Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Sakolta hankittavat uudet rynnäkkökiväärit joutuvat pian koviin kenttätesteihin – kaliiperiratkaisu tänä vuonna

Alkuun aseita testaavat ammattisotilaat. Myöhemmin niitä pääsevät testaamaan myös asevelvolliset. Testiaseilla voidaan varustaa 1-2 joukkuetta.

Puolustusvoimien uusi Sakon valmistama Nato-yhteensopiva rynnäkkökivääri.
Puolustusvoimat esitteli Sakon valmistamia uusia Nato-yhteensopivia rynnäkkökivääreitä Santahaminassa 8.6.2023. Kuva: Jaani Lampinen / Yle
Petri Lassheikki

Puolustusvoimat aloittaa Sakolta hankittavien uusien rynnäkkökiväärien kenttäkokeet ensi vuonna.

Suomi ja Ruotsi solmivat viime vuonna yhteisen käsiaseperheen hankintaa koskevan puitesopimuksen asevalmistaja Sakon kanssa. Puitesopimuksen mukainen ensimmäinen testierä aseita toimitetaan ensi vuoden keväällä, minkä jälkeen kenttäkokeet aseilla alkavat.

Viime viikolla markkinaoikeus hylkäsi saksalaisen asevalmistajan puitesopimuksesta tekemän valituksen.

Jalkaväen tarkastaja, eversti Ari Lehmuslehti kertoo, että Sakon aseet tulevat kenttätesteihin kahdessa kaliiperissa: 7.62x51 mm ja 5.56x45 mm.

Sakon asetehtaan pääsisäänkäynti.
Sako Oy:n pääkonttorin ja tehtaan pääsisäänkäynti Riihimäellä. Kuva: Sako Oy / Precis Oy

Millimetriluvut kuvaavat aseen piipun halkaisijaa sekä hylsyn mittaa. Myös 6.8 kaliiperi on yhä mukana vaihtoehtoja pohdittaessa, mutta sen osalta Lehmuslehti toteaa, että kehitystä seurataan.

Lehmuslehti kertoo, että Puolustusvoimien uuden käsiaseperheen kehittämisen taustalla on usean vuoden pitkäjänteinen työ. Vielä tämän vuoden aikana pyritään ratkaisemaan, mihin kaliiperiin lopulta päädytään.

– Lähtökohta on tietenkin aina, että ammuksia on helpompi hankkia kaikissa tilanteissa, kun kaliiperi on sama kuin liittolaisilla.

Kenttäkokeissa koetellaan kaikissa olosuhteissa

Sakolta aseita tulee kenttäkokeisiin kolmella eripituisella piipulla. Pisin vaihtoehto on 16 tuumaa, mikä vastaa aika tavalla nykyisin käytössä olevan rynnäkkökiväärin piipun pituutta. Muut vaihtoehdot ovat 11,5 ja 14,5 tuumaa.

Kenttäkokeissa on tarkoitus tutkia, miten aseet käytännössä toimivat erilaisissa olosuhteissa ja käyttötilanteissa. Esimerkiksi ammuttaessa eri etäisyyksille erilaisten tähtäimien, suojavarusteiden ja lisävarusteiden kanssa.

– Yksi tärkeä osa kaikissa rynnäkkökivääreissä on nykyaikana tietenkin se, miten siihen pystytään liittämään lisälaitteita ja miten ne toimivat esimerkiksi pimeänäkölaitteiden kanssa, eversti Ari Lehmuslehti kertoo.

Varusmies tähtää rynnäkkökiväärillä.
Varusmies tähtää harjoituksissa rynnäkkökiväärillä, jollaisia puolustusvoimilla nykyään on käytössä. Kuvattu Santahaminassa 6. syyskuuta 2023. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Tarkoitus on myös selvittää, millaiseen käyttötarkoitukseen eri versiot sopisivat parhaiten.

– Eli ase määritellään ja suunnitellaan joukon ja yksilön tehtävän mukaisesti.

Asevelvollisetkin pääsevät koettelemaan uusia rynnäkkökiväärejä

Alkuun aseita testaavat Puolustusvoimien ammattisotilaat. Myöhemmin niitä pääsevät testaamaan myös asevelvolliset. Testiaseita on sellainen määrä, että niillä voidaan varustaa esimerkiksi 1–2 joukkueen verran asevelvollisia.

Lehmuslehti kertoo kaiken lähtökohtana olevan, että aseet varusteineen ovat varmatoimisia, turvallisia sekä helppoja käyttää ja kouluttaa. Vielä ei ole selvillä, millaisella aikataululla uudet rynnäkkökiväärit tulevat laajemmin käyttöön.

Lehmuslehden mukaan joka tapauksessa osalla joukoista nykyiset rynnäkkökiväärit 62 ja 95 tulevat olemaan käytössä vielä seuraavilla vuosikymmenillä. Kyseisiä aseita ja niiden ampumatarvikkeita on varastoissa merkittävä määrä.

Suosittelemme