Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Kaaville rakennetaan valokuituverkko, toteuttajana on osuuskunta Vaaranvalo

Valokuituverkon rakentamisen on tarkoitus alkaa kunnan keskustaajamasta ja sen lähialueista.

Valokaapeli tien varressa.
Valokuituverkon rakentamisen edellytyksenä on riittävä määrä siihen liittyviä asiakkaita. Kuvituskuva. Kuva: Maiju Saijets / Yle
Keijo Salokangas

Kaavin kunta on aloittamassa kiinteän laajakaistan rakentamisen yhdessä osuuskunta Vaaranvalon kanssa.

Koko kunnan alueen kattavan laajakaistahankkeen kokonaiskustannusarvio on 4,8 miljoonaa euroa. Tukikelpoisia kustannuksista on runsaat 3,9 miljoonaa euroa. Valtion tukea hankkeeseen voi saada vajaat 2,3 miljoonaa euroa eli vajaat 60 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.

Kaavin kunnan osuus suunnittelusta ja rakentamisesta on vuosina 2023–2025 enintään 315 000 euroa. Kunnanhallitus on päättänyt sitoutua laajakaistahankkeen suunnitteluun ja rakentamiseen.

Verkon rakentamisen on tarkoitus alkaa kunnan keskustaajamasta ja sen lähialueista. Verkon toteuttamisen edellytyksenä on riittävä määrä asiakkaita, joiden kiinnostusta selvitetään ennen rakentamisen aloittamista.

Pohjois-Savon liitto julisti maaliskuun alussa Kaavin kunnan pyynnöstä haettavaksi kiinteän laajakaistan rakentamisen tuen Kaavin alueelle. Maakuntajohtaja päätti huhtikuussa, että laajakaistahankkeen toteuttaja on osuuskunta Vaaranvalo.

Suosittelemme