Turvetuotanto Suomessa ei ole näillä näkymin loppumassa.
Vaikka energiaturpeen käyttö puolittuisikin tavoitteen mukaan vuoteen 2030 mennessä, turvetta kaivetaan silti edelleen, sillä ainakin kuivike- ja kasvuturpeen nosto soilta jatkuu.
Loppua ei siis ole näkyvissä myöskään turvetuotannon vesistövaikutuksille. Jotain kuitenkin on muuttumassa.
Turveyhtiö Neova alkoi noin 5 vuotta sitten hakea muutoksia tuotantoalueidensa ympäristölupiin.
Muutosten hakeminen vaikutti niin järjestelmälliseltä, että Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri älähti asiasta alkuvuodesta.
– Turpeenkaivuualueille nykyisissä ympäristöluvissa määriteltyjä kuormitusrajoja ei saa ylittää, eikä rajojen vesittämistä tule hyväksyä, sanoo Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Taina Peltonen sähköpostitse.
Parannukset näkyvät vuosien päästä
Yle pyysi tätä juttua varten aluehallintovirastoilta kaikki turvetuotannon ympäristölupien muutoshakemukset viimeisen kolmen vuoden ajalta.
Hakemuksista käy ilmi, että Neova on hakenut suhteessa muihin toimijoihin selvästi enemmän muutoksia puhdistustehoprosentteihin liittyen, sillä se ei ole aina päässyt vaadittuihin ehtoihin.
– Varmasti muillakin ongelmia on, mutta Neova on tähän ensimmäisenä herännyt. Ja täällä Keski-Suomessa me olemme Neovaa vähän patistelleetkin hakemaan muutoksia lupiin, sanoo ympäristönsuojelun asiantuntija Harri Liukkonen Keski-Suomen ely-keskuksesta.
Neovan muutoshakemukset koskevat valtaosin turvetuotannosta lähtevän veden puhdistustehovaatimuksia.
Esimerkiksi Multian Lapsukansuon lupahakemuksen perustelu kuuluu näin: ”sekä kiintoaineelle että ravinteille asetetun puhdistustehovaatimuksen täyttymättä jääminen ”.
Kuulostaa pahalta.
Miten on mahdollista, että toiminnan ehdoksi asetettuja rajoja on voitu ylittää vuosi toisensa perään?
– Ympäristölupa määrittelee toki reunaehdot, mutta valvontaviranomainen voi tapauskohtaisesti harkita, kuinka kauan kestää esimerkiksi pintavalutuskentän toiminnan vakiintuminen, sanoo Liukkonen.
Tämä tarkastelu tehdään aina suokohtaisesti.
Ympäristölupa mahdollistaa vesiensuojelua tehostavien toimenpiteiden tekemisen, jota ely-keskus valvoo.
Turvetuotannon vedenpuhdistukseen käytetään laskeutusaltaita, pintavalutuskenttiä ja kosteikkoja. Näihin tehdyt parannukset näkyvät 2–3 vuoden viiveellä.
– Jos tämän jälkeen kenttä ei edelleenkään toimi, ely-keskus edellyttää luvan muuttamista, sanoo Liukkonen.
Rajojen vesittämistä vai täsmentämistä?
Multian Lapsukansuon turpeennostoalue höyryää kevätauringon lämmössä. Alue on yksi niistä, joille Neova hakee muutosta lupavaatimuksiin.
Tumman turvealueen reunalla vesi lorisee laskeutusaltaaseen. Osa veden mukaan lähteneestä kiinteästä aineksesta laskeutuu altaan pohjalle.
Turvealueelta lähtevistä vesistä mitataan fosforin, typen ja kiintoaineen määrät ennen vedenpuhdistusta ja puhdistuksen jälkeen. Näin saadaan selville puhdistusteho, eli miten paljon mitattavista aineista jää puhdistusjärjestelmään.
Laskeutusaltaasta vesi jatkaa matkaansa ojia pitkin pintavalutuskentälle, jossa virtaus hidastuu ja vesi siivilöityy kasvillisuuden läpi kohti mittakaivoa.
Ruskea vesi jylisee valtavalla voimalla pintavalutuskenttä kolmosen mittakaivoon. Tässä lähtevä vesimäärä mitataan ja siitä otetaan näyte, joka kertoo pitoisuuden eli paljonko ravinteita ja kiintoainesta päätyy läheiseen Pengerjokeen.
– Haluamme lupaehtoihin näitä pitoisuusraja-arvoja, jotka paremmin kuvastavat minkälainen vaikutus turvetuotannon vesillä on alapuoliseen vesistöön, sanoo Neovan laatu-, ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Teija Hartikka.
Vanhoissa ympäristöluvissa toiminnan ehdoksi on useimmiten määritelty lähtevälle vedelle vain prosentuaalinen puhdistusteho.
Puhdistusteho ei yksistään kerro mitään siitä, mikä on alapuoliseen vesistöön laskettavan veden laatu.
Käytännössä siis osa ympäristöluvista sallii turvealueelta päästettäväksi vaikka millaista likavettä – kunhan kiintoaineesta ja ravinteista on vaadittu prosenttiosuus putsattu pois.
Myrsky tai majava, rajoissa olisi pysyttävä
Suurimmassa osassa aluehallintoviranomaisen käsittelemistä lupahakemuksista päästörajat on määritelty Neovan hakemia tiukemmiksi.
Uusissa luvissa pitoisuusrajat kuormittaville aineille ovat keskimäärin 25-50 prosenttia suurempia mitä luonnontilaiselta suolta lähtevät vedet.
Vedenpuhdistuksessa ”paras käytettävissä oleva tekniikka” on siis viriteltävä vielä paremmaksi.
Liukkosen mukaan rajoja täytyy tarkastella suokohtaisesti, sillä jokaisella suolla on omat olosuhteensa.
– Siellä voi olla lähteikköjä, jotka muuttavat tilannetta tai majava voi tehdä patoja. Olosuhteet voivat muuttua monella tapaa, hän sanoo.
Metsänhakkuut lisäävät päästöjä vesistöön ja ilmastonmuutos on tuonut mukanaan sään ääri-ilmiöitä. Myrskyjen ja rankkasateiden voidaan odottaa vielä yleistyvän.
– Nekään eivät ole mikään syy rajojen ylittämiseen, sanoo Liukkonen.