Valtion rahapeliyhtiö Veikkauksen suurin tuote eli lotto siirtyi tunnistautumispakon aikaan.
Toisin sanoen 15. toukokuuta alkaen lottoriviä ei ole voinut tehdä edes kioskin luukulla käteisellä ilman, että pelaajan Veikkaus-asiakkuus todennetaan.
Veikkaus-johtajan mukaan asialla ei ole ollut suurta vaikutusta pelaajamääriin.
– Jonkin verran sillä on voinut olla vaikutusta, mutta mikä se kokoluokka on, sitä on vaikea arvioida. Mitään suuria muutoksia siihen, minkälaisia määriä ylipäätään meidän pelejä pelataan, ei ole tullut, sanoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Jättipotti lisää pelaamista
Venojärvi arvioi, että loton pelaamisen määrään vaikuttaa muun muassa päävoiton suuruus.
– Keskimäärin lottoa ja Eurojackpotia pelataan Veikkauksessa yhteensä yli kymmenellä miljoonalla eurolla viikossa, hän kertoo.
Tunnistautumattomia lottorivejä voi olla voimassa vielä muutaman kuukauden ajan, sillä kestorivin on voinut tehdä pisimmillään kymmeneksi viikoksi. Tämänkään jälkeen Veikkaus ei kuitenkaan vielä anonyymiin pelaamiseen mieltyneitä jätä.
Tunnistautumista vältteleville on jäljellä yksi tuoteryhmä: raaputusarvat. Tosin niidenkin päivät nimettömän pelaamisen välineinä ovat luetut.
– Vuoden 2024 alusta myös raaputusarpojen ostajat aletaan tunnistaa, sanoo Venojärvi.
Venojärvi korostaa, että tunnistautumisella on monia hyviä puolia. Esimerkiksi voiton lunastamiseen ei jatkossa tarvita pelitositetta. Vaikka pelaaja unohtaisi rivinsä tarkastamisen ja voiton lunastamisen, rahat tulevat perille.
Tunnistautuminen ja pelitilin rajoitusmahdollisuudet ovat myös apuvälineitä ongelmapelaamisen hillitsemisessä, Venojärvi sanoo.