Keskusrikospoliisi on lopettanut entisen elinkeinoministerin, keskustan kansanedustaja Mika Lintilän puhelimeen kohdistuneen epäillyn tietomurron tutkinnan.
Esitutkinnassa ei voitu osoittaa, että kukaan ulkopuolinen olisi tunkeutunut laitteeseen tai käyttänyt laitetta murtautumalla, kerrotaan Syyttäjälaitoksen tiedotteessa.
Asiaa alettiin tutkia sen jälkeen, kun 9. helmikuuta 2023 Lintilän Whatsapp-viestisovelluksen tililtä oli lähetetty keskustalaisten Whatsapp-ryhmään silloiselle pääministeri Sanna Marinille (sd.) ja SDP:n kansanedustaja Matias Mäkyselle irvaileva meemikuva.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä teki 10. helmikuuta 2023 sähköpostitse ilmoituksen Helsingin poliisilaitokselle mahdollisesta tietoturvaloukkauksesta. Kärnä ilmaisi huolensa eduskunnan laitteiden hakkeroinnista ja omasta tietoturvastaan.
Lintilä sanoi itse tänään tiistaina Helsingin Sanomille, että ”tietoisesti en tiedosta, että olisin itse viestiä lähettänyt”. Hän ei halunnut arvioida sitä, olisiko hän voinut lähettää viestin vahingossa.
Näin viestittely eteni
Voit katsoa viestittelyn etenemisen myös toimittaja Aliisa Ristmeren videolta.
Lintilän puhelimeen tullut meemikuva lähetettiin 9. helmikuuta 2023 Lintilän Whatsapp-tililtä kolmelle vastaanottajalle, joista yksi oli keskustalaisten Whatsapp-ryhmä.
19:20:55 Lintilän Whatsapp-tilille tulee yksityisviesti, jossa meemikuva Marinista ja Mäkysestä on.
19:29:31 Lintilän Whatsapp-tililtä lähtee yksityiskontaktille ilman tekstiä viesti, jossa meemikuva on.
19:32:27 Lintilän Whatsapp-tililtä lähtee sama meemikuvaviesti keskustalaisten Whatsapp-ryhmään ja toiselle yksityiskontaktille.
19:36:34 Keskustalaisten Whatsapp-ryhmään tulee viesti: ”Tämä on kyllä hirveän hauska kuva, näin sen toissapäivänä ja nauratti, mutta mielestäni se ei ehkä kuulu tähän somekanavaan etenkään ministeriryhmämme jäsenen jakamana.”
19:42:40: Lintilän Whatsapp-tilille tulee yksityisviesti: ”Ihan hauska kuva, mutta laitoitko vahingossa sen tuonne sali-ryhmään?”
20:17:51 Lintilän Whatsapp-tililtä vastataan tälle viestittäjälle yksityisviestillä: ”Vittu”
20:18:10 Lintilän Whatsapp-tililtä poistetaan keskustalaisten ryhmään lähetetty meemikuvaviesti.
20:24:32 Lintilän Whatsapp-tilille tulee yksityisviesti: ”No worries. Ehdit poistaa sen tunnin sisään. Sen jälkeen olis jäänyt sinne.”
21:29:04: Lintilän Whatsapp-tililtä tulee keskustalaisten Whatsapp-ryhmään viesti: ”Tiedoksi, että mun whatsapp-tili on kaapattu ilmeisesti ja kehotan kaikkia tarkkailemaan tähän ryhmään kuuluvia omia tilejään. Asiaa selvitetään.”
Muutama päivä myöhemmin Lintilä kuitenkin sanoi, ettei tiliä ollut kaapattu eduskunnan tietoturvaselvityksen mukaan. Sen sijaan hän uskoi, että viesti oli lähetetty rinnakkaiskäyttämällä hänen Whatsapp-tiliään.
KRP:n teknisen tutkinnan mukaan Lintilän puhelimessa ei ollut kuitenkaan jälkiä, että Whatsapp-tiliä olisi rinnakkaiskäytetty. Puhelimen lokit osoittavat, että Whatsappia on käytetty juuri tällä puhelimella.
Puhelimesta ei löytynyt jälkiä, että sen järjestelmää tai sen osia olisi päästy muokkaamaan ulkopuolisen toimesta. Puhelimesta ei löytynyt jälkiä myöskään haittaohjelman toiminnasta.