Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Hattulan kirjasto kasvatti lainaajien määrää

Uusien lainaajien joukossa on kuntaan muuttaneita lapsiperheitä.

Kirjastokirjoja hyllyssä.
Hattula on mukana Askeleita lukutaitoon -hankkeessa, missä innostetaan lapsia ja nuoria kirjojen pariin. Kuvituskuva. Kuva: Mira Bäck / Yle
Anne-Maria Niskanen

Hattulan kirjasto oli viime vuonna ahkerassa käytössä. Vuoden kokonaislainaus oli Hattulan kirjastossa lähes 120 000 lainaa. Määrä kasvoi edellisvuodesta lähes viisi prosenttia.

Vastaavasti Hattulan kirjastoauton lainaus kasvoi edellisvuodesta yli 13 prosenttia. Suurin osa lainoista tulee koulupysäkeiltä.

– Viime vuosi oli meillä hyvä, mutta säästeliäästi mennään. Vuosi 2023 oli koronan jälkeen ensimmäinen vertailukelpoinen vuosi, kertoo Hattulan kulttuuripalvelupäällikkö Minna Linna.

Fyysisiä käyntejä kirjastossa oli yli 66 000. Käyntimäärä kasvoi yli 17 prosenttia verrattuna vuoden 2022 käyntimäärään. Linnan mukaan kirjastossa on hyvä pöhinä ja uusia kirjastokortteja tehdään paljon.

– Kirjastossa näkyy hyvin uusien lapsiperheiden muutto kuntaan.

Hattulan kirjastossa järjestettiin viime vuonna noin 130 tapahtumaa ja noin 40 käyttäjäkoulutusta eri aiheista.

Huoli lasten ja nuorten lukutaidosta

Varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa yhteistyö jatkui vilkkaana koko vuoden. Sitä jatketaan muun muassa Opetushallituksen Askeleita lukutaitoon -hankkeen avulla, joka kattaa ikäryhmät varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka.

Hanke on tarpeen, sillä huoli lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidosta on suuri. Tekstin ymmärtäminen on monelle haaste. Myös pitkän tekstin tuottaminen on monille nuorille hankalaa, Linna sanoo.

– Luin yli kaksi sataa nuorten tekemää työhakemusta ja huomasin, että esimerkiksi isot kirjaimet ja yhdyssanat puuttuvat, kertoo Minna Linna.

Kirjaston väki tekee esimerkiksi paljon kirjavinkkausta kouluilla. Hanke on tällä hetkellä voimassa vuoden 2025 loppuun saakka.

Hattula on mukana Hämeenlinnan ja Janakkalan yhteisessä Vanamo-verkkokirjastossa.

Suosittelemme