Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Kohuttuja ulostuloja, pelikieltoja, valmentajapotkut... – tähtipelaajat yrittävät johtaa sekasortoisen Brooklynin NBA-menestykseen

Brooklyn Nets on tavoitellut viime vuosina menestystä Kevin Durantin ja Kyrie Irvingin johdolla. Tänä vuonna siihen on ehkä viimeinen mahdollisuus, mutta joukkueen ympärillä velloo aina epävarmuus.

Kevin Durant yrittää korintekoa.
Kevin Durant on palannut parhaalle tasolleen tällä kaudella NBA:ssa. Kuva: NBAE/Getty Images
Pertti Lappalainen

Brooklyn Netsin kausi on ollut kuin tiivistelmä seuran kolmesta viime vuodesta. Joukkue on parhaimmillaan koripalloliiga NBA:n terävintä kärkeä, pahimmillaan haluton ja kohuista sekaisin oleva joukkio.

Kevin Durantin ja Kyrie Irvingin johtama joukkue hävisi kauden 15 ensimmäisestä ottelustaan 9. Seuraavista 25 ottelusta joukkue voitti 21. Samalla Durant nousi tasolle, jolla hän ei vielä kertaakaan kesällä 2019 tulleen akillesloukkaantumisen jälkeen ollut pelannut.

Hänen johdollaan joukkue säkenöi joulukuun tavalla, joka sai melkein unohtamaan, millaisia kohuja kausi on kesästä saakka sisältänyt. Durant loukkaantui 8. tammikuuta Miamia vastaan, minkä jälkeen Brooklyn hävisi neljä ottelua peräkkäin.

Supertähdestään riippuvainen joukkue taiteilee ohuella nuoralla kohti kevättä.

Saippuaoopperan päätähdet

Takamiestähti Irving on taitojensa lisäksi tunnettu keräämästään kentän ulkopuolisesta huomiosta. Tällä kaudella Durant aloitti kohujen luomisen jo kesällä, kun hän vaati siirtoa pois seurasta tai silloiselle päävalmentaja Steve Nashille potkuja.

Kevin Durant ja Kyrie Irving
Kyrie Irving ja Kevin Durant ovat kumpikin olleet tällä kaudella otsikoissa kyseenalaisten lausuntojen takia. Kuva: Andy Lyons/Getty Images

Syyskuussa Irving muun muassa jakoi Instagramissaan videon vuodelta 2002, jossa salaliittoteoreetikko Alex Jones kertoo New World Order -nimisestä hallitusten salaliitosta, joka tulee esimerkiksi vapauttamaan kulkutaudin maailmaan.

Lokakuussa lävähti kunnolla, kun Irving jakoi Twitter-tilillään twiitin vajaalle viidelle miljoonalle seuraajalleen. Twiitissä oli linkki pienen budjetin elokuvaan, joka on tuomittu esimerkiksi antisemitistisestä sisällöstä ja holokaustin kieltämisestä.

Tapaus keräsi valtavasti mediahuomiota ja Irving sai lopulta kahdeksan ottelun pelikiellon, sakkoja sekä muita velvoitteita. Joukkueen tärkeimmältä takamieheltä jäi taas pelejä väliin, aivan kuten häneltä oli jäänyt jokaisella Brooklyn-kaudellaan.

Durant nosti joukkueen voittoputkeen

Marraskuussa oli jälleen Durantin vuoro. Hän laukoi kyseenalaisia kommentteja joukkuekavereistaan.

– Katsokaa aloitusviisikkoamme. Edmond Sumner, Royce O’Neale, Joe Harris, Nic Claxton ja minä. En halua olla epäkunnioittava, mutta mitä odotatte tuolta ryhmältä? Odotatte voittoja, koska minä olen siellä, Durant latasi urheilusivusto Bleacher Reportille.

Kaikesta huolimatta joukkue alkoi voittaa otteluita. Erotetun Nashin tilalle päävalmentajaksi marraskuussa noussut Jacque Vaughn sai tuotua ryhmään vakautta.

– Isoin asia on Jacque Vaugnh’n tulo valmentajaksi. Hän yksinkertaisti hyökkäystä ja vuorovaikutus joukkueessa on nyt parempaa, HoopsHype-koripallosivuston toimittaja Michael Scotto analysoi vuodenvaihteessa The Ringerin podcast-haastattelussa.

Kyrie Irving ja Jacque Vaughn.
Jacque Vaughn (oik.) on saanut muun muassa Kyrie Irvingista enemmän irti kuin edellinen päävalmentaja Steve Nash. Kuva: EPA-EFE

Durant äityi loppuvuodesta vireeseen, jolla hän pelasi itsensä mukaan kauden MVP-kisaan. Ehkä jopa liigahistorian monipuolisimpana korintekijänä tunnettu Durant on pelannut tehojen valossa yhtä kaikkien aikojen parhaista kausistaan.

