Ei perinteinen jätteen tuoksu. Pistävä haju, mitä ei haluaisi omiin nurkkiinsa. Apokalyptinen maisema näkyineen ja hajuineen.
Näin Tampereen uusinta ongelmaa kuvaa Ylen toimittaja Valtteri Kujansuu paikan päältä.
Elokuun puolivälissä Tampereen kaupungin vanhalta Kalevanrinteen kaatopaikalta paljastui poikkeuksellisen pahalta haiseva jätekerros.
Haju ilmestyi, kun Tampereen kaupunki alkoi kunnostaa Takojankadulla sijaitsevaa kaatopaikkaa. Vanhan kaatopaikan alue kunnostetaan, jotta tontille saadaan rakennettua kerrostaloja yli tuhannelle asukkaalle.
Kaatopaikka täytettiin 1940- ja 1950-luvuilla vanhaan sora- ja hiekkakuoppaan.
Paljastui vaarattomaksi jätteeksi
Kaatopaikan kaivaminen aiheuttaa yleensäkin hajuja. Tampereella hajun määrä vain yllätti. Pahanhajuisen jätteen arvellaan olleen alun perin lietettä.
Voimakas haju levisi myös työmaan ulkopuolelle. Kaivu keskeytettiin, kasasta otettiin näytteet ja haiseva jäte peitettiin pressuilla. Laboratoriotutkimusten perusteella haiseva jäte luokiteltiin vaarattomaksi jätteeksi, joka soveltuu sijoitettavaksi Koukkujärven ja Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskuksiin.
Nyt jätettä kaivetaan pois ja keskustan läheisyydessä sijaitsevalla Kalevanrinteen alueella on syvä 15 metrin monttu. Lietekerroksen poisto alkoi tänään ja se kestää muutamia päiviä.
Vanha kaatopaikkajäte kaivetaan kokonaisuudessaan pois ja alue täytetään pilaantumattomalla maa-aineksella.
Hajuhaittaa voi esiintyä kaivu- ja kuormaustyön aikana
Voimakkaasti haisevan jätteen kaivu- ja kuormaustyön aikana lähiympäristössä voi ilmetä voimakkaampaa hajuhaittaa. Siksi Tampereen kaupunki yrittää poistaa jätteen mahdollisimman nopeasti.
Kuljetuksen aikana kuormissa käytetään peitteitä hajuhaitan minimoimiseksi. Kaivannossa töissä olevilla henkilöillä on kaasumittarit.
Pilaantuneen maa-aineksen ja jätteen kunnostustyö valmistuu viimeistään maaliskuussa 2024.