Pörssisähkön hinta kohoaa huomenna keskiviikkona aamulla kalliiksi.
Hinta on huomenna aamulla kalleimmillaan kello kahdeksan alkavalla tunnilla. Silloin se kohoaa hienoisesti yli 37 senttiin/kilowattitunti.
Sähkö on kallista koko päivän, vaikka iltapäivällä hinta laskeekin hetkeksi alle 10 sentin. Iltaseitsemään mennessä se on kuitenkin noussut liki 28 senttiin per kilowattitunti. Saunan lämmittäminen kirpaisee pörssisähkön käyttäjiä myöhään yöhön saakka.
Hinta on ajankohtaan nähden melko kallis. Viime vuoden toukokuussa pörssisähkön keskihinta oli 3,31 c/kWh.
Olkiluodot alhaalla, yöpakkaset paukuttelevat
Pörssisähkön hinta muodostuu Pohjoismaille yhteisessä Nord Pool -sähköpörssissä, jossa sähkön hinta muuttuu jatkuvasti. Samalla tavalla kuin arvopaperipörssissä kaupankäynnin kohteena olevat osakkeet, myös sähkön hinta vaihtelee sähköpörssissä aina kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Kysyntää lisää Suomeen saapunut takatalvi. Osassa Suomessa nyt on jopa kymmenen astetta tavallista kylmempää.
Yöpakkaset ja kirpeät aamut saavat sähkönkulutuksen kasvuun.
Nyt tarjontaa taas laskee esimerkiksi Olkiluoto 3:n vuosihuolto. Ydinvoimalan huolto on edelleen kesken, vaikka sen piti valmistua kuukausi sitten.
Myös Olkiluoto 2 ajettiin alas huollon vuoksi. Senkin piti olla jo valmis.
Teollisuuden voima ilmoitti tänään, että suunnitelmista poiketen ”Olkiluoto 2:n vuosihuolto päättyy 9. toukokuuta. Reaktoripuolen vikakorjaukset on saatu tehtyä, ja valmistautuminen laitoksen ylösajotoimenpiteisiin on aloitettu.”
Yhtiö kertoo, että vuosihuollot suunnitellaan jo vuosia etukäteen. Olkiluodon voimalaitosten huoltoajat on aikataulutettu vuoteen 2027 asti.
Vuosihuoltotoiminnan tavoitteena on varmistaa laitosyksiköiden jatkuva häiriötön sähköntuotanto. Huoltojen ajankohtaan vaikuttavat muun muassa työvoiman saatavuus ja 12 kuukauden polttoainesykli.
Kerrallaan huollossa on vain yksi laitosyksikkö. Siis tavallisesti. Perinteisesti Olkiluoto 1:n ja Olkiluoto 2:n vuosihuollot on toteutettu peräkkäin keväällä korvaussähkön ollessa edullisinta.