Keskusrikospoliisi on epäillyt paloittelumurhaaja Janne Hyvöstä lokakuussa 1999 kadonneen tamperelaisen Raisa Räisäsen murhasta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Lehden mukaan Pirkanmaan käräjäoikeus antoi KRP:lle kesällä 2022 kahdeksi kuukaudeksi luvan käyttää Hyvösen tekojen selvittelyyn salaisia pakkokeinoja, eli televalvontaa ja -kuuntelua.
KRP perusteli tarvetta salaisille pakkokeinoille silminnäkijähavainnoilla, joita Tampereella tehtiin 16-vuotiaan koripalloilijatytön katoamisen jälkimainingeissa.
Raisa Räisänen nähtiin viimeisen kerran elossa lauantain ja sunnuntaina välisenä yönä 16.–17. lokakuuta 1999. Hän erosi ystävistään noin kello 23 aikaan kesken illanvieton.
Ilta-Sanomien jutussa mainitussa pakkokeinovaatimuksessa poliisi kertoo Tampereella liikkuneesta katusoittajasta, joka tunsi Janne Hyvösen ja tämän ystävänä ja rikoskumppanina tunnetun Virpi Buttin. He olivat istuneet samoissa ravintoloissa.
Katusoittaja kertoi poliisille törmänneensä kaksikkoon vuosituhannen vaihteessa Kuninkaankadulla vuonna 1999 tai 2000. Virpi Butt oli kertonut, että hänellä on repussa ihmisen pää. Katusoittaja kertoi nähneensä repussa ruskeita hiuksia ja pään sivuprofiilin.
Lehden mukaan poliisi myös kuulusteli Janne Hyvöstä puhelinkuuntelun jälkeen. Sen pidemmälle ei asia edennyt. Poliisi on sulkenut Hyvösen pois epäiltyjen joukosta.
Yle kertoi loppuvuonna 2022, kuinka Virpi Butt on ainoa epäilty, jonka syyttömyydestä ei olla varmoja. Butt kuoli ulkomailla vuonna 2021.