Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Farssimainen yhdistetyn kilpailu Rukalla sai Hannu Mannisen kiehumaan – FIS:n suomalaisjäsen myöntää epäonnistumisen

Rukalla kilpailtu 10 kilometrin massalähtö meni yhdistetyn hiihtäjien osalta passailuksi, jossa kilpahiihtämisestä ei ollut tietoakaan.

Näin Urheilustudiossa ruodittiin yhdistetyn sunnuntain kisaa. Klipistä näet myös mm. kisan maaliintulon.
Atte Husu

Yhdistetyn legenda Hannu Manninen on nähnyt lajissaan paljon eikä pienestä hätkähdä. Sunnuntaina Mannisen mitta tuli kuitenkin täyteen, kun Rukalla oli hiihdetty 10 kilometrin yhteislähtö, jota seuraisi myöhemmin päivällä hypättävä yhden kierroksen mäkiosuus.

Mäkeen olisi käytännössä voitu siirtyä suoraan, sillä ladulla kilpaurheilu loisti poissaolollaan viimeistä puolta kilometriä lukuun ottamatta.

Manninen seurasi hiihto-osuutta lastensa harrastusten yhteydessä, muttei malttanut olla turhautumisensa kanssa yksin.

– Oli pakko soittaa kotiin Helille (vaimo), kun oli niin hirveän näköistä se meno, Manninen kertoo.

Rukalla käytetty 2,5 kilometrin hiihtobaana oli profiililtaan sellainen, ettei yksikään 50 urheilijasta yrittänyt irti pääjoukosta. Näin olleen 24 minuutin jälkeen maaliin tultiin yhtenä letkana, maailmancupissa ennätykselliset 49 voittoa saavuttaneen Jarl Magnus Riiberin vetämänä.

– Eihän tuota hyvillä mielin seuraa, historian toiseksi eniten cupin voittoja, 48 kappaletta, saalistanut Manninen sanoo ja ihmettelee, miksi järjestäjät hiihdättivät urheilijoita kyseisellä lenkillä.

Hannu Manninen ehdottaa, että jatkossa Rukalla hiihdettäisiin eri reittiä kuin tänä viikonloppuna
Manninen ehdottaa erilaista kilpailureittiä

Manninen on huolestunut lajinsa tilasta. Vaikka yhdistetty nähdään vuoden 2026 olympialaisissa Italiassa, sen olympiastatus on kyseenalaistettu. Val di Fiemmen olympiamaastoissa nähdäänkin tavanomaista selvästi pienemmät kekkerit, kun kisoihin kelpuutetaan yhteensä vain 35 urheilijaa.

Tässä tilassa yhdistetty kaipaa kipeästi piristysruisketta, mutta Manninen arvioi, ettei Rukan viikonloppu tuonut lajille uusia ystäviä.

Kolmen päivän kilpailuista vain lauantai noudatti normaaliksi muodostunutta kaavaa, jossa ensin hypätään yksi mäkikierros ja sitten hiihdetään kymmenen kilometriä takaa-ajona.

Kaksi muuta kilpailua ratkaistiin käytännössä mäessä, sillä perjantaina hiihtomatka oli vain viisi kilometriä. Eritoten ongelmalliseksi lyhennetyn hiihtokilpailun tekee, että Rukan HS140-mäki on yhdistetyn kilpailijoille kauden vaikein ja repii profiilinsa vuoksi erot valtaviksi hyvien ja huonojen hyppääjien välillä.

– Tämä viikonloppu ei ollut sitä mainosta, jota yhdistetty tarvitsee.

– Jatkossa vitosen kisa on muutettava kymmeneksi kilometriksi, eikä massalähtöä pitäisi missään nimessä kilpailla. Vaihtoehtoista rataa olisi mietittävä, jotta myös vahvat hiihtäjät saataisiin esiin. Kun kerta mäessä tulee isoja eroja, ladulla pitäisi myös pyrkiä kompensoimaan, jotta kovilla hiihtäjillä olisi edes jotain mahdollisuuksia, Manninen sanoo.

Manninen liputtaa jatkossa mieluummin kahden normaalin kilpailun järjestämisen puolesta kuin nyt nähdyn kolmen sekoituksen.

Myöskään Mannisen takavuosien kilpakumppani, kaksinkertainen olympiavoittaja ja viisinkertainen maailmanmestari Bjarte Engen Vik ei halua nähdä enää sunnuntain kaltaista massalähtöä.

– Tästä oli vaikea repiä mielenkiintoa, Vik viestitti hiihto-osuuden jälkeen.

– Näitä massalähtöjä on onneksi vain yksi kaudessa. En panisi vastaan, jos tätäkään ei olisi.

Kilpailuohjelma harkintaan

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n yhdistetyn komitean jäsen Jyri Pelkonen myöntää, ettei nyt käytössä ollut kilpailuohjelma onnistunut.

– Eihän tähän mäkeen viiden kilometrin hiihto ole sopiva, ja kuten nyt nähtiin, ei massalähtökään ole paras mahdollinen.

Kansalliset liitot voivat ehdottaa, millaisia kilpailuja ne haluaisivat, mutta lopullisen ohjelman päättää FIS.

– Henkilökohtainen näkemykseni on, että tänne sopisi kolme normaalia henkilökohtaista kilpailua, Pelkonen sanoo.

– Uskon, että jos jatkossa on mahdollisuus kolmeen kilpailuun, tämä on ensi vuoden kalenteriesitys.

Suosittelemme