Hän on esimerkiksi ollut kahden pisteen hyppyheitoissaan tarkempi kuin koskaan aiemmin, jopa historiallisen hyvä. Heitot, jotka ovat lähteneet kolmesta vajaaseen kuuteen metriin, 34-vuotias amerikkalainen on osunut lähes 60 prosentin keskiarvoisella tarkkuudella.

Myös pitkäraajaisen laiturin true shooting -prosentti on uran korkein, järisyttävä 67,3. Puolustukset tietävät tähtipelaajan taidot, mutta silti Durant heittää paljon ja tarkasti.

Samaan aikaan hän on ollut erinomainen puolustuspäässä. Durant, sentteri Claxton ja yli 35 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva Ben Simmons muodostavat todella liikkuvan ja ulottuvan rungon puolustukseen. Vaughnin johdolla Brooklynin vaihtava puolustuskonsepti on toiminut.

Hänen aikanaan joukkueen defensive rating -lukema on ollut sarjan kuudenneksi paras 111,1. Siinä atleettisella ja ulottuvalla kolmikolla on keskeinen rooli.

Ben Simmons syöttää palloa.
James Harden (vas.) ja Ben Simmons vaihtoivat pelaajakaupassa seuroja kesken viime kauden. Simmons on tällä kaudella väläytellyt vanhaa tasoaan. Kuva: Getty Images

Roolipelaajat ovat täyttäneet paikkansa

Kyrie Irving on alkukauden hämmingin jälkeen noussut jälleen tähdistötason pelaajaksi. Hän on tammikuussa Durantin loukkaannuttua iskenyt keskiarvoisesti 31,4 pistettä ottelua kohti.

Esimerkiksi hallitsevaa mestaria Golden Statea vastaan Irving ratkaisi voiton käytännössä omakätisesti. Takamies iski 38 pistettä mielettömällä 73,2:n true shooting -prosentilla. 12 päätösjakson pistettä heittäneen Irvingin johdolla Brooklyn nousi 17 pisteen takamatkalta voittoon.

Vaughn on saanut Brooklynin laajan pelaajiston vahvuudet esiin. Käytännössä heittokyvytön sentteri Claxton on jopa yksi kandidaateista voittamaan NBA:n vuoden puolustaja -palkinnon. Claxton on blokannut 2,7 heittoa per ottelu, ja kykenee ominaisuuksiltaan puolustamaan kelvollisesti myös itseään pienempiä hyökkääjiä.

Nic Claxton puolustaa.
Sentteri Nic Claxton (vas.) on ollut puolustuspäässä yksi Brooklynin avainpelaajia, ja hyökkäyspäässä hän on ollut tehokas korin läheltä. Kuva: Sarah Stier/Getty Images

Yuta Watanabe, Seth Curry sekä Joe Harris tuovat valtavasti heittouhkaa aina kentällä ollessaan. Esimerkiksi Watanabe on osunut kolmen pisteen heittonsa kentän kulmista lähes 60-prosenttisesti. Curryn kolmosprosentti on miltei 44 ja Harrisin 41. Molemmat heittävät yli neljä kolmosta ottelua kohden.

Milloin Durant palaa?

Durantin potiessa uransa kolmatta polven sivusidevammaa, joukkue on Irvingin johdolla saanut hiukan suoristettua kurssiaan neljän tappion jälkeen. Durant ennakoi omassa podcastissaan, että paluu kentille voisi olla mahdollinen ennen NBA:n tähdistöottelua (19. helmikuuta).

Durantin tervehtyessä joukkue tavoittelee mestaruutta. Tämä kevät on Brooklynin mahdollisuus, sillä muun muassa Irvingin sopimus umpeutuu kesällä, eikä jatkosta ole varmuutta.

ESPN:n kokenut NBA-toimittaja Brian Windhorst sanoi loppusyksystä Irvingin palattua pelikiellostaan kentälle, että hänen on vaikea luottaa siihen, että Irving ei jatkossa aiheuttaisi häiriötä ympärilleen.

– Muutama asia on viime vuosina estänyt tätä joukkuetta saavuttamasta menestystä. Yksi niistä on kohut, joita Kyrie Irving on toistuvasti aiheuttanut joukkueelleen.

Tämä pätee koko Brooklynin joukkueeseen. Syksyn jälkeen on ollut seesteistä, mutta säilyykö fokus kevään ajan vain koripallossa ja mestaruuden voittamisessa?

Suosittelemme