Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Pari metriä vettä kaduilla ja veneisiin kannettavia vanhuksia – katso, mitä toimittajamme näki tulvivassa Hersonissa

Ylen Antti Kuronen pääsi Hersoniin katsomaan vesimassojen alle jäänyttä kaupunkia.

Antti Kuronen

HERSON Tulva on noussut korkealle Hersonin kaupungin kaduille.

Viranomaiset päästivät toimittajia rajoitetusti veden alle jääneille alueille kaupungissa. Tilannearvio on tehtävä nopeasti.

Vesi on noussut rajusti. Uusi ranta sijaitsee puoli kilometriä Dniprojoesta keskellä kaupunkia.

Vesi on niin syvää, ettei siinä voi kahlata. Alueella on liikuttava veneellä tai uiden.

Ihmisiä evakuoidaan pienillä kumiveneillä. Niitä tulee ja menee jatkuvasti.

Armeijan vihreisiin pukeutuneet kuljettavat siviiliä kumiveneellä.
Kumiveneet ovat ainoa keino saada Hersonin vanhuksia turvaan. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Kerrostaloihin on jäänyt jumiin liikuntarajoitteisia vanhuksia. Kadulle on syntynyt evakuointipiste. Täällä on paljon turvallisuusviranomaisia ja sotilaita, jotka hakevat vanhuksia taloista.

Paikalle on tullut ihmisiä, jotka kertovat jumissa olevista tutuistaan. He antavat ohjeita ja osoitteita pelastustyöntekijöille, miten löytää perille.

Kuivalla maalla miestään odottaa Irina. Hän lähti tulvan alta eilen, mutta palasi hakemaan nyt kissaansa. Mies on etsimässä saarroksiin jäänestä kodista, josko lemmikki löytyisi.

Kaksi siviiliä seisoo ja katsoo erisuuntiin.
Irina (oik.) tuli noutamaan kissaansa, joka jäi eilen ottamatta mukaan. Kuva: Antti Kuronen / Yle

– Onko täällä tukevampaa venettä, kysyy Hanna.

Hänen isoäitinsä on edelleen yhdessä taloista. Omaiset evakuoivat hänet eilen kotoaan toiseen taloon, mutta vesi on noussut niin paljon, että nyt tämäkin talo on veden varassa.

– Isoäitini on toisessa kerroksessa kissojensa ja koiriensa kanssa, Hanna kertoo.

Saaren korttelit veden peitossa kokonaan

Svitlana kertoo, että hänellä on neljä omaista ja tuttua veden keskellä. He ovat kaikki iäkkäitä naishenkilöitä.

Pelastushenkilöt joutuvat kantamaan vanhuksia kumiveneistä, kun he saapuvat rantaan. Näillä vanhuksilla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia pelastautua itse.

Joukko siviilejä. Yksi siviili vetää kumivenettä kuvalle ja toinen kantaa kantamuksiaan uimahousuissa.
Hersolaiset pelastavat mukaansa, mitä pystyvät avustustyöntekijöiden veneissä kodeistaan kuljettamaan. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Hersonin kaupungin edustalla on saarella sijaitseva suuri asuinalue, joka on täysin veden peittämä.

Igor kertoo, että hänellä on kolme asuntoa kerrostalossa, josta näkyy vain ylimmät kerrokset.

– Eilen menetin kolme asuntoa. Mitä voin sanoa, hän toteaa.

Venäjän miehittämältä puolelta vähän tietoa

Ukrainan pelastushenkilöstöä on eilisestä lähtien saapunut tulva-alueille. Tähän mennessä viranomaiset ovat kertoneet kolmen henkilön kadonneen.

Venäjän miehittämällä puolella Dniprojokea tilanne on todennäköisesti paljon pahempi. Sieltä ei juurikaan saada tietoa. Kuvia on silti veden valtaan joutuneista kylistä.

Venäjän miehittämillä alueilla pelastustoiminta on puutteellista. Venäjä on myös estänyt radio- ja telekommunikaatiota, jotta ihmiset eivät pystyisi kuuntelemaan Ukrainan radiokanavia.

Tulvan odotetaan nousevan ainakin ensi yöhön, jonka jälkeen se hitaasti alkaa laskea.

Suosittelemme