Käsiini osui kirja Tyttö sodassa (2010), Kyllikki Villan ja hänen äitinsä välistä kirjeenvaihtoa jatkosodasta, johon Tyttö osallistui kenttälottana. Vaikka kirjeet toistavat itseään 500 sivun verran ja loppuratkaisukin oli tiedossa, kirja vei mennessään. Rakastuin siihen luultavasti siksi, että se mielessäni sitoi yhteen sukupolvet molemmilla puolillani.
Kirjan sivuille piirtyvät ensinnäkin kaksi lastani, sillä he ovat nyt saman ikäisiä kuin Tyttö oli komennuksensa aikaan. Kun hän lähti sotaan kesällä 17-vuotiaana, kirjeissä valmistaudutaan viimeisen lukiovuoden alkuun samana syksynä.
Lukija tietää tietenkin, että edessä on pitkä reissu ja Tyttö ehtisi täyttää jo 21 ennen kotiinpaluuta. Onneksi Äiti ei tiedä. Vaan mitäpä muuta kotirintamalla voi kuin toivoa ja odottaa. Ja tietenkin lähettää kirjoja, voita ja terveyssiteitä, jos sattuu saamaan.
Kirjeet tuovat lähelle myös mummoni, joka lähti rintamalle 19-vuotiaana. Anni-mummo kertoi sotaan lähdöstään myöhemmin näin:
”Talvisota verotti perhettäni rankasti. Nuorempi veljeni, vapaaehtoisena lähtenyt lukiolainen kaatui Kuhmossa, vanhempi veli haavoittui Summassa ja kolmas sai sodassa keuhkovian. Jatkosodan alkaessa perheessämme ei ollut miestä sotaan lähtemään. Koska olin terve ja vahva, ajattelin, että nyt on minun vuoroni lähteä.”
Anni Malinen (os. Viitala)
Jälkikäteen muisteltuna tapahtumat saavat aina uusia merkityksiä, mutta Tytön ja äidin kirjeet tapahtuvat tässä ja nyt.
Niistä puuttuu täysin kaikki ylevyys. Tyttö kertoo arkki toisensa perään, mitä on ollut ruoaksi, miten on tuvassa jaettu kotoa lähetetyt herkut (kuten kahdeksan päivää matkalla viipynyt pulla!) ja kuka on istunut kenenkin lentäjän vieressä. Hän kuvaa, mikä kukka on puhjennut kukkaan ja montako kertaa on uinut saunasta. Hän listaa palkan ja menot ja sadattelee, miten Lotta-järjestöstä lähetetään mahdottomia käyttäytymis- ja pukeutumisohjeita mutta ei vaatteita eikä edes terveyssiteitä.
Tulevaisuuden haaveet, epävarmuus ja itsenäistymiseen liittyvät mietteet ovat pitkälti samoja kuin nuorilla 80 vuotta myöhemmin.
Tyttö on iloinen, väsynyt, innostunut, tarmoa täynnä, apeana, vihainen, ihastunut, myötätuntoinen, riemastunut, vetäytyvä… ja ennen kaikkea hyvin hyvin arkinen, ihan tavallinen nuori – sodassakin.
Tulevaisuuden haaveet, epävarmuus ja itsenäistymiseen liittyvät mietteet ovat pitkälti samoja kuin nuorilla 80 vuotta myöhemmin.
Äidille tuskin kerrotaan kaikkea. Lukija voi vain arvailla, mitä ”säkätys” (flirttailu) pitää sisällään. Kaikkialla, mihin kokoontuu nuoria aikuisia, koettaneen niin tulista lempeä kuin sydänsurujakin.
Olen ajatellut, että etenkin kun kuolema on mielessä, elämänjanon täytyy olla valtava. Mutta Tyttö miettii ihmeen vähän kuolemaa. Hän keskittyy arkeen, osin tietoisesti suojellakseen mieltään.
Olen varma, että mummo on lukenut kaikki Kyllikki Villan kirjat, etenkin matkakertomukset. Hän oli intohimoinen lukija ja Villan kanssa muutoinkin samaa maata: eronnut, vapaa nainen, joka säästi aina seuraavaa matkaa varten. He olivat myös kaimoja: mummo oli Anni Kyllikki ja Tyttö oli Saara Kyllikki.
Mielikuvituksessani näen heidät sodan jälkeen vieretyksin Turun yliopistossa. Mutta niin ei käynyt, sillä silloinen kahtiajaettu koulujärjestelmä ei taannut samanlaisille tytöille samoja mahdollisuuksia.
Saara Kyllikki tuli perheestä, jossa tytärten koulutusta tuettiin, mutta Anni Kyllikki ei saanut isältä lupaa mennä oppikoulun pääsykokeisiin ja myöhemmin sota katkaisi myös kiertotien yliopistoon.
Anni-mummo hakeutui töihin kirjakauppaan ja tarjosi lapsilleen mahdollisuuden kouluttautua pitkälle. Haukivuoren kirjastossa hänet muistetaan vieläkin kanta-asiakkaana, joka luki kaikki tuoreimmat romaanit ja tietokirjoja. Silti hän piti itseään ”luuserina”, kun ei ollut saavuttanut unelmaansa akateemista sivistystä.
Anni-mummon ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, tyttäreni Anni kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi. Hän voi tehdä, mitä tahtoo ja mihin rahkeet riittävät.
Auli Viitala
Kirjoittaja on esikoiskirjailija.
Lainaus on kirjasta Naiset kertovat sodasta, toim. Mirja Hakko (Rintamanaisten liitto 1988)
Kolumnista voi keskustella 22.7. kello 23.00 saakka.
Juurien kesä Yle Radio 1:ssä, Yle Teemalla ja Yle Areenassa: tuntemalla menneen voimme ymmärtää nykyhetkeä ja suunnata tulevaan.