Poliisi tutkii 15-vuotiaan tytön kuolemaa Valkeakoskella tappona.
Lähelle tytön löytöpaikkaa on tasaisena virtana tuotu lauantain aikana kynttilöitä ja kukkia. Paikalla käyvät ihmiset halaavat toisiaan kyynelsilmin.
Löytöpaikan lähelle ovat tulleet myös Nyyti Jalonen, 14, ja Essi Pulla, 15. He kertovat käyneensä uhrin kanssa samaa koulua.
Nuorten on vaikea uskoa todeksi päivän uutista. He itse kuulivat asiasta aamulla. Jalonen kuvailee menehtynyttä nuorta kaikkien kaveriksi.
– Pikkupaikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, Essi Pulla toteaa.
Koskettava tapaus järkyttää ja herättää kysymyksiä. Poliisi kehottaakin vanhempia keskustelemaan asiasta nuorten kanssa, jos asia mietityttää heitä.
Myös ammattilaisiin voi ottaa yhteyttä. Valkeakosken kaupunki ja koulut järjestävät nuorille tukea ja kriisiapua.
Essi Pullan mieleen on noussut pelkoa ja ahdistusta.
– Kauhean ahdistavaa ja järkyttävää. Ei jotenkin pysty uskomaan, että täällä tapahtuu sellaista. Tulee itsellekin pieni pelko, että mitä jos tapahtuu samalla tavalla, sanoo Essi Pulla.
Ystävät löysivät
Illanvietossa ollut tyttö ei ollut palannut kotiinsa perjantain ja lauantain välisen yön aikana, joten hänestä tehtiin ilmoitus poliisille.
Nuoren kanssa iltaa viettäneet ystävät löysivät hänet kuolleena lähimetsästä Valkeakoskella. Ystävät soittivat asiasta hätäkeskukseen. Heistä ketään ei tällä hetkellä epäillä rikoksesta.
Poliisi epäilee tytön joutuneen henkirikoksen uhriksi ja tutkii tapausta tappona. Tarkempia yksityiskohtia tapauksesta ei vielä tiedetä, tutkintakin on alkutekijöissään. Poliisi ei ole kertonut, onko tapauksessa epäiltyjä.
Poliisi on pyytänyt mahdollisia silminnäkijähavaintoja Valkeakosken keskustassa, Jyräänmäen ja Naakan alueella perjantain sekä lauantain välisenä yönä noin kello 24–02 liikkuneilta henkilöiltä.
Kaupunki järjestää suruliputuksen maanantaina, seurakunta suruhartauden huomenna sunnuntaina.