Sama sarjakuva saattoi näyttää aikoinaan täysin erilaiselta eri maissa. Kun suomalaisia versioita tehtiin, leikeltiin alkuperäisistä vain sellaisia sivuja, joiden uskottiin kiinnostavan paikallista yleisöä.
Hahmoja, jotka eivät olleet suomalaisten suosikkeja, saatettiin häivyttää kokonaan, kertoo sarjakuvia tutkiva Laura Antola.
– Mukaan on otettu vain actionia ja näyttäviä taistelukohtauksia.
Tekijänoikeuksien valvomisessa suuri ero entiseen
Maailmalla tutkitaan paljon supersankarisarjakuvia ja -elokuvia. Sarjakuvatutkimus on lisännyt suosiotaan tutkimuskohteena viimeisten 25 vuoden aikana.
Laura Antolan aiheeseen liittyvä väitöstutkimus tarkastetaan Turun yliopistossa kesäkuussa. Väitöstutkimuksessa hänelle selvisi erityisesti, miten amerikkalaisia sarjakuvia adaptoitiin eli muokattiin ja sovellettiin sopiviksi suomalaislukijoille.
1980- ja 1990-luvuilla supersankareita ei juuri valvottu.
– Silloin ei ehkä niin tarkasti pidetty kiinni julkaisuoikeuksista. Paikallinen toimittaja saattoi tehdä valintoja vapaasti, Antola kertoo.
Marvelin hahmojen nykyinen omistaja Disney on todella tarkka tekijänoikeuksista, eikä leikkaaminen enää tulisi kuuloonkaan.
– Nykyään sarjakuvantekijöiden työtä kunnioitetaan ja arvostetaan aiempaa enemmän.
Disneyllä on tarkka suunnitelma siitä, mitkä supersankareista päätyvät elokuviin. Elokuvat muodostavat keskenään jatkuvan juonen, joten tekijät eivät voi tehdä tulkintoja omin päin, Antola selventää.
Oma into supersankareita kohtaan heräsi teini-iässä
Laura Antola tuntee sarjakuvat hyvin. Hän olisi jo lapsena halunnut tilata Aku Ankan, mutta vanhemmat eivät suostuneet. Maailman vahvin nalle Bamse onneksi lievitti sarjakuvakuumetta jonkin verran.
Teini-iässä veli vei Antolan elokuviin katsomaan X-Meniä. Sen jälkeen hän ei ole saanut supersankareista tarpeekseen.
– Ihmettelin, mikä tämä maailma on ja millaisia nämä hahmot ovat. Tätä on pakko saada lisää.
Antola myhäilee ajatellessaan, että silloin olisi ollut hauska tietää, että aikuisena hän saa palkkaa sarjakuvien lukemisesta.
Antola on perehtynyt tutkimustyössään muun muassa Batmaniin ja sen ympärille paisuneeseen ilmiöön.
Yksi tutkimuskohteesi on 1960-luvulla Suomessakin riehunut Batmania. Miten se ilmeni?
– Batmanista tehtiin tv-sarja vuonna 1966, ja se levisi nopeasti ympäri maailman, myös tänne Suomeen. Siihen liittyi todella voimakas fanitus ja oheistuotteiden kerääminen. Tehtiin leluja, eväsrasioita ja Suomessa heijastimia ja kaikenlaisia Batman-viittoja ja asuja.
Tutkit myös sarjakuvalehtien kirjepalstoja, joissa lukijat kommentoivat julkaisuja. Miten Batmania näkyi siellä?
– Suomessa oli kirjepalsta Batman-sarjakuvalehdessä 1960-luvulla.
Erityisesti lapset lähettivät sinne itse tekemiään piirustuksia Batmanista tai valokuvia, joissa he olivat pukeutuneet Batmaniksi.
– Jopa kaikkien Batman-fanikerholaisten nimet julkaistiin siinä lehdessä Suomessa, kertoo Antola.
Ylessä näytettiin Batman-elokuvia kesällä 2015, ja Ylen jutussa näkyy kuvagalleria lapsista Batman-asuissa muun muassa 1960-luvulta.
Millainen 1960-luvun Batman oli?
– Hän oli erilainen kuin nykyään tuntemamme hahmo. Sarja oli vitsikäs, hassu ja hauskempi kuin nykyään tuntemamme Batmanin synkkä maailma. Batman oli ensimmäinen Suomessa nähty supersankariadaptaatio, kun hänet siirrettiin sarjakuvasta tv-sarjaan.
Esimerkiksi taistelukohtauksissa ruutuun tuli bäm- ja pau- ääniefekti piirrettynä ruutuun.
Teräsmiehestä oli tehty elokuvia jo 1940-luvulla, mutta Batmanin TV-sarja levisi laajemmalle.
Vuosikymmenet ovat vaihtuneet, mutta Laura Antolan kiinnostus supersankareita kohtaan ei ole hiipunut.
– Se on kiinnostava, värikäs ja hauska maailma. Toisaalta tarinoista löytyy syvyyttä. Ne kommentoivat nopeallakin syklillä oikeassa maailmassa tapahtuvia asioita.
Antola näkee, että supersankarielokuvissakin on usein jokin tarina, kun vähän rapsuttaa pintaa syvemmälle. Häntä tällainen tarkempi syynääminen jaksaa innostaa.
– Se on varmaan johtanut minut tälle alalle. Haluan aina tietää vähän vielä lisää melkein kaikesta.