Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Omakotialue joutui aggressiivisen myyntikampanjan kohteeksi – pihoille ilmestyneet kyltit kertovat ohikulkijoille talon uudesta nettiliittymästä

Valokuitumyyjien puheet hämmentävät omakotialueen asukkaita Lahdessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan yritysten valvontaa on lisätty ja uusia ohjeita alalle on tulossa.

Valokuitukauppa käy kovilla kierroksilla. Lahdessa osa omakotialueen asukkaista on kokenut markkinoinnin häiritsevänä.
Petri Niemi

Nopeita tiedonsiirtoyhteyksiä valokuidun kautta markkinoivat yritykset käyvät paikoin ärhäkkää kisaa asiakkaista keinoilla, joista osa hämmentää ihmisiä.

Esimerkiksi Lahdessa osa omakotialueen asukkaista on kokenut markkinoinnin häiritsevänä. Alueella asuva Mika Halme kertoo, että hänen ovellaan on käynyt viime syksyn ja talven aikana kolmen yrityksen edustajia.

– Jotkut ovat olleet erityisen aktiivisia ja on tultu monta kertaa joko sisälle tai sitten oven taakse.

Media-alalla asiakaspäällikkönä toimiva Halme tekee paljon etätyötä kotonaan. Hän on perheensä kanssa asunut talossaan 17 vuotta, eikä hänellä ole valittamista nettiyhteydestään.

– Siksi tuntuu hämmentävältä, kun ovesta tulee Global Connect -yrityksen edustaja ja näyttää kilpailijan DNA:n sivuilta, kuinka kupariverkko tullaan purkamaan. Ja kuinka vanha ei enää toimi ja kuinka kannattaisi liittyä uuteen.

Halmeelle tammikuussa tarjoillun myyntipuheen tulkinnat ovat DNA:n mukaan virheellisiä.

– Puramme vanhentunutta kupariverkkoa, joka ei vastaa enää nykyaikaisiin asiakastarpeisiin. Lankapuhelimet ja hitaat nettiyhteydet, joita emme vuosiin ole enää myyneet, ovat toimineet tuossa verkossa, sanoo DNA:n liityntäverkot ja laitetilat -yksikön johtaja Mikko Kannisto.

Kanniston mukaan palvelut alueella säilyvät ja niitä pyritään pikemminkin kehittämään.

– Kyse on harmillisesta väärinkäsityksestä, jota tässä tilanteessa käytetään ehkä hyväksi.

Global Connect kommentoi Halmeen kertomaa tapausta Ylelle sähköpostitse.

– Olemme tällä hetkellä yhteyksissä monien kotitalouksien kanssa ja suhtaudumme erittäin vakavasti siihen, jos emme ole osanneet esittää asiaamme selkeästi ja oikealla tavalla. Käymme tämän saamamme palautteen läpi myyntitiimimme kanssa varmistaaksemme, ettei tällainen toiminta toistu, vastauksessa todetaan.

Yritys sanoo, että sille on tärkeää tehdä työnsä vastuullisesti ja että sen myynti- ja markkinointiohjeet ovat selkeät.

Mekin tilasimme kuituyhteyden - sininen kyltti seisoo hangessa Lahdessa. Global
Lahtelaisella pientaloalueella useammalla pihalla oli myös tällaisia kylttejä, jotka kertovat kotitalouden tehneen valokuidusta ennakkotilauksen. Yhtiön mukaan tilauksen teon jälkeen asiakkaalta kysytään lupa kyltin sijoittamiseen tontille. Kuva: Petri Niemi / Yle

Kirjavia myyntitilanteita

Varsinkin pientalojen valokuituverkot ja nopeat nettiyhteydet ovat nyt kovan kilpailun alla. Mika Halme hyväksyy tuotteiden markkinoinnin, mutta hänen mielestään tilanne voi olla asiakkaan näkökulmasta epäreilu.

– Tässä on ihmisten tietämättömyyttä tietotekniikasta, ja yritykset haluavat kaupan nopeaa päättämistä, Mika Halme arvioi.

Halme itse selvitti myyntipuheiden paikkaansapitävyyttä, mutta on huolestunut esimerkiksi iäkkäämpien ihmisten kyvyistä vastaavassa tilanteessa.

Lahtelainen Mia Sajalahti kertoo, että viime viikolla valokuitumyyjä halusi tulla sisälle viimeistelemään sopimuksen, josta myyjä kertoi jo sopineensa Sajalahden miehen kanssa.

– Tiesin, ettei myyjä puhunut totta, koska asun yksin ja mieheni asuu ulkomailla. Kysyin moneen kertaan, että millä kielellä hän oli mieheni kanssa keskustellut, mutta en saanut vastausta.

Tilanteesta hämmentynyt Sajalahti ei muista minkänimisestä yrityksestä oli kyse, mutta sopimusta ei syntynyt.

Lähikuvassa on läppäritietokoneen näppäimistä. Tietokone on pöydällä.
Valokuitu on yksi teknologia, jolla saadaan nopea nettiyhteys. Kuva: Petri Niemi / Yle

DNA:n Mikko Kannistolla on tiedossaan tapauksia, joissa asiakas on jo kuituverkon asiakas, mutta myyjä voi antaa ymmärtää ettei olisi.

– Asiakas on voinut vuosia sitten hankkia yhteyden, mutta ei ehkä muistakaan, millä teknologialla se yhteys kiinteistöön tuli.

Yhtiö kertoo rakentaneensa esimerkiksi Lahdessa 2010-luvun jälkeen monelle uudelle omakotialueelle valokuituverkon.

Suomessa valokuitukauppaa tekevät myös muun muassa Elisa, Lounea, Täyskuitu ja Telian osittain omistama Valokuitunen.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan valokuitutekniikalla toteutettu yhteys oli vuonna 2021 saatavilla 49 prosentissa kotitalouksista. Luku on kasvanut tasaisesti vuodesta 2018 alkaen. Saatavuus tarkoittaa, että laajakaistayhteys voidaan ottaa käyttöön heti tai pienen lisärakentamisen jälkeen esimerkiksi tontin rajalta.

Kuluttajaviranomainen hereillä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:ssä on huomattu, että valokuitumarkkinat ovat käyneet kuumina jo jonkin aikaa.

Virasto on kuluttajilta tulleiden yhteydenottojen perusteella alkanut valvoa kuitumarkkinaa ja -yrityksiä entistä tarkemmin. Kuluttaja-asiamies on valvonut alaa noin vuoden verran.

Valokuitukaapelin pää
Valokuitukaupassa kuluttaja saattaa sitoutua palveluun, jota hän voi joutua odottamaan pitkäänkin. Arkistokuva marraskuulta 2021. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Valokuitua tarjoavat yritykset eivät yleensä lähde rakentamaan yksittäisten kuluttajien tilaamia liittymiä ilman, että kyseisellä asuinalueella on riittävästi ja kattavasti asiakkaita.

– Liittymää tilatessaan kuluttaja ei vielä tiedä varmasti, saako hän sen tilaamansa liittymän vai ei. Samalla hänet on kuitenkin sidottu tähän sopimukseen sopimussakon uhalla odottamaan tietoa hankkeen toteutumisesta, sanoo erityisasiantuntija Joonas Norr KKV:stä.

Norrin mukaan viraston saamissa palautteissa näkyy hämmennys sopimusehdoista ja purkumaksuista, joita asiakas on pitänyt kohtuuttomina.

Valokuitujen markkinoinnista virasto on myös saanut jonkin verran kuluttajapalautetta.

– Kuluttajan on ollut vaikea hahmottaa, mistä kaikista maksuista hyödykkeen lopullinen hinta muodostuu, Norr sanoo.

Valokuitunettiin tarvitaan liittymä eli kaapeli-infra ja verkossa toimiva nettipalvelu eli laajakaista. KKV on linjannut, että sopimuksista ja markkinoinnista on selvästi käytävä ilmi, jos liittymähinta on ehdollinen eli vaatii laajakaistan määräaikaista sopimusta.

Joissakin liittymissä on käytännössä vain yksi palveluntarjoaja eli sama yritys, joka rakentaa alueelle valokuitukaapeliliittymän. Joissakin sopimuksissa on mahdollista valita useamman palveluntarjoajan väliltä.

Sopimuksiin kannattaa perehtyä ja panostaa

Erityisasiantuntija Joonas Norr Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kehottaa ihmisiä perehtymään sopimusehtoihin ja hankkeen aikatauluihin. Yritykselläkin on vastuunsa.

– Pitää sopia yksiselitteisesti ajankohdasta, jolloin yritys viimeistään tekee itseään sitovan rakentamispäätöksen. Tulisi sopia myös takarajasta eli milloin viimeistään kuluttaja voi odottaa, että tilattu liittymä sitten on hänen käytettävissään.

KKV on tänä keväänä antamassa lisää ohjeistusta toimialalle. Virasto on keskustellut ja neuvotellut palveluita tarjoavien yritysten kanssa. Norrin mukaan alalla on menty parempaan suuntaan, mutta valvottavaa riittänee myös jatkossa.

Suosittelemme