Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Opiskelijat kertoivat Ylelle opintolaina-ahdingosta: ”Olen pudonnut asunnonostajien junasta todennäköisesti loppuelämäkseni”

Nuoret aikuiset kertovat Ylelle ahdingosta, johon reipas opintolainan ottaminen voi johtaa korkojen ja elinkustannusten noustessa.

Neljännen vuoden sosiologian opiskelijalla Jenny Kasongolla, 27, on opintolainaa 21 000 euroa. Hän säästää rahaa omaan asuntoon Itä-Helsingissä. Video: Petteri Juuti / Yle
Mikko Rita

Miten paljon vuokra-asuntoon on jo mennyt rahaa?

Sitä 27-vuotias Jenny Kasongo on miettinyt välillä.

– Tulen duunariperheestä ja olen maahanmuuttajataustainen. Olen lapsuudestani asti asunut vanhempieni kanssa vuokralla ja nyt itsekseni.

Kasongo opiskelee neljättä vuotta sosiologiaa Helsingin yliopistossa.

Hän tavoittelee itselleen ja läheisilleen parempaa elämää, niin kuin kuka tahansa.

– Koska haluan pysyä Suomessa, haluaisin, että minulla on täällä jotain pysyvää, kuten asunto. Se on jotain sellaista, jonka voin antaa eteenpäin omalle perheelleni tai sukulaisilleni, kun itse on poissa.

Kasongo on yksi heistä, jotka vastasivat kun Ylen kysyi ihmisten kokemuksia opintolainasta ja suunnitelmista ostaa oma asunto.

Kirkkaaseen moniväriseen mekkoon pukeutunut Jenny Kasongo hymyilee kameralle. Taustalla uusia haaleita kerrostaloja.
”Moni pienituloinen on pakotettu jäämään vuokralle vuodesta toiseen, koska säästöjen kerryttäminen omaan asuntoon on mahdotonta”, Jenny Kasongo sanoo. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Ylen saamista 30 vastauksesta kuvastuu opiskelijoiden, valmistuneiden ja opintonsa keskeyttäneiden syvä ahdistus omasta taloudestaan. Opintolainaa on kertynyt osalle muhkea määrä. Moni Ylelle vastannut näkee käsirahan säästämisen asuntolainaan kohdallaan täysin epärealistisena.

Opiskelijat ottavat nykyisin reippaasti enemmän opintolainaa kuin aikaisemmin, selviää Kelan tilastoista.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanilainamäärä on yli kolminkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa: vuonna 2010 opintolainaa otettiin keskimäärin 6 700 euroa, kun vuonna 2022 lainaa oli jo 22 660 euroa opiskelijaa kohden.

Iso opintolaina voi lykätä asuntohaaveita

Tapaamme Kasongon kanssa Helsingin Mustikkamaan kalliolla. Edessä aukeaa näkymä Kalasatamaan. Alue on edelleen laajalti työmaata, vaikka siellä asuu jo yli 10 000 ihmistä.

Urbaani, entinen satama-alue vetää puoleensa nuoria aikuisia. Oma asunto vielä rakentamistaan odottavassa talossa on monen unelma.

Opintolaina voi olla yllättävä painolasti, kun tutkintoon valmistunut ja työpaikan saanut nuori aikuinen havittelee pankista lainaa ensiasuntoonsa.

En voisi nyt kuvitellakaan ottavani asuntolainaa. Tällä hetkellä pidän silmällä halvempia vuokra-asuntoja.

Terveydenhoitaja, 30 vuotta, opintolainaa 8 500 euroa

Ostin ensimmäisen tutkinnon loppumetreillä asunnon, jonka jouduin myymään alanvaihdon myötä. Olen pudonnut asunnonostajien junasta todennäköisesti loppuelämäkseni, kun opintolainan takaisinmaksu alkaa.

Restonomi, 36 vuotta, opintolainaa 55 000 euroa

Värikkääseen mekkoon pukeutunut Jenny Kasongo seisoo kalliolla ja katsoo salmen toisella puolella olevia Kalasataman uusia kerrostaloja.
Jenny Kasongo seuraa omien lempipaikkojensa asuntojen hintatasoa Helsingissä. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kasongolla on kertynyt ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintojen ajalta opintolainaa 21 000 euroa. Se ei ole pieni summa, muttei myöskään Ylen saamien vastausten perusteella lähellekään suurin.

Aihepiiri on Kasongolle tuttu, sillä hän työskentelee opintojen ohessa Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) vastuualueenaan muun muassa opiskelijoiden toimeentulo.

Varma työllistyminen hyväpalkkaiseen ammattiin tuo turvaa.

Hammaslääketieteen opiskelija, 26 vuotta, opintolainaa 35 000 euroa

Mitään muuta ihmisryhmää ei pakoteta ottamaan lainaa paitsi opiskelijoita.

Kosmetologi, 26 vuotta, opintolainaa 21 000 euroa

Jos opiskelija suorittaa korkeakoulututkinnon määräajassa, Kela voi maksaa opintolainahyvityksenä jopa kolmasosan opintolainasta.

Kasongo ei tule saamaan opintolainahyvitystä, koska vaihtoi ammattikorkeakoulusta yliopistoon kesken opintojen. Laina pitää siis maksaa joskus takaisin täysimääräisesti.

Viime vuonna alkanut nopea korkojen nousu säikäytti hänetkin.

– Vitsin tasolla ajattelin, että on mahdotonta maksaa lainaa takaisin, jos minulla ei ole takuita siitä, että saan valmistumisen jälkeen töitä.

Etualalla epätarkka Jenny Kasongon kasvojen profiili, taka-alalla tarkkana uudet kerrostalot ja kaivuri.
Tulevalla valtiotieteen maisterilla on huoli siitä, voiko hän jäädä Helsinkiin asumaan, kun asunnot ovat niin kalliita. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Pankki oli laittanut aloitusmaksuiksi aivan epärealistiset tavoitteet omaan tulotasooni nähden.

Keskeyttänyt opinnot, 30 vuotta, opintolainaa 19 000 euroa

Korko nousi toukokuussa yli 100 prosenttia. En tajunnut, että se voi heittää niin paljon.

Sosionomi, 38 vuotta, opintolainaa 18 500 euroa

Koska tiesin, että ammattiopistosta valmistun työttömäksi, niin keskityin enemmän töihin kuin opiskeluun. Sen takia en valmistunut ajoissa, enkä saanut lainahyvitystä eli noin 5 000:ta euroa pois lainasta.

Datanomi, 24 vuotta, opintolainaa 15 000 euroa

Sosiologin tutkinto ei suoraan valmista mihinkään ammattiin.

Asuntolainan saaminen riippuu tietenkin paljon siitä, millaiseen työpaikkaan pääsee ja millaista palkkaa työstä maksetaan.

– Voi olla, että minulla voisi olla mahdollisuus ostaa asunto Helsingistä 10–20 vuoden päästä valmistumisesta, Kasongo laskeskelee.

Eli mahdollisesti vasta lähes viisikymppisenä. Hän haaveilee asunnosta Itä-Helsingissä, vaikka sielläkin hinnat tuntuvat laukkaavan ylöspäin.

Rahaa Kasongo säästää pienissä erissä ASP-tilille.

– Hyvin hitaasti olen pystynyt kerryttämään säästöjä.

Säästöön jää kuitenkin aina jotain. Opiskelijaelämä ei ole pelkkää riisiä ja tonnikalaa, sillä Kasongo käy opintojensa ohessa töissä, kuten moni muukin.

Olen päättänyt, etten voi hankkia omaa asuntoa. Valmistuin sairauslomalle loppuunpalamisen takia ja päädyin vaihtamaan pariin kertaan alaa. En ehkä koskaan kykene kokoaikatyöhön.

Eri alojen keskeneräisiä opintoja ulkomailla ja Suomessa, 29 vuotta, opintolainaa 22 500 euroa

Tuli terveydellisiä haasteita. Suorittaminen ei ollut mahdollista, joten käytännössä opinnoista jäi jäljelle vain velkaa.

Entinen amk-opiskelija, 30 vuotta, opintolainaa 19 000 euroa

Jenny Kasongo seisoo rantakalliolla. Etualalla keltaisia ja violetteja kukkia. Takana nostokurkia.
Kasongo on seurannut huolestuneena korkojen nousua. Se voi iskeä myös hänen opintolainaansa, kun takaisinmaksun aika koittaa. Lainaa on kertynyt 21 000 euroa. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Opintolaina itsessään on kuitenkin hyvin rankaiseva, Kasongo toteaa.

– Lainapainotteisuus on saattanut vauhdittaa joidenkin valmistumista, mutta mitä jos esimerkiksi sairastuu. Meillä on päällä opiskelijoiden mielenterveyskriisi, hän muistuttaa.

Jos opintojen valmistumisen takarajasta myöhästyy vaikka vain vuodella sairauden takia, opintolainahyvitystä ei saa.

Jos Jenny Kasongolla olisi käytössään enemmän rahaa, hän kuluttaisi mukavaan elämään: kävisi ulkona syömässä ja kahvittelemassa, nauttisi useammin viikonloppubrunsseista, matkustaisi jonnekin kauemmaksi.

Silloin tällöin hän panisi ASP-tilille kymppien sijaan ehkä satasen tai pari odottamaan sitä päivää, että oma koti Itä-Helsingistä löytyy ja raha viimein riittää sen ostamiseen.

Lihavoidut kohdat on poimittu Ylen saamista vastauksista, kun kysyimme toukokuussa 2023 yleisöltä opintolainan ja asuntohaaveiden yhteensovittamisesta.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 31.5. kello 23:een saakka.

30.5.2023 klo 15:30 tarkennettu yhden vastaajan titteliä

Suosittelemme