Merikylpylä Allas Sea Pool kertoo nostaneensa kanteen laivanvarustamo Viking Linea vastaan, sillä yhtiö ei ole suostunut korvaamaan tammikuussa 2022 tapahtuneesta törmäyksestä aiheutunutta vahinkoa.
Viking Line ei ole myöskään hyväksynyt Allas Sea Poolin ehdotusta asiasta neuvottelemiseksi.
Törmäys tapahtui reilu vuosi sitten tammikuussa Helsingin Kauppatorilla, kun Viking Linen Gabriella-alus alkoi ajelehtia Allas Sea Poolin viereistä laituria päin.
Alus törmäsi Helsingin kaupungin omistamaan laituriin, ja törmäyksen seurauksena laituri, rantamuurin rakenne ja Allas Sea Poolin saunarakennus halkesivat keskeltä kahtia.
Helsinki Allas -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Raoul Grünstein sanoo, että merikylpylälle on aiheutunut törmäyksestä noin kolmen miljoonan euron taloudelliset menetykset ja omaisuusvahingot.
Summassa on huomioitu väliaikaisten saunojen investointi ja menetetyt tulot noin 1,5 vuoden ajalta, jonka Altaan saunarakennus on poissa käytöstä ennen kuin se on korjattu. Saunoista kaksi ei ole tällä hetkellä asiakkaille auki.
– Mielestämme on yksinkertaisesti täysin mahdoton ajatus, että Viking Linen kaltainen turvallisuutta ja vastuullisuutta korostava suuryritys ei olisi vastuussa vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, että sen autolautta törmäilee hallitsemattomana Helsingin ahtaassa satama-altaassa, Grünstein sanoo tiedotteessa.
Allas Sea Pool vaatii näitä noin kolmen miljoonan euron korvauksia. Asianajaja Teemu Taxellin mukaan vaatimus perustuu erääseen vesilain säännökseen.
– Käytännössä Viking Linelle syntyy vastuu kaikesta aiheutuneesta vahingosta, jos heidän katsotaan menetelleen tuottamuksellisesti, hän sanoo.
Myös Helsingin kaupunki kertoo Ylelle harkitsevansa oikeustoimia tapaukseen liittyen. Törmäyksessä vaurioitui kaupungin omistama laituri.
Viking Line: Emme katso syyllistyneemme huolimattomuuteen tai tahallisuuteen
Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses kertoo Viking Linen olevan Allas Sea Poolin kanteen kanssa eri mieltä vastuukysymyksestä.
– Tulemme kiistämään vastuutamme. Nojaudumme pohjoismaiseen oikeudenkäytäntöön vastaavanlaisissa tapauksissa sekä merilakiin, joka edellyttää, että vastuun syntymiseksi meidän olisi pitänyt tuottaa vahinko virheestä tai huolimattomuudesta johtuen.
Gabriella-aluksen kapteeni Mikael Mannerström antoi helmikuussa 2022 Helsingin käräjäoikeudessa meriselityksen. Sen mukaan esimerkiksi hätäjarrun vetäminen ei olisi ollut tilanteessa mahdollista, koska se olisi tehnyt kaiken ohjauksen mahdottomaksi ja aiheuttanut suuremman vaaratilanteen.
Meriselityksen mukaan tapahtumaa ei olisi voinut ennakoida. Varustamo ei meriselityksen mukaan ole sataprosenttisella varmuudella pystynyt varmistamaan onnettomuuden syytä.
– Emme katso, että olisimme syyllistyneet huolimattomuuteen, tuottamukseen tai tahallisuuteen. Olemme perustelleet kantamme seikkaperäisesti vastapuolelle, Hanses sanoo.
Hänen mukaansa Viking Line on avoin sovittelulle.
– Mutta tulevaisuudessa nähdään, pystymmekö siihen. On otettava huomioon, että vakuusturvamme ei saa vaarantua.
Viking Linen Gabriella-aluksen törmäyksen syyksi Onnettomuustutkintakeskus on ilmoittanut keulaohjauspotkurin pysähtymisen ylikuormittumisen seurauksena, mikä johti aluksen sähköjärjestelmän häiriöön ja ohjailukyvyn menetykseen.
Alueella vaikuttanut tuuli oli pakannut satama-altaaseen runsaasti jäätä, mikä osaltaan vaikeutti aluksen kääntämistä.
Korj. 3.3. klo 23.15 kirjoitusvirhe sanasta keulaohjauspotkuri.