Suomen riistakeskus etsii Pohjanmaan alueella kosteikoiksi perustettavia kohteita. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Sotka-hankkeessa kunnostetaan kosteikkoja pääsääntöisesti patoamalla, jotta taantuvien vesilintukantojen lisääntymismenestys paranisi.
Hanke tarjoaa kosteikon suunnittelun, mutta toteutukseen tarvittavat varat on löydettävä muista rahoituslähteistä.
Suurin osa kunnostetuista kohteista kuuluu yksityisille maanomistajille, jotka ovat halunneet perustaa kosteikon.
Hankkeessa toteutettiin vuosina 2020–2022 aikana yli 630 hehtaaria elinympäristöä vesilintujen poikasille. Käynnissä olevassa jatkohankkeessa on tavoitteena suunnitella vähintään 40 pinta-alaltaan laajaa poikue-elinympäristöä sekä edistää helposti ja edullisesti toteutettavia elinympäristökunnostuksia.
Hankkeen avustuksella on rakennettu kosteikkoelinympäristöjä muun muassa vanhalle peltoalueelle Vöyrillä ja Luodonjärven lahdella Pedersöressä.