Dokumenttielokuva edesmenneestä irlantilaislaulaja Sinéad O'Connorista (1966–2023) on jälleen katsottavissa Yle Areenassa. Se tuli Yle Areenaan keväällä, mutta poistui ennen juhannusta.
Dokumenttielokuvan on ohjannut, myös irlantilaissyntyinen, elokuvaohjaaja Kathryn Ferguson. Sen ensi-ilta oli vuonna 2022.
Kiitelty elokuva on levinnyt ympäri maailmaa ja se on saanut useita palkintoja.
Nothing Compares: Sinéad O'Connor on rankka kuvaus laulaja-lauluntekijän rakettimaisesta noususta poptähdeksi ja uran hiipumisesta.
Elokuvan nimi viittaa alunperin Princen Nothing Compares 2 U -kappaleeseen, josta O'Connor tuli tunnetuksi vuonna 1990. Kappale oli listaykkösenä 17 maassa, mukaan lukien Suomessa ja Yhdysvalloissa.
Laulajan traaginen elämä
Heinäkuussa 56-vuotiaana kuollut Sinéad O'Connor oli lapsena kokenut seksuaalista väkivaltaa ja kärsi aikuisena mielenterveysongelmista.
Laulaja kampanjoi katolisen kirkon sisällä paljastuneita lasten hyväksikäyttötapauksia vastaan.
O'Connor repi vuonna 1992 Johannes Paavali II:n valokuvan Saturday Night Live-shown suorassa televisiolähetyksessä. Se merkitsi loppua supertähteydelle, mutta laulaja jatkoi musiikin tekemistä vielä vuosia sen jälkeenkin.
Sinéad O'Connor julkaisi elämänsä aikana yhteensä kymmenen albumia.
Yle Areenassa Nothing Compares: Sinéad O'Connor -dokumenttielokuvalla on ollut jo runsas 70 000 katsojaa.
Dokumentti näytetään myös Yle Teemalla 24.8. Areenasta se poistuu 1.11.2023.