Kivikausi, pronssikausi, rautakausi.
Esihistorian aikakaudet ovat saaneet nimensä arkeologisten löytöjen mukaan, mutta löydöt eivät kuitenkaan korreloi täysin sitä, minkälaista elämää silloin elettiin.
Aseet ja kivityökalut saavat kolmiperiodijärjestelmässä ison painoarvon, kun monet muut ihmisten käyttämät esineet – kuten tekstiilit – jäävät huomiotta. Ehkä siksi onkin syntynyt mielikuva vahvoista kivikauden miehistä metsästämässä kivikärkisillä keihäillään.
Niin, miehistä.
Toimittaja ja tietokirjailija Karin Bojs haastaa tätä ajatusta. Hän pohtii naisten asemaa ja patriarkaatin syntyä tietokirjassaan Euroopan esiäidit – 43 000 vuotta nykyihmisen historiaa. Teoksen on suomentanut Jänis Louhivuori.
Bojsin mukaan 1820-luvulla kehitetty kolmijako on vanhentunut. Yksi syy on siinä, että löydöt keskittyvät teräaseisiin. Naisten käyttämät esineet ovat vallan unohdettu.
Modernimpi tapa olisi teoksen mukaan luokitella historiaa seuraavasti: metsästäjien, kalastajien ja keräilijöiden kausi, Vanhan Euroopan maanviljelijät sekä indoeurooppalainen aika.
– Näissä huomioidaan ihmiset. Nyt DNA-tutkimuksen myötä on käynyt ilmi, ettei nykyinen jako kerro mitään siitä, miten ihmiset tulivat. DNA-tutkimus kertoo ihmisistä, Bojs kertoo.
Härät patriarkaatin syynäkö?
Naiset ja miehet kykenivät sukupuolesta riippumatta metsästämään mammutteja tai valmistamaan tekstiilejä ja koruja, Bojs kertoo.
Kun ihmiset alkoivat viljellä maata, ei ruoan perässä enää tarvinnut liikkua paikasta toiseen. Parempi ravinto ja asettuminen aloilleen mahdollistivat suuremmat lapsiluvut.
Useat raskaudet sekä imetys kahlitsivat naiset tiukemmin kotiin.
– Kun aloimme käyttää härkiä kyntämiseen, miehet saivat etulyöntiaseman. Se on raskasta työtä eikä sovi, jos on pieniä lapsia.
Naiset edelleen tekivät muita yhteisölle tärkeitä töitä, kuten valmistivat saviruukkuja.
– Ne työt voidaan yhdistää pienten lasten kanssa, joten naisetkin pystyivät tekemään arvostettua työtä.
Mutta miesten eduksi kääntyi Bojsin mukaan pitkien välimatkojen kaupankäynti, sillä heillä ei ollut pieniä lapsia hoidossa. Pysyvän asutuksen luominen synnytti myös kahnauksia. Miehet tarttuivat naisia hanakammin aseisiin.
Bojs nostaa esiin sen, että vuosituhansien saatossa eri puolille Eurooppaa levinnyt indoeurooppalainen kulttuuri oli sekä patriarkaalinen, hierarkkinen että väkivaltainen.
– Indoeurooppalaiset eivät olleet tasa-arvoisia. He olivat todella patriarkaalisia ja sotaisia. Se näkyy kielessä, DNA:ssa ja siinä, kuka haudattiin sukuhautoihin. Mutta löysin kirjaa tehdessäni myös vahvoja patriarkaalisia malleja jo hieman ennen indoeurooppalaisten tuloa.
Bojs muistuttaakin, ettei patriarkaatin synty ole niin helposti tulkittavissa.
– Sitä ei todellakaan voi selittää yksikertaisesti. Mutta yritän tehdä sen tässä kirjassa.
”Kukaan ei ole aiemmin kertonut tätä”
Bojsin mukaan esiäitien ja -isien historialla on eroa, mikäli katsotaan dna:ta. Euroopan esiäidit -teoksen hän kertoo olevan jotain aivan uutta.
– Kukaan ei ole aiemmin kertonut tätä toimittajana suurelle yleisölle. Uutta on se, että naiset ovat eläneet täällä jään sulamisen jälkeen ja he ovat saaneet lapsia tänne tulleiden miesten kanssa. Eli on kaksi eri tarinaa. Ja meidän pitäisi mielestäni kertoa ne molemmat.
Bojs on kirjoittanut jo aiemmin ruotsalaisten esi-isistä teoksen Svenskarna och deras fäder sekä suomennetun Homo europaeus – Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia.
Nyt historia oli aika kertoa naisnäkökulmasta.
– Tiede on päässyt niin pitkälle, että nyt oli teknisesti mahdollista kertoa tämä tarina. Viisi vuotta sitten se ei olisi ollut mahdollista. Nyt tiedämme paljon enemmän. Mutta tämä on vasta alkua. Tulee vielä paljon tietoa yksityiskohdista, kun jatkamme tutkimusta.
– Ja sitten saamme tietää paljon enemmän tasa-arvosta ja sukupuolirooleista ja kuinka ne ovat voineet kehittyä.
