Venäjä ei ole koskaan niin heikko eikä niin vahva, kuin miltä se näyttää. Tätä Saksan rautakansleri Otto von Bismarckin tokaisua pyöritellään poliitikkojen keskusteluissa myös näinä päivinä.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan lähes kaksi vuotta sitten. Muutaman päivän mittaiseksi suunniteltu operaatio epäonnistui täydellisesti. Ukraina torjui hyökkäyksen ja esti miehityksen. Venäjä kärsi suuria tappioita. Tämä kaikki kertoi suurvallan heikkoudesta.
Venäjä ei kuitenkaan olisi ollut Venäjä, jos se ei olisi jatkanut sotaansa. Kun Moskovassa ei lasketa omia tappioita, sodan jatkamisesta tuli päämäärä itsessään. Sotaa ollaan valmiita jatkamaan loputtomiin.
Mitään arkijärjellä ymmärrettävää kunnon syytä sodalla ei ole.
Venäjää ei voi järjellä ymmärtää. Eivätkä Venäjää ymmärrä venäläiset itsekään.
Geopolitiikka, jonka luultiin jo hävinneen, on tullut takaisin. Venäjän sota on tyypillinen imperialistinen sota, sen tarkoituksena on valloittaa lisää maata. Mitään arkijärjellä ymmärrettävää kunnon syytä sodalla ei ole. Hinnan maksavat sadat tuhannet ukrainalaiset ja venäläiset hengellään.
Geopolitiitikan kummallisuuksia on, että suuret valtiot ovat vuoroin yhteistyössä, vuoroin sodassa keskenään. Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto olivat ennen toista maailmansotaa liittolaisia ja jakoivat yhdessä Eurooppaa. Kun Neuvostoliitto 1939 hyökkäsi Suomeen, se teki sen Saksan tuella. Mutta diktaattorien liitto purkautui, kun Saksa päättikin hyökätä Neuvostoliittoon. Kumppanuus vaihtui yhdessä yössä verivihollisuudeksi.
Tai katsotaanpa Saksaa ja Ranskaa, ne ovat sotineet useasti keskenään. Vasta EU:n edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsunionin perustaminen teki niistä kumppaneita. Vakauden synnytti keskinäisriippuvuus. Kun kumpikin tarvitsee toistaan, on järjetöntä ryhtyä sotimaan.
Aikoinaan Tanska ja Ruotsi ratkoivat monilla sodilla Pohjolan herruutta. Nyt ajatuskin olisi absurdi. Demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan.
On mahdollista, että rauhaa ei saada aikaan, vaan syntyy jäätynyt tilanne. Sellainen on kestänyt Pohjois- ja Etelä-Koreassa 70 vuotta.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, länsi eristi Venäjän, ja nyt se haluaa eristäytyä lännestä myös ihan itse. Venäjä etsiikin nyt tukea vanhasta vihollisestaan Kiinasta. Siinä suhteessa Kiina kuitenkin vie, ja Venäjä vikisee. Kiinan taloudellinen ja tekninen ylivoima on mahtava. Venäjällä on tarjottavana lähinnä vain raaka-aineita.
Rauha tuntuu nyt kaukaiselta, mutta kaikki sodat päättyvät joskus. Joskin sekin on mahdollista, että rauhaa ei saada aikaan, vaan syntyy jäätynyt tilanne, samanlainen kuin Pohjois- ja Etelä-Korean välillä. Siellä jääkausi on kestänyt jo seitsemän vuosikymmentä.
Sovun etsimistä vaikeuttaa, että itsevaltiaiden ei tarvitse huolehtia uudelleenvalinnastaan.
Mutta voisiko nykyisen sodan edes saada loppumaan? Rauhantekijä, presidentti Martti Ahtisaari uskoi, että voitaisiin. ”Rauha on tahdon asia. Kaikki konfliktit voidaan ratkaista, eikä ole mitään tekosyitä antaa niiden tulla ikuisiksi”, Ahtisaari sanoi.
Sovun etsimistä vaikeuttaa vallan asetelma. Itsevaltaisten hallitsijoiden ei tarvitse olla huolissaan uudelleenvalinnasta, kuten johtajien lännessä. Vladimir Putinia seuraa Vladimir Putin. Mutta seuraako Joe Bidenia taas Donald Trump – sitä voi vain arvailla.
Putin on johtanut Venäjää vuodesta 2000. Sinä aikana Yhdysvalloissa on ollut viisi presidenttiä, Britanniassa seitsemän pääministeriä ja Saksassa kolme liittokansleria.
Entäs me? Onko Suomella paluuta suhteisiin Venäjän kanssa?
Kannattaa kaivaa esille sodan käyneiden presidenttiemme Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston opit: Venäjän kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta sen kanssa on tultava toimeen.
Kun sota joskus loppuu, Venäjään on rakennettava toimivat suhteet, niin hankalaa kuin se voikin olla.
Uhoaminen, uhkakuvien maalailu ja säntäily sinne tänne ei auta ketään, ei varsinkaan meitä itseämme. Suomi ei uhkaa Venäjää, ja jos Venäjä uhittelee Suomelle, se kyllä tietää, että emme ole yksin. Reaalipolitiikassa vallitsevat reaalipolitiikan lait.
Mauno Koivisto määritteli oman ulkopoliittisen linjansa lyhyesti: Suomen idea on selviytyä, ja keino siihen on hyvät suhteet naapureihin. Kun sota joskus loppuu, myös Venäjään on rakennettava toimivat suhteet, niin hankalaa kuin se voikin olla.
Veteraanidiplomaatti Jaakko Iloniemi tiivisti asian äskettäin UKK-seurassa näin: ”Meillä tullaan tarvitsemaan vielä tulevaisuudessakin Venäjän ymmärtämistä kulttuuripiirinä ja venäjän kielen taitoa, koska Venäjä on todennäköisesti meidän naapurinamme vielä seuraavatkin tuhat vuotta.”
Niinpä. Kun tulevaisuuteen katsotaan, on katsottava tarpeeksi kauas.
Lauri Kontro
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Kirjoittajalle voi antaa palautetta osoitteeseen [email protected]