Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook
Ylen toimittaja Antti Kuronen kuvasi poliisin ja mielenosoittajien yhteenottoa Malmön areenan edessä.

Tuhannet protestoivat Malmössä lauantaina – mielenosoittajat heittivät lasipulloja, poliisi käytti pippurisumutetta

Poliisin mukaan Israelia vastustaneet mielenosoitukset sujuivat pääosin rauhallisesti. Tilanne kärjistyi Malmön areenan ulkopuolella.

Tekijät
Riikka Kajander
Oona Seppänen
Hilma Toivonen
Anna Näveri
Antti Haavisto
Sakari Nuuttila

Mistä on kyse?

Israelin vastustus oli lauantaina näkyvästi esillä Ruotsin Malmössä.

  • Malmön keskustassa järjestettiin Euroviisujen finaalipäivänä suuria Palestiinaa tukevia mielenosoituksia.
  • Mielenosoituksilla kritisoitiin Euroopan yleisradioliitto EBUn päätöstä antaa Israelin osallistua Euroviisuihin.
  • Iskulauseissa vastustettiin Israelin sotaoperaatiota Gazassa, Länsirannan miehitystä ja Gazan saartoa.
  • Lisäksi Malmössä järjestettiin illalla ”kansanmurhaton laulukilpailu” Falastinvision.
  • Yle seurasi tässä artikkelissa Euroviisujen finaalia ympäröineitä tapahtumia Malmössä. Finaalin tallenteen voi katsoa Yle Areenasta.

Tämän artikkelin seuranta on päättynyt.

Sakari Nuuttila

Poliisi: Protestit enimmäkseen rauhallisia, ei loukkaantuneita

Israelin euroviisuedustusta vastustaneet mielenosoitukset pysyivät Malmössä lauantaina enimmäkseen rauhallisina, Ruotsin poliisin tiedottajat kommentoivat Dagens Nyheterille ja yleisradioyhtiö SVT:lle.

Viranomaisten turvatoimet olivat Malmössä tiukat ja laajat. Poliisin mukaan yhtä mielenosoituksiin osallistunutta henkilöä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja seitsemän henkilöä otettiin kiinni.

Ympäri kaupunkia järjestettiin myös luvattomia mielenosoituksia. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa mielenosoituksille täytyy hakea lupa viranomaisilta.

Tilanne kärjistyi alkuillasta Malmön areenalla, jossa Euroviisut järjestettiin. Jotkut mielenosoittajat yrittivät tunkeutua areenalle ja heittelivät poliiseja lasipulloilla. Poliisi poisti mielenosoittajia paikalta kovin ottein ja käytti heihin pippurisumutetta.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut mielenosoitusten yhteydessä.

Antti Haavisto

Lähellä areenaa edelleen mielenosoittajia

Pieni mielenosoitus on edelleen käynnissä lähellä areenaa Malmössä, kertoo SVT.

Mielenosoittajat ovat noin 250 metrin päässä areenasta. Poliisi estää heitä pääsemästä aukiolle, jolle ensimmäiset areenalta poistuvat ihmiset ovat alkaneet saapua.

Mielenosoittajia rakennuksen edustalla illalla Palestiinan lippujen kanssa, pitävät kännyköitä ilmassa taskulamput päällä. Poliisi ympäröi mielenosoittajia.
Palestiinalaismieliset mielenosoittajat, jotka vastustavat Israelin osallistumista Eurovision laulukilpailuun osoittivat mieltä lähellä areenaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Antti Haavisto

SVT: Poliisia heitetty lasipulloilla

Mielenosoittajat yrittivät tunkeutua Malmön areenalle ja heittelivät poliiseja lasipulloilla, kertoo SVT:n haastattelema Malmön poliisin tiedottaja Rickard Lundqvist.

Useat mielenosoittajat olivat naamioituneita, mikä on Ruotsissa kiellettyä julkisten kokoontumisten aikana.

Lundqvistin mukaan yksikään poliisi ei loukkaantunut tilanteessa fyysisesti. Hän sanoo, että tilanne alueella on nyt rauhallinen. Paikalla on poliisin mukaan edelleen 50 mielenosoittajaa.

Antti Haavisto

Greta Thunberg palannut mielenosoitukseen

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo, että aiemmin paikalta poliisin toimesta poistettu ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg on palannut osoittamaan mieltään areenan lähelle.

Antti Haavisto

Uusi joukko mielenosoittajia saapunut paikalle

Suuri joukko uusia mielenosoittajia on saapunut Hyllien alueella, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet. Mielenosoittajat ovat nyt kauempana Malmön areenasta, lähellä paikallista kauppakeskus Emporiaa.

Aftonbladetin mukaan poliisin oli kiirehdittävä paikalle pysäyttämään väkijoukko.

Antti Haavisto

Poliisi on pyytänyt jälleen pysäyttämään junat

Junaliikenne Hyllien asemalle Malmössä on jälleen keskeytetty poliisin pyynnöstä, kertoo liikennöitsijä Öresundstågin edustaja Aftonbladetille.

Tarkoituksena on estää lisää ihmisiä saapumasta paikalle. Junaliikenne alueelle oli keskeytettynä myös aiemmin lauantai-iltana, mutta se aloitettiin uudelleen puoli kymmeneltä Suomen aikaa.

Aftonbladetin mukaan Malmön areenan lähellä sijaitseva aukio on nyt tyhjennetty poliisin toimesta ihmisistä, ja paikalla on rauhallista.

Päivitetty klo 23.25: Lisätty maininta aukion tyhjentämisestä.

Riikka Kajander

Katso video: Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen

Poliisi talutti ja raahasi mielenosoittajia pois Euroviisuareenan edestä Malmössä.

Poliisi on poistanut ihmisjoukkoa Malmön areenan edestä paikoin kovin ottein. Poliisi on myös käyttänyt väkijoukon hajottamiseen kyynelkaasua.

Areenan läheistä aukiota tyhjennetään parhaillaan ihmisistä, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Ruotsin poliisilla on apunaan myös poliiseja Tanskasta ja Norjasta.

Poliisin arvio: Paikalla noin 6000–8000 mielenosoittajaa

Kaksi poliisia taluttaa kainaloista palestiinalaishuivi kaulassaan pitävää mielenosoittajaa.
Poliisi talutti Palestiina-mielenosoittajia pois areenan lähettyviltä Malmössä ennen illan Euroviisufinaalin alkua. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Ruotsin Malmössä tuhansia ihmisiä osallistui lauantaina mielenosoitukseen, jossa vastustettiin Israelin osallistumista Euroviisuihin, arvioi poliisi.

Mielenosoituksen järjestäjät olivat toivoneet tapahtumaan noin 20 000 osallistujaa. Poliisi arvioi puoli kuuden aikaan paikallista aikaa, että paikalla oli noin 6 000–8 000 ihmistä.

– Se tuntuu todella väärältä. Se puolet siitä, mitä minä uskon, mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Per-Olof Karlsson kommentoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle poliisin arviota osallistujamäärästä.

Stoppa Israel -verkoston edustaja Nabil Abdulmajidin mukaan mielenosoittajat olivat kuitenkin tyytyväisiä päivään ja poliisin reaktioon.

– Se (mielenosoitus) sujui hyvin sujuvasti. Pystyimme ilmaisemaan näkemyksemme ilman ongelmia. Teimme sen estääksemme Israelia osallistumasta Euroviisuihin. Se ei onnistunut, Abdulmajid sanoi.

Euroviisuareenan edustalla puolestaan oli noin tuntia ennen finaalia noin 30–40 ihmistä osoittamassa mieltään palestiinalaisten puolesta. Poliisi siirsi areenan vieressä sijaitsevan juna-aseman alueelta kymmenkunta mielenosoittajaa osittain kantaen, osittain saattaen.

STT-TT

Suosittelemme