Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Katri Lylynperältä nähtiin huima loppukiri MM-pettymyksen jälkeen – Markus Vuorela vietti rennon viikon: “Jäi vähän harmittamaan”

Hiihdon Suomen cupin viesteistä puuttui maan parhaimmisto, mutta lähtöviivalla nähtiin kaksi MM-joukkueesta ulosjäänyttä maajoukkueiden vakiokasvoa.

Katri Lylynperä siivitti Vuokatti Ski Teamin kolmanneksi – katso huima loppukiri
Roope Visuri,
Laura Arffman

Suomen MM-hiihtojoukkue julkaistiin alkuviikosta. Joukkue ei sisältänyt suuria yllätyksiä, mutta kaksi maajoukkueen viime vuosien vakionimeä ei mahtunut kokoonpanoon: Markus Vuorela ja Katri Lylynperä.

Vuorela hiihti sunnuntaina Jämin Jänteen joukkueessa Vantaan Suomen cupin viesteissä. Vuorela hiihti toisen osuuden joukkueessa, joka oli kisan kolmas.

– Olen viettänyt aika rennon viikon. En ole hiihtämisestä niin paljon stressannut. Toki olen treenannut kaksi kertaa päivässä, mutta olen tehnyt paljon muutakin, mikä on ollut kivaa, Vuorela kertoi Yle Urheilulle.

Vuorelan mukaan rennomman menon taustalla on osittain myös pettymys MM-joukkueesta karsiutumisesta.

– Se oli iso pettymys tietysti. On ollut tasainen kausi, mutta yhtään terävää huippua ei tullut. Se jäi vähän harmittamaan, Vuorela sanoi.

– Yritetään laittaa palaset kasaan ja olla kartalla loppukauden maailmancupeissa.

Markus Vuorela hiihtää Vantaalla.
Markus Vuorelalta ei nähty tällä kaudella aivan huipputuloksia, joka johti MM-kisajoukkueesta putoamiseen. Kuva: Lehtikuva / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Katri Lylynperä siivitti Vuokatin kolmoseksi

Lylynperä veti kovan ankkuriosuuden naisten viestissä. Hän nosti Vuokatti Ski Teamin kolmanneksi loppusuoralla, kun hän ohitti Visa Ski Teamin Emmi Lämsän loppusuoralla. Lauantaina perinteisen normaalimatkalla Lylynperä oli hävinnyt Lämsälle selvästi.

– Eilen ei ollut meikäläisen päivä ladulla. Tänään oli parempaa menoa, Lylynperä sanoi.

Lylynperä kuvaili MM-kisajoukkueesta karsiutumisesta ”ei-kivaksi tilanteeksi”.

– Haeskelen nyt vähän, missä seuraavaksi kisataan. Viimeistään Helsinki Ski Weeksillä, Lylynperä totesi.

Naisten viestin voitti ylivoimaisesti Kainuun Hiihtoseura. Anni Alakoski repäisi toisella erolla muihin niin ison eron, että Johanna Ukkola vain sinetöi voiton.

Alakoski oli Vantaan Suomen cup -viikonloppuna tuplavoittaja, sillä hän vei nimiinsä lauantain 10 kilometrin kisan.

– Vähän itseänkin yllätti, miten näin hyvin kulki tänään. Varmaan sen takia, kun on päässyt niin hyvin treenaamaan, Alakoski sanoi.

B-maajoukkueeseen kuuluva Alakoski hiihti alkutalvesta neljä kertaa maailmancupissa pisteille ja kisasi Tour de Skillä, kunnes joutui keskeyttämään sen sairastelujen takia.

– On ollut kaikenlaisia terveysmurheita. Nyt ne ovat jääneet taakse. Kroppa toimii tällä hetkellä. Se on pääasia, Alakoski sanoi lauantaina Yle Urheilulle.

Suosittelemme