Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Puolueet hakivat ja saivat avustusta Soitelta – osa jäi käyttämättä

Hyvinvointialue myönsi puolueille lähes 200 000 euroa avustusta.

Soiten valtuutetut istuvat auditoriossa kokouksessa.
Avustusta jaetaan aluevaltuustossa olevien puolueiden ryhmäkoon mukaan. Kuva: Petra Haavisto/Yle
Ari Vihanta

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue tuki puolueiden toimintaa viime vuonna liki 130 000 eurolla.

Puolueille oli myönnetty 190 000, joten ne joutuvat palauttamaan käyttämättä jääneet avustukset.

Avustusta jaetaan valtuustoryhmän koon mukaan, ja eniten avustusta käytti keskustan ryhmä, 41 000 euroa.

Kristillisdemokraateilla oli käytössään 15 000:n avustus, mutta ryhmä sai kulumaan vain 2 500.

Tälle vuodelle puolueet hakivat avustuksia 170 000 euron edestä.

Vihreät tyytyi hakemuksessaan vain neljäsosaan maksimisummasta. Myös keskustan hakemus alitti määritellyn kattosumman.

Tuki on tarkoitettu valtuutettujen perehdyttämiseen ja ensisijaisesti kansalaisten osallisuuden lisäämiseen hyvinvointialueella.

Suosittelemme