Lokakuun lopussa Yhdysvalloissa valittiin kansanedustuslaitoksen puheenjohtajaksi poliitikko, joka sanoo kannattavansa 1700-luvun uskonnollisia ja moraalisia arvoja.
Hän, Mike Johnson, 51, on myös juristi. Hänen lainoppinsa mukaan uskonnot ja valtio erotettiin Amerikassa aikoinaan perustuslailla toisistaan siksi, ettei yhteiskunta tunkisi nokkaansa kirkkojen asioihin – ei siis päinvastoin.
Suomeksi sanottuna hän pitää oikeutettuna tehdä poliittisia päätöksiä uskonnollisilla perusteilla. Eikä hän ole ajatuksineen yksin.
Evankelikaalisia ei haittaa, että Trump on rehennellyt synninteoillaan.
Johnson kuuluu niin sanottuihin evankelikaalisiin kristittyihin. He tulkitsevat raamattua kirjaimellisesti. Evankelikaaliset pitkälti ratkaisivat Donald Trumpin valinnan presidentiksi vuoden 2016 vaaleissa, ja he voivat myös palauttaa suosikkinsa valtaan ensi vuonna.
Heitä ei haittaa, että Trump on rehennellyt synninteoillaan. Heitä ei haittaa, että hän on tehnyt omaisuutensa muun muassa uhkapelien edistäjänä ja vähäpukeisten naisten näytteilleasettajana.
Evankelikaalisille on tärkeää, että heillä ja Trumpilla on sama vastustaja: arvoliberalismi. Sehän sallii esimerkiksi abortit ja samaa sukupuolta olevien avioliitot sekä luottaa tieteeseen enemmän kuin vanhan testamentin kertomuksiin.
Maailmalla politiikan kentille rynnistetään yhä enemmän uskonnolla.
Politiikan tutkimuksessa on viime vuosikymmeninä käsitelty runsaasti populismia ja sen ilmentymiä. Myös uskontoihin kytkeytyvää populismia on tutkittu, mutta aiheena se on jäänyt silti vähemmälle huomiolle.
Eikä uskonnon ja politiikan liitto ole kiinnostanut hääppöisesti mediassakaan, joka tuntuu noudattavan uskontojen käsittelemisessä erityisen varovaista linjaa.
On kuitenkin nähtävissä, että maailmalla politiikan kentille rynnistetään yhä enemmän uskonnolla. Eniten uskonasioita tuovat poliittisiin puheisiinsa juuri populististen liikkeiden vaikuttajat ja kannattajat.
Tässä pari pientä mutta kärjekästä esimerkkiä Suomesta:
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on kuitannut huolet ilmastonmuutoksesta sillä perusteella, että ”Taivaan isä” säätää säät.
Saman puolueen kansanedustaja Laura Huhtasaari julkaisi viestipalvelu X:ssä ihmettelyn, miksi ”muslimit etsivät turvaa kristityistä maista, eivätkä muslimimaista?”
Tviitti varmasti upposi omaan kannattajakuntaan, mutta jätti huomiotta, että ”kristittyjä maita” ei ole olemassa. Islamilaiseksi on muutama valtio kyllä julistautunut. Sitä paitsi valtavat määrät pakolaisia on maissa, joiden väestö on pääosin muslimeja.
Aivan erityisesti tutkimista kaipaa ilmiö, jossa populistiset liikkeet kopioivat sujuvasti toistensa teemoja ja teesejä yli valtioiden rajojen ja valtamerien. Useimmissa tapauksissa johtotähti tuntuu löytyvän Yhdysvalloista.
Kun Päivi Räsästä syytettiin oikeudessa, hän sai laajaa tukea uskonnollisesti samanmielisistä piireistä.
Samalla tavallahan myös kansainvälisesti leviävät karismaattiset liikkeet saavat innoitustaan usein juuri amerikkalaisista uskonyhteisöistä. Ja ne eivät kaihda politiikkaan eivätkä edes oikeuslaitoksen toimiin puuttumista.
Kun homoseksuaaleista kiistanalaisesti puhunutta Päivi Räsästä (kd) syytettiin oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, hän sai laajaa ja näkyvää tukea uskonnollisesti samanmielisistä piireistä eri puolita maailmaa, erityisesti Pohjois-Amerikasta.
Populistisen politikoinnin ja uskonnollisen politikoinnin suhteen tutkimista saattaa hillitä eniten se, että uskontoihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti hyvin varovasti ja varautuneesti. Uskoa pidetään yksityisasiana ja omantunnonkysymyksenä.
Kirkkoja ja muita uskonyhteisöjä suojataan useimmissa valtioissa lakipykälillä ja muilla säännöksillä. On tavallaan ironista, että juuri uskonrauha ja uskonnonvapaus ovat liki ”pyhiä” monissa maallisille arvoille perustuvissa yhteiskunnissa. Se tekee vaikeaksi tarkastella kriittisesti politikointia, jossa käytetään hyväksi uskonnollisia tunteita.
Uskonnotkin voidaan tavallaan jaotella sen mukaan, ovatko ne populistisia vai jotain muuta.
Poliittinen populismi perustuu vastakkainasettelujen rakentamiseen. Siinä luodaan ”me” vastaan ”he” -asetelmia. Siinä määritetään, ketkä kuuluvat ”oikeaan kansaan” ja ketkä eivät.
Samanlaiset jaot ovat tuttuja uskonnoistakin. Niistäkin löytyy yhteisöjä, joissa luokitellaan ihmisiä pelastettaviin ja tuomittaviin. Joissain tapauksissa on määritelty jopa tarkka lukumäärä, kuinka paljon ihmisiä mahtuu pelastuksen taivaaseen.
Uskonnotkin voidaan siis tavallaan jaotella sen mukaan, ovatko ne populistisia vai jotain muuta.
Onneksi on sentään olemassa myös uskontokuntia, joissa pelastus luvataan tasaveroisesti kaikille.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija ja toimittaja sekä uskonnollisen yhteisön jäsen.