Sauna näkyy ja tuntuu kirjallisuudessa ja taiteessa.
Löyly on saunaa vanhempi suomalais-ugrilainen sana. Se ei tarkoita vain kiukaasta nousevaa vesihöyryä, vaan se on yksi sanoista, joka kuvasi ihmisen sielua. Sana määritti ihmisen elämän mittaa ensi henkäyksestä sen viimeiseen pihaukseen.
Esiäitimme ja -isämme osasivat tervehtiä saunan ovella löylyn henkeä. Löyly oli yhdysside tuonpuoleiseen. Edelleen me puhumme hengen lähdöstä ja saatetaan avata ikkuna tai saunan räppänä sielun kotimatkaa varten.
Yhä edelleen sauna kuuluu elämän tärkeisiin hetkiin ja siirtymäriitteihin.
Kristinuskon tulon myötä saunaperinteet saivat uusia sanoituksia. Kansanperinteen ja kristinuskon kertomuksen lomittuminen näkyy esimerkiksi Eino Leinon Helkavirsissä, jossa Vapahtaja maan päälle matkatessaan saunoo ja vihkii kylpyveden niin, että kaikki sairaat tulisivat terveeksi.
Saunomista ei ohjaa enää samanlaisten uskomusten perinne kuin ennen, mutta perinteen jälkikaiku tuntuu vielä. Yhä edelleen sauna kuuluu elämän tärkeisiin hetkiin ja siirtymäriitteihin.
Morsiussaunasta on tullut polttarisauna. On juhannussauna ja joulusauna ja vuoden päättyessä vanhan vuoden liat pestään pois uudenvuoden aaton saunassa.
Saunasta olen jutellut myös monen vanhuksen kanssa. Jakanut haikeutta, kun saunaan on jo vaikea tai mahdoton päästä. Lapsuuden saunamuistot ja kesän uintiretket ovat kirkkaina mielessä vielä silloin, kun monet muut muistot jo haalistuvat ja ote elämästä kirpoaa.
Isäni kertoo usein, miten sauna oli ainoa paikka, jossa hänen isänsä kertoi sotaan liittyviä muistoja. Sisäisiä ja ulkoisia sota-arpia pestiin hellästi toinen toistensa selästä pois.
Saunassa kerrotaan usein ensimmäistä kertaa ääneen ajatus elämänmuutoksesta tai tunnustetaan suuri rakkaus.
Saunan kautta osoitamme ystävyyttä, rakkautta ja vieraanvaraisuutta. Hyvän ystävän pyytää saunaan, kun tuntuu, että ei selviä yksin, tai silloin, kun on kerrottavana jotain erityistä.
Tänäkin kesänä saunan lämmössä hoidetaan näkyviä ja näkymättömiä haavoja, jaetaan suuria suruja ja elämän haaveita. Saunassa usein sanotaan ensimmäistä kertaa ääneen ajatus elämänmuutoksesta, kerrotaan sairastumisesta läheiselle tai tunnustetaan suuri rakkaus.
Kun kaikki turha on riisuttu, jäljelle jää olennainen: ihminen sellaisena kuin on. Sauna toimii yhdenlaisena rippituolina, jossa elämän kuormia kevennetään ja pestään pois sielun haavoja. Kiukaan ääressä ollaan niin kuin leiritulen äärellä aikojen alussa. Aika menettää merkityksensä. Läsnä on rauha, hiljaisuus.
Sauna on lähes ainoa paikka, jonne menemme ilman puhelinta.
Sauna on myös hoitavan yksinäisyyden paikka. Löylyssä oma elämä asettuu: kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut.
Tänä päivänä sauna on myös lähes ainoita paikkoja, jonne menemme ilman puhelinta. Edes hetken aikaa olemme saavuttamattomissa. Kuulemme paremmin itseämme ja toisiamme. Pois tullaan puhtaana ja uutena ihmisenä.
Niin suurta huolta ei olekaan, etteikö löylyn lämpö sitä keventäisi.
Mari Leppänen
Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa, joka rakastaa yleisien saunojen tunnelmaa, mutta saunoo mielellään myös yksin.
Voit keskustella kolumnista 29.6. klo 23.00 asti.