Alfa, beta, gamma, delta – ja viime vuoden lopulta vähitellen vain omikron. SARS-CoV-2-koronavirusvariantit ovat vuorollaan väistyneet tarttuvamman tieltä.
Omikronin aika on kestänyt nyt yhtä kauan kuin alkuperäistä viruskantaa seuranneiden muiden varianttien yhteensä.
Onko virus siis löytänyt alkuvaiheen jälkeen mukavuusalueensa? Siltä se sekvensoinneissa näyttää, vastaa Helsingin yliopiston uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen.
– Tällä hetkellä SARS-CoV-2:n evoluutio etenee niin kuin sen niin sanotusti odotettiin etenevän. Yksittäisiä mutaatioita tulee joka puolella erilaisissa alavarianttien alavarianteissa, mutta evolutiivinen maisema on tavallaan jo katsottu. Ja onhan omikron älyttömän tehokas.
Ohi COVID-19-pandemia ei likimainkaan ole. Koronatapauksia on nyt Suomessakin hyvin paljon, sanoo myös Sironen, mutta todellisia määriä on yhä vaikeampi arvioida.
– Liikkeellä on paljon muutakin kuin koronaa. Tämä on hengitystieinfektioiden sesonkiaikaa. Kun testaus ja sekvensointi ovat vähentyneet, niin ei meillä ole todellista käsitystä siitä, kuinka suuri osa infektioista on koronaa.
Euroopassa nyt vallalla olevan omikronin alavariantin BA.5:n paikan ottanevat sen ala- ja ala-alavariantit BQ.1 ja BQ.1.1 jo joulukuuhun mennessä, arvioi Euroopan tartuntatautivirasto.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailmassa kiertelee jo yli 300 omikronin jälkeläistä. Niistä 95 prosenttia on kehittynyt BA.5:stä.
Ranskassa BQ.1 on jyllännyt jo tovin, ja sieltä saadun näytön perusteella omikron näyttää jatkavan entisellä linjallaan: jälleen hieman ovelampana immuunijärjestelmän kiertämisessä mutta ennallaan oireiden voimakkuudessa.
Tarja Sironen mittaisi alkavan talven koronatilannetta sairaanhoitoa tarvitsevien määrällä.
– Sairaaloita pitäisi minun mielestäni kuunnella vähän herkemmällä korvalla. Jos sieltä nostetaan punaista lippua, olisi aika pikku juttu ottaa taas maskit käyttöön.
WHO julisti COVID-19:n pandemiaksi maaliskuussa 2020. Yhtä kategorista julistusta pandemian päättymisestä ei ole odotettavissa.
– Se olisi lähinnä tekninen asia ja ilmoitus, joka vaikuttaisi joihinkin toimiin. Voidaanhan sellainen jossakin vaiheessa antaa, mutta ei virus siitä mihinkään häviä, sanoo Tarja Sironen.
Apteekkien hyllylle on jo tullut jotakin sellaista, mikä kertoo "uudesta normaalista": kotitesti, jolla selvitetään samalla kertaa sekä korona- että influenssatartuntaa tutuksi tulleella vanupuikkomenetelmällä.
Se on hyvä esimerkki siitä, miten asiat menevät, sanoo Sironen. Tulevina vuosina ja ties kuinka kauan influenssa ja COVID-19 ovat kaksi tärkeää hengitystieinfektiotamme, ja niin on tästä eteenpäin joka talvi – jonakin vuonna enemmän ja toisena vähemmän.
– Vissi ero on kuitenkin siinä, että koronaa on paljon ympäri vuoden. Sitäkin jo on talvikaudella enemmän kuin kesällä, mutta vielä se ei ole asettunut niin kuin influenssa.
Aika ehkä luo lisää kausivaihtelua, mutta pelkästään oman immuunijärjestelmänsä voimin ihmislaji ei koronatauteja nujerra. Moniin viruksiin ei tule pysyvää immuniteettia, eikä ihminen pysy mukana virusten muuntumisvauhdissa.
Meillä on kuitenkin konstimme: rokotukset, lääkkeet ja muu hoito.
– Sitähän ovat muutkin asiat kuin täsmällinen viruslääke. Mutta jos lääkkeitä toisaalta käytetään sielläkin, missä ne eivät ole erityisesti tarpeen, sekin ajaa viruksen evoluutiota. Virus oppii väistämään myös niitä.
Influenssan suhteen on käynyt niin. Ensimmäiset influenssalääkkeet eivät ole enää tehokkaita, Tarja Sironen kertoo.
Nyt kun COVID-19:ää rohkenee ehkä vilkuilla jo hieman peruutuspeilistä, tekee mieli kysyä, miksi pandemian aiheutti juuri SARS-CoV-2. Pitäisikö peräti huokaista helpotuksesta, ettei kiertämään lähtenyt jokin ehkä vielä äkeämpi sukulainen?
– Yrityksiähän oli koko ajan. Kun on tutkittu esimerkiksi ihmisryhmiä, jotka asuvat maaseudulla, käyttävät erikoisia eläinlajeja ruuaksi tai joiden talossa on lepakkoja, niin kyllähän monilla on erilaisten koronavirusten vasta-aineita, vastaa Tarja Sironen.
COVID-19 oli vielä edessäpäin, kun Lounais-Kiinassa Yunnanissa testattiin 400 ihmisen verinäyte. Kuudelta löytyi muisto jostakin tuntemattomasta koronaviruksesta. Kuolonuhrejakin niillä oli saattanut olla, mutta kuolinsyyt olivat hävinneet muiden hengitystieinfektioiden joukkoon.
"Haluamme painottaa, etteivät tulokset välttämättä tarkoita täällä muhivaa epidemiaa, mutta ne osoittavat selvästi, miten tärkeää näiden ydinalueiden bioseuranta olisi", sanoi tutkimuksen tehneen ympäristöterveysjärjestö EcoHealth Alliencen johtaja Peter Daszak enteellisesti keväällä 2018.
– Ei siis mikään ihme, että sieltä tuollainen tuli. Luonto on ihan täynnä SARS-CoV-2:n kaltaisia koronaviruksia, vaikka toki hyvin erilaisiakin, Sironen sanoo.
Yksi koronapandemia ei myöskään tarkoita sitä, että muiden uhka olisi sillä kuitattu.
COVID-19:n ja influenssan lisäksi voimiaan on tänä vuonna vilauttanut kaksi muuta virustautia, joilla olisi pahimmillaan ollut pandemiapotentiaalia. Keväällä yllättäneen apinarokon lisäksi Tarja Sironen nimeää Kiinassa havaitun Langya-paramyksoviruksen.
– Se oli pysäyttävä tieto. Paramyksoviruksiin kuuluu sellaisia, jotka aiheuttavat erittäin vakavaa tautia. Osa taas on kovia leviämään, etenkin tuhkarokko.
Paramyksovirukset ikään kuin kokeilevat hyppäystä eläimistä ihmisiin vähän siellä ja täällä; Langya-paramyksovirus lähti Kiinassa ilmeisesti päästäisistä mutta ei onneksi kyennyt tarttumaan ihmisestä ihmiseen, Sironen kertoo.
Hänen mukaansa on vaikea sanoa, millainen pandemia meitä olisi uhannut, jos Langya olisi pystynyt jatkamaan matkaa.
– Sellaisia pandemioita ei ole ollut. Hendralla ja Nipahilla on hyvin iso kuolleisuus, mutta onneksi ne eivät ole lähteneet leviämään. Viruksen yltymisessä pandemiaksi on paljon tekijöitä, joita ei vielä tunneta, ja hirveän iso sattuman elementti.
Yksi uhkakuva on juuri nyt yli muiden.
– Ensin huomattiin, että lintuinfluenssa on jäänyt Eurooppaan kiertämään. Sitten viruksessa havaittiin joitakin mutaatioita, jotka istuvat aiempaa paremmin nisäkkäisiin, ja sitä kautta se voi tietysti päätyä ihmiseen, toteaa Tarja Sironen.
Vastikään kerrottiin, että lintuinfluenssaa oli todettu villieläinten lisäksi Espanjassa tarhaminkeissä.
– Se on jo askeleen lähempänä ihmistä. Vielä isompi askel olisi, jos virus sopeutuisi lisääntymään sioissa. Silloin soisivat hälytyskellot jo kovaa.
Influenssarokotteitahan meillä on, mutta nyt influenssa-asiantuntijoiden on pohdittava, milloin olisi tarve valmistaa lintuinfluenssarokotteita, Sironen kertoo.
– Ollaanko vielä ajoissa vai onko liian aikaista? Pitäisikö rokottaa eläimiä? Vai ihmisiä? Ratkaistavina on isoja kysymyksiä.
COVID-19 ravisteli maailman huomaamaan virusten voiman. Tiedeyhteisö oli varoittanut lintuinfluenssapandemian vaarasta – koronaa ei osattu pelätä yhtä lailla – mutta silti taidettiin ajatella, että tilanne olisi hallittavissa.
– Niin. Varauduttiin ehkä liikaa vain uuteen influenssapandemiaan ja ajateltiin, että "on rokotteita, on lääkkeitä, ja kyllähän me tiedämme, miten virukset leviävät”. No ei tiedetty! Herätyssignaali oli voimakas, sanoo Tarja Sironen.
Virusten seuranta oli vähän epämuodikasta, mutta nyt siitä täytyy pitää kiinni, hän sanoo.
– Kun nyt on opittu tekemään seurantaa tehokkaasti, sitä ei saisi hukata. Toki pitää miettiä, missä se on fiksuinta, kaikkea ei tarvitse testata ja tutkia, mutta kyllä seurantaan pitää pistää paukkuja niin, että havaitsemme nopeasti, jos jossakin alkaa levitä jokin virus.
Entä jos leviäjä on niin uusi, ettei sitä tunneta? Miten sitä silloin voi seuratakaan? Sitä varten eri puolilla maailmaa on kehitteillä paljon viromityökaluja, vastaa Sironen.
Viromityökaluilla eläin-, potilas- tai ympäristönäyte käsitellään niin, että kaikki virukset saadaan sekvensoitua. Perimästä pyritään tunnistamaan tuttujen virusten kaukaisimmatkin sukulaiset. Menetelmät maksavat, mutta tutkijalle ne ovat rikas ja tarpeellinen työkalu.
– Mehän hukumme uusiin viruksiin! Otetaanpa mikä tahansa näyte, vaikka lepakko, niin siinä on kymmenen tai kaksikymmentä uutta virusta, ja niistä pitäisi päätellä, ovatko ne merkityksellisiä.
Helsingin yliopistossa pyritään tekemään viromianalyyseistä mahdollisimman nopea, halpa ja tehokas tapa, jolla seuraava pandemiavaara tunnistettaisiin ajoissa.
– Tällä hetkellä keskitymme paljolti lepakoihin. Meillä on niitä monista maista, ja osa niiden viruksista muistuttaa ihmisen aikaisempia koronaviruksia. Tutkimme, kuinka moni on sellaisia, että ne voisivat ehkä tarttua ihmiseen, Sironen kertoo.
Influenssaakin ilman muuta seurataan, ja tutkitaan myös sen leviämistä, hän lisää.
– Virusten leviämistä ilmateitse ei minun mielestäni edelleenkään ihan hyväksytä. Tai ei ymmärretä, miten merkittävää se viruksille on.
SARS-CoV-2:stakin sanottiin pandemian alussa, että virus on liian painavissa pisaroissa levitäkseen helposti. Siksi maskejakaan ei ryhdytty heti suosittelemaan.
– Monet tutkimukset ovat näyttäneet, että virus on niissä pienenpienissä partikkeleissa, jotka leviävät helposti monien metrien päähän. Omissa projekteissamme olemme myös osoittaneet ilmahygienian tehokkuuden koronaviruksen torjunnassa, ja tutkimustyömme jatkuu, kertoo Sironen.
Jos päättäjät eivät ottaneet pandemiauhkaa ennen COVID-19:ää aivan tosissaan, niin virologitkin olivat hieman liian itsevarmoja, Tarja Sironen myöntää. Pandemia on saanut heidät palaamaan perusvirologiaan: Miten virus tarttuu? Miten se erittyy? Miten se leviää?
– Ajateltiin ehkä, että ne asiat oli tutkittu ja tiedetään. No eivät ne itse asiassa olleetkaan kauhean hyvin tiedossa.
Sironen kertoo menneensä itsekin tavallaan ihan perusasioiden äärelle, tutkimaan kokeellisesti muun muassa juuri sitä, tarttuvatko virukset pinnalta vai isossa tai pienessä pisarassa ja vaikuttaako se taudinkuvaan.
– Olemme kaikki varmasti oppineet hyvin paljon tästä pandemiasta. Oppeja ei vain pidä unohtaa saman tien.
Ei pelotella mutta ollaan valppaina? Juuri niin, vastaa Tarja Sironen.
Katso Yle Areenasta myös: