Tämän kesän ensimmäisen hyttyshavainnot eteläisessä Suomessa on jo tehty. Tulevan kesän sääskimäärää on kuitenkin vaikea varmuudella ennustaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia, eikä mitään laskennallista tietoa esimerkiksi toukkamääristä lammikoissa ole.
Runsaslumisen talven ansioista edellytykset suurelle sääski-invaasiolle leijailevat ilmassa. Hyönteistutkija Reima Leinonen kuitenkin toppuuttelee pikaisia päätelmiä sääskien määrästä.
Leinonen kertoo, että lumen määrää tärkeämpää on se, miten lumi maastosta lähtee. Jos kevät on aurinkoinen, lämmin ja tuulinen, vesilammikot, joissa hyttyset kehittyvät munista aikuisiksi, ehtivät kuivua.
Jos taas välillä ripottelee vettä, hyttysillä on paremmat mahdollisuudet selviytyä. Leinosen mukaan munien pitäisi viettää veden alla kesäisessä lämpötilassa 2–3 viikkoa, jotta hyttysiä tulee reilummin.
Hyttyshuippu juhannuksen aikoihin
Pohjoisessa lunta on vielä varjopaikoissa ja pohjoisrinteillä, mutta Etelä-Suomessa nautitaan jo toista viikkoa lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Leinonen kertoo, että pitkä, todella lämmin kausi voi tiivistää hyttysten kuoriutumisaikaa. Silloin lennossa on yhtäkkiä runsaita määriä hyttysiä.
– Yhtäaikainen kuoriutuminen aiheuttaa sen, että ihmiset ajattelevat, että nyt näitä on ihan järkyttäviä määriä, vaikka koko kesää ajatellen niitä ei välttämättä olekaan niin paljoa yli sen normaalin. Tai niitä voi olla jopa vähemmän.
Viileämmässä säässä kuoriutuminen puolestaan ajoittuu pidemmälle ajanjaksolle.
Vaikka Suomi on pitkä maa, hyttyshuippu osuu pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta aina juhannuksen molemmin puolin. Joka tapauksessa hyttysiä on aina